Vl ja maanpuolustus

Komissaari

Mikä on vl:n kanta aseelliseen maanpuolustukseen ja siihen liittyvään asevelvollisuuteen / sodan ajan asepalvelukseen?
Puolustaako vl Isänmaata vai/tai jotain muuta?

7

627

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tellu

      Minusta pitäisi puhua KOTIMAAN puolustamisesta. EU on meidän kotimaamme. Kohta pääsevät suomalaiset asevelvolliset Turkkiin tappamaan kurdeja, kun setä Lipponen järjestää meidät johonkin puolustusliittoon ja Turkista tulee EU:n jäsenvaltio.

    • indie

      en kuulu ko.jengiin mutta voin sanoa että puolustavat maata siinä missä muutkin.

    • yks vaan

      Ev.-lut. kirkomme Kristinopissahan sanotaan, että valtio voi vaatia ihmisiä puolustamaan isänmaataan (KO 99). Tiedämme, että sota on seurausta synnistä, mutta puolustussodalla pyritään turvaamaan kansakunnan turvallisuus. Tämän vuoksi vl suorittaa hyvällä omallatunnolla aseellisen varusmiespalveluksen. Puolustussotaa ei pidä tulkita 5. käskyn rikkomiseksi; Luther täsmentää käskyn tarkoittavan yksityisen ihmisen suhdetta toiseen eikä se sido esivaltaa. Esivalta on Jumalan asettama eikä se miekkaa turhaan kanna (Room. 13). Mainittakoon, että 5. käskyn hepreankielinen tappaa-verbi tarkoittaa ihmisen, ei esim. eläimen tappamista. Lisäksi ko. hepreankielistä verbiä ei käytetä koskaan sotilaallisissa yhteyksissä. Täten 5. käsky ei kiellä sodankäyntiä, vaan pyrkii estämään yksityisen ihmisen oman käden oikeuden käytön. Tästä johtuen vl voi hyvällä omallatunnolla osallistua sotaan silloin, kun tarkoituksena on puolustaa isänmaatamme.

    • VL+

      Olen vl ja pääsin juuri heinäkuussa armeijasta. Asepalvelusaika oli todella antoisaa ihan loppuun asti, varsinkin ku olin erikoiskoulutuksessa (SiRad.) Odotan jo innolla ensimmäisiä kertausharjoituksia! Isänmaan puolustus on mulle ja todella monille muillekin vl:lle tärkeä asia, kun lähes kaikilla on isovanhemmat osallistunu 1939-45 sotiin.

      Sodassahan ei sinänsä tapeta ihmistä, vaan vihollista. Monet veteraanit on sotien jälkeen käyny Neuvostoliitossa/Venäjällä ja sanoneet että ei ois tullu mieleenkään tappaa niitä vieraanvaraisia ja ystävällisiä ihmisiä, joita sodassa ammuttiin vihollisina.

      • vrk

        Olen ylpeä sinusta. Poikani menee kohta armeijaan. Arvostan todella teitä nuoria isänmaallisia miehiä. Välillä on tuntunut,e ttä onko isänmaallisuus katoamassa kun vain 'rauhanmarssitaan'..Tosiasioihin on kuitenkin varauduttava. Kaikkea hyvää sinulle.

        Kerro lisää!


    • matkasetä

      Siihen meitä kehoitetaan. Jos olisin sodassa ja joutuisin valitsemaan, tapanko vai haavoitanko, tekisin jälkimmäisen. Mutta harvoin siellä pääsee valitsemaan. Mielestäni isänmaan puolustus on OK, mutta jos päätetään lähteä tosta noin hyökkäämään ja valloittamaan naapurimaata, niin en lähde helpolla.

      • VL+

        Sitäpaitsi vihollisen haavoittaminen on ainakin sissisodassa itselle edullisinta, koska viholliselta menee resursseja haavoittuneeseen, ja sillon meikäpoika ottaa antennin alas puusta ja kirmaa karkuun kuin viimeistä päivää =)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      155
      11938
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      149
      5430
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      43
      4477
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3632
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2738
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1646
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      361
      1601
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1506
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1451
    Aihe