Suomi ei ole vapaa maa
Mielenterveys-, ja avohoitopalvelut ovat kasvaneet ja orientoituneet muodostamaan
palvelujaan kritiikittä jo ilmeisesti liian pitkään mitä osoittaa mm. seuraava.
1. En voi/uskalla ottaa vastaan töitä, koska
pelkään että joudun takaisin sairaalaan
jos niin teen.
2. Olen jo kahdesti joutunut kieltätymään töistä
sillä pelko siitä mitä "avohoidon
yhteistyökumppanit" sanovat on liian suuri.
3. Olen pyrkinyt neuvottelemaan klubitalon,
MTT:n, omahoitajan ja tukiasuntotahon
kanssa siitä, että voisinko ottaa vastaan
esim. osa-aikatyötä ja avoimin mielin katsoa
kuinka sitten siinä pärjään. (Koe-aikahan
on sitä varten että työ loppuu samantien jos
esim. työntekijä kokee että ei jaksa työssä
olla). Ilmapiiri ei kuitenkaan ole kannustava
avohoitajien tms. vast. tahon kannalta.
Olen saanut ymmärtää, että arvio kunnosta
olisi seurauksena MTT:ssä. Vaikea ei ole arvata että ketä enemmistöä silloin kuullaan.
4. Ristiriitaista on mielestäni se, että samaan aikaan minulle on klubitalosta tarjottu siirtymätyötä, jossa tuntimäärät ovat samat mutta siivous,- tai hyllytystyön vuoksi hommahan olisi plajon raskaampaa kuin henkinen ja oman alani työ osapäiväisenä.
5. Ei ole oikein fiilareita ja taitoja ruveta väsäämään objektiivista artikkelia lehteen tai yleisönosaostoon,mutta seuraavat asiat mielestäni
pitää paikkansa.
6. Klubitalolla mielenterveyspotilaista on tullut
hoitajien ja avohoidon palkanperuste
sillä niin sanononut hidas ja maltillinne eteneminen tarkoittaa usein vähintään kahta vuotta klubitalokäyntejä ja vastaavaa aikaa joutokäynnillä taloudellisesti ja myös henkisesti.
7. Elämä vaatii ymmärrettävästi rahaa ja on outoa
että Suomessa dominoi jokin avohoitomonopoli
joka käytännössä sanelee ehdot ja raamit sille
mitä kukin uskaltaa tehdä ja kokeilla tai rohjeta päättää itse omasta elämästä
8. Olen ollut muutaman kuukauden avohoidon puolella, ja tätä edeltää aika jolloin olen
joutunut viettämään vuoden pakkohoidossa sairaalassa (varsin kyseenalaisin/marginaalisin perustein)Näin ollen tulonhankinta on ollut jo pitkään tyrehdyksissä. Samoin kuntoutukseen ja lepäilyyn on oman käsitykseni mukaan on ollut aikaa jo yli vuosi.
9. Mitään kovinkaan vaaraallista tuskin voi tapahtua jos tekee kevyttä toimistotyötä, joka on motivoivaa ja josta voi saada jopa omaa rahaa
ja josta koko ajana voi vetäytyä.
Nyt kuitenkin puuttuu sellainen kannustava avohoitoyhteistyökumppanien joukko joka kannustaisi kokeilemaan varovasti osa-aikatyötä.
Ilman kokeiluahan voidaan vaikka maailman tappiin asti teoretisoida sitä kestääkö kantti
vielä työelämässä vai ei.
10. Neuvoja otettaisiin kiitoksella vastaan jos jollakulla mielessä mihin tahoon kannattaisi ottaa yhteyttä, että Suomessa on oikeus normaaliin elämään ja tulonhankintaan sekä oikeaan työhön ei keksittyihin ja palkattomana klubitalon hanttihommiin.
Kiitokset mielenkiinnosta,

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos otan osa-aikatyön (n. 20 h/vko) vastaan ja olen ollut n. 3 kk avohoidossa ja vuoden sairaalassa niin joudunko takaisin sairaalaan
vai saanko kokeilla rauhassa osa-aikatyötä ja tarkkailla itse omaa tilaani sekä päättää työnteosta itse?
Mitä sä oikein valitat, sullehan käsittääkseni tarjotaan mahdollsisuutta elämään, mutta taidat olla niitä "kaikesta valittajia", VAI? Pitäisit turpas kii, sähän se sairas olet, vai? Ota se, mitä sulle tarjotaan, vai koetko ansainneesi jotain parempaa???
jos joudun kieltäytymään työpaikoista.
mielisairaus?