apua

mulla on akvaariossa tupsulevää paljon! enkä
löydä mistään LEVÄBARBIA! EIKÖ SITÄ SAA MITENKÄÄN
MUUTEN POIS!
4249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse olen todennut parhaaksi poistaa levättyneet
kasvien osat. Jos kasvit karsiutuvat voimakkaasti
(ts levää on paljon) niin ei muuta kuin uusia
kasveja lisäksi. Laseista levät lähtee
lasinpuhdistimella (sellainen partaterä
varressa...).

Valojen sammuttaminen pariksi vuorokaudeksi voi
auttaa. Jos kalastosi kestää turveuutetta, sekin
tuntuisi auttavan ainakin omassa akvassani.

Ja tietysti, jos akvasi on riittävän iso, niin
etsi niitä leväbarbeja sinnikkäästi, eiköhän
ennen pitkää löydy jostain liikkeestä. Liikkeessä
voi myös pyytää tilamaan.

Äänestä

Leväbarbi on kausiluontoinen kala, jota ei saa
kuin määrättynä aikana vuodesta. Ja parvikala,
älä vain osta yhtä. Sekin auttaa, että hankit
paljon nopeakasvuisia kasveja, silloin leville ei
jää niin paljon ravinteita kasvaa. Älä laita
leväntappomyrkkyjä. Leväbarbi ei syö jo vanhaa
levää, mutta estää uuden tulon tehokkaasti.

Äänestä

Kävin alkuviikosta eräässä isohkossa tukussa ja
kyllä heillä oli ainakin kolme altaallista
pikkuisia leviksenpoikasia odottamassa liikkeiden
tilauksia. Eli tämänvuotinen levisikäluokka
on "kypsynyt" ja niitä pitäisi tulla kauppoihin,
jos vaan kauppias suostuu tilaamaan näitä
pikkuisia, tuskin tuumaisia kalanpoikasia.

Muistathan että leväbarbi on parvikala, jota ei
pidä pitää yksin. Kaksi saattaa pärjätä jo
keskenään, enemmän on parempi. Ja jokaisella
leviksenpojalla löytyy kasvupotentiaalia aina
tuonne 15 sentiin asti eli ei pieniin
akvaarioihin.

Äänestä

Minulla olisi ylimääräinen leväbarbi tarjolla
Joensuussa. Kala on noin vuoden vanha eli ei enää
ihan pieni, oisko lähemmäs 10cm jo. Jos
kiinnostaa ja asut jossain lähellä, niin
ilmoittele!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kala kirjoitti:

mulla on akvaariossa tupsulevää paljon! enkä
löydä mistään LEVÄBARBIA! EIKÖ SITÄ SAA MITENKÄÄN
MUUTEN POIS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu