Nyt on sitten tutkittu ,ettei anibiotti auta usein poskiontelotulehdukseen muka?Mulla on ainakin auttanut,mutta nyt viime aikoina on ollut paljon kaikenlaista tulehdusta liikkeelä ,myös silmätulehduksia.Johtuukohan ilmaston muutoksesta nää jatkuvat ihmisten tulehdukset?
poskiontelotulehdus
antibiotti auttanut
2275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lämpimästähän nuo jotkut taudit tykkää, mutta käsittääkseni ne on lähinnä jotain malarialoisioita, jotka vois hyötyä ilmastonmuutoksesta. Ja siihen tartteis jo trooppisen ilmaston. Täällä ei ihan vielä sellasta kuitenkaan ole.
Ennemminkin taudit leviää, kun ihmiset matkustelee paljon, niin koti kuin ulkomaassa ja tartuttelee toisiaan. Ja ovat stressaantuneita ja syövät huonosti (eli epäterveellisesti) niin vastustuskyky heikentyy.
Poskiontelo kierre viittaa yleensä fysiologisiin
ongelmiin, mulla oli jatkuvasti poskiontelot tukossa
ja olo oli puolet vuodesta sen mukainen. Antibiootit
poistavat tulehdusta, mutta jos kanavat on muutenkin
syntymä ahtaat niin antibiootit eivät poista perussyytä ja mätä ei pääse poistumaan. Mulla tehtiin leikkaus kuukausi sitten jossa avarrettiin poskionteloaukkoja nyt ei tarvitse syödä lääkkeitä tai käyttää suihkeita.