onko muilla kokemusta gradun aiheuttamasta stressistä. En tarkoita nyt sellaista "Tämä ei ikinä valmistu"-asiaa, vaan oma tilanteeni on hiemna toisenlainen. Olen tietyllä tapaa perfektionisti, pidän siitä että asiat ovat minun hallinnassani ja pyrin aina siihen, että asiat on hoidettu "oikein" ja kunnolla. Nyt tämän graduprosessin myötä olen huomannut näiden piirteiden vain vanhvistuvan ja aiheuttavan toisinaan ahdistuskohtauksia ja pelkotiloja. Pelkään että olen tehnyt kaiken väärin, menetellyt jotekin huonosti/epäeettisesti jne. Tarkistelen asioita moneen kertaan, niin graduun liittyen kuin muutenkin tällähetkellä, kierrän tarkistamassa monta kertaa uloslähtiessäni ettei mitään sähkölaitetta tms ole päällä, oven lukkoonlaittaminenkin on välillä aikamoinen prosessi, minun täytyy tarkastaa se monta kertaa. Opinnäytteeseeni liittyen tarkastelen ohjaajiltani menettelytapoja kun minulle iskee ahdistus. välttämättä saamani palaute että kaikki on ok ei auta, vaan mietin asiaa yhä uudelleen ja uudelleen. Pelkään kovasti tekeväni virheitä ja asioita väärin. gradun tekeminen on tällähetkellä "päätyöni" muun opiskelun ohessa, niin että minulla on ehkä liikaakin aikaa miettiä näitä asioita. En tiedä.. kuulostaako tämä kovinkin hullulle?
ahdistusta
graduntekijä
5705
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
pitihän se arvata. no tsemii kuiteski
Eli en kirjoittanut tuota, minä olen ajatellut jättää tämän läskimahoille pelkureille. Tapelkoot keskenään kuvitteellisten ihmisten kanssa, muuhun ei taida enää venyä. J levittelee paskaansa, mutta taitaa tukehtua siihen vielä. En juuri lue näitä, miksi vaivautuisin. Mun gradu on kohta tehty, kuten muutkin... älä anna niitten ressukoiden saada susta otetta, se loppujen lopuksi on tärkeintä, vai mitä :-)
niin mitä mahtaa olla tulevaisuus?? mietipä sitä! ei hyvältä näytä...
No ei kai gradu sentään mikään elämänlaadun mittari ole! Kyllä moni ihminen on ilman sen tekemistä elänyt oikein onnellista elämää.
Tsemppiä kuitenkin aloittajalle. Kyllä se gradu sieltä tulee, jos on tullakseen.
Olet tainnut saada jo gradusi väännettyä, joten tämä kommentti taitaa tulla aika myöhään. Muistanpa ihan lähimenneisyydestä graduun liittyvän ahdistuksen joka itselläni muistutti enemmän paniikkia, lähinnä itselle asetettujen aikarajojen tähden. Tulipahan opittua se, että oma vajavaisuuskin on sellainen asia, joka täytyy vain hyväksyä. Täydellistä gradua ole olemassakaan, koska ihmiset tekevät niitä ja ihmiset myös arvostelevat. Gradua ei missään tapauksessa kannata ottaa liian vakavasti. Gradun tekeminen on kuitenkin merkki siitä, että saa tehtyä asiat loppuun asti. Gradun ohjaus merkitsee paljon.
Pari opiskelukaveria ei ole valmistunut vieläkään ja vääntävät graduaan kolmatta vuotta, koska eivät uskalla jättää sitä käsistään virheiden pelossa, perfektionisteja kun ovat. Itse olen ollut aika kaukana siitä, mutta silti sain graduni c:llä läpi ja heti sen jälkeen työ- ja väikkärintekopaikan. Kukaan ei kysele arvosanoja työelämässä (paitsi mahdi. jatkotutkintoa varten).
Gradu on opinnäyte, eikä mikään ihmisyyden, älykkyyden ja pätevyyden mittari. Pätevyys saavutetaan työelämässä - oppia ikä kaikki. Kun itse kauan sitten valmistuin ensimmäiseen ammattiini, olin kurssini huonoimpiin kuuluva opiskelija. Silti pääsin töihin ja opin tekemällä kautta suurimman osan ammatistani, ja toimin ammatissani seuraavat kuusi vuotta kunnes vaihdoin alaa.
Toivottavasti asiat ovat sinulla sujuneet hyvin! Onnea ja menestystä sinulle! toivoo tuleva tohtori. :)))