Matelijat

Viime yönä unessani kannoin kilpikonnan poikasta kädessäni, tarkoituksenani pelastaa se. Laitoinkin sen sellaiseen lasten vannaan, johon rupesin keräilemään kiviä yms. Unessani oli myös edesmennyt isäni, joka auttoi minua. Kilpikonna söi koppakuoriaisen, joka oli eksynyt vannaan, ihmettelin sitä mutta isä sanoin että se on normaalia.
Vannaan eksyi myös käärme, jonka isä kuitenkin nosti pois. Käärme ei kerinnyt vahingoittaa kilpikonnaa, päinvastoin minusta tuntui että kilpikonna saisi ehkä tapettua käärmeen.

Vieressä oli laituri, josta kävin vesimittareita kilpikonnalle, joka olikin välillä sisilisko! Laituri meinasi lähteä irti rannasta kun menin sinne, mutta isäni taas pelasti tilanteen.
Unesta jäi sellainen olo, että onkohan kilpikonna/sisilisko tyytyväinen kodissaan, sain sille vietyä kuitenkin ötököitä :)

Olisi mielenkiintoista edes kuulla, että mitä nuo eri matelijat unissa yleensäkin tarkoittavat.
1671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nyt turvaudun Tamara Maunosen Unikirjaan, sillä kilpikonna on itselleni outo unisymboli. Kirja sanoo näin:
Saat viettää suojattua elämää.

Oikeastaan se voisikin kuvastaa sinua itseäsi, etenkin kun konna oli vielä vannassa ja sitä ruokittiinkin. Isä vielä katsoi päältä, että kaikki menee hyvin konnalla. Itse veikkaat että konna olisi kyennyt käärmeen kukistamaan...Käärme yleensä symboloi naisen unessa miestä/poikaa ja mieleen tuli, että isäsi vahtii sinua ettet ala poikien kanssa liian pian vehtaamaan vaikka koet konnan roolissa tilanteet selvittämään.

Itselleni käärmeet merkitsevät aina petollisuutta jonkun taholta. Se johtuu siitä, että minä en tarvitse enää salaisia symboleja edes unissani vaan näen ns. suoraunia, jotka tapahtuvat siten kuin ne näen. Jotkut meistä ovat sellaisia. Tutki itseäsi ja katso kumpaa se sinulle merkitsee, petollisuutta vai miessymbolia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja kuollut isäni kirjoitti:

Viime yönä unessani kannoin kilpikonnan poikasta kädessäni, tarkoituksenani pelastaa se. Laitoinkin sen sellaiseen lasten vannaan, johon rupesin keräilemään kiviä yms. Unessani oli myös edesmennyt isäni, joka auttoi minua. Kilpikonna söi koppakuoriaisen, joka oli eksynyt vannaan, ihmettelin sitä mutta isä sanoin että se on normaalia.
Vannaan eksyi myös käärme, jonka isä kuitenkin nosti pois. Käärme ei kerinnyt vahingoittaa kilpikonnaa, päinvastoin minusta tuntui että kilpikonna saisi ehkä tapettua käärmeen.

Vieressä oli laituri, josta kävin vesimittareita kilpikonnalle, joka olikin välillä sisilisko! Laituri meinasi lähteä irti rannasta kun menin sinne, mutta isäni taas pelasti tilanteen.
Unesta jäi sellainen olo, että onkohan kilpikonna/sisilisko tyytyväinen kodissaan, sain sille vietyä kuitenkin ötököitä :)

Olisi mielenkiintoista edes kuulla, että mitä nuo eri matelijat unissa yleensäkin tarkoittavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu