tapahtuipa kerran.

Niin, erinomainen kysymys tuo viimeinen. Itelläni on just tuollainen tilanne, olen ihastunut tyttöön joka haluaa vain ystävyyttä. Rehellisesti täytyy sanoa, että vilpittömään ystävyyteen en ainakaan minä pysty, en edes lähelle. On ihan mahdotonta olla oikea ystävä ihmiselle, josta haluaisi paljon enemmän, joten se ystävyyskin on sitten jotain omien toiveiden ja pyrkimysten ja toisaalta vilpittömän yrityksen sekamelskaa joka satuttaa molempia osapuolia (ainakin itseäni).

greenie kirjoitti:

Niin, erinomainen kysymys tuo viimeinen. Itelläni on just tuollainen tilanne, olen ihastunut tyttöön joka haluaa vain ystävyyttä. Rehellisesti täytyy sanoa, että vilpittömään ystävyyteen en ainakaan minä pysty, en edes lähelle. On ihan mahdotonta olla oikea ystävä ihmiselle, josta haluaisi paljon enemmän, joten se ystävyyskin on sitten jotain omien toiveiden ja pyrkimysten ja toisaalta vilpittömän yrityksen sekamelskaa joka satuttaa molempia osapuolia (ainakin itseäni).

Rehellisesti sitä ystävyyttä pohtien rupesin itsekkin miettimään, että kykenenköhän itsekkään täydellisesti siihen ystävyyteen sen toisen ihmisen kanssa? Koska tunteet on niin vahvat meillä molemmilla, niin ehkä olisi sitten kuitenkin parempi molempien kannalta olla mahdollisimman vähän tekemisissä toistemme kanssa.Kuten sanoit, niin pitemän päälle tulevaisuudessa kaikki olisi meilläkin ehkä yhtä sekamelskaa ja satuttaisi meitä molempia. Minä ehkä jäisin kiertämään kehää elämättä omaa elämää ja hän eläisi toiveiden varassa ja tavallaan molempien elämä kuluisi hukkaan.Ehkä olisi parempi tehdä pian todellinen ratkaisu ja pyrkiä elämässä eteenpäin oman päätöksen kanssa ja elää elämää eteenpäin.Tulevisuus näyttää sitten mikä oli oman valinnan tulos.Mutta luotan siihen että oli ihmisen valinta sitten mikä tahansa, se on paras sillä hetkellä ja sen mukaan täytyy elää ja luottaa siihen että se on paras ratkaisu!Menneitä ei kannata jäädä suremaan eikä vanhoja asioita haikailemaan muutoin saattaa katkeroitua eikä huomaa kuinka oma elämä jää elämättä eikä huomaa kuinka hyvin omat asiat on ja kuinka onnellinen ehkä todellisuudessa on! Mutta silti kaikki tämä on hyvin vaikeaa ja kumpa osaisi unohtamisen taidon paremmin, niin elämä olisi hieman helpompaa, mutta ehkä tällä kaikella on tarkoituksensa.Toivottavasti pystyn olemaan ystävä ilman että minun täytyy hävittää tämä toinen mies kokonaan elämästäni.Sillä onhan se niin että on helppoa olla pois näkyvistä mutta ei niin helppoa ole olla pois toisen sydämmestä.
Niin se vain on että elämä ei aina ole helppoa
ehkä niin on tarkoituskin.

ikuinen ystävä kirjoitti:

Rehellisesti sitä ystävyyttä pohtien rupesin itsekkin miettimään, että kykenenköhän itsekkään täydellisesti siihen ystävyyteen sen toisen ihmisen kanssa? Koska tunteet on niin vahvat meillä molemmilla, niin ehkä olisi sitten kuitenkin parempi molempien kannalta olla mahdollisimman vähän tekemisissä toistemme kanssa.Kuten sanoit, niin pitemän päälle tulevaisuudessa kaikki olisi meilläkin ehkä yhtä sekamelskaa ja satuttaisi meitä molempia. Minä ehkä jäisin kiertämään kehää elämättä omaa elämää ja hän eläisi toiveiden varassa ja tavallaan molempien elämä kuluisi hukkaan.Ehkä olisi parempi tehdä pian todellinen ratkaisu ja pyrkiä elämässä eteenpäin oman päätöksen kanssa ja elää elämää eteenpäin.Tulevisuus näyttää sitten mikä oli oman valinnan tulos.Mutta luotan siihen että oli ihmisen valinta sitten mikä tahansa, se on paras sillä hetkellä ja sen mukaan täytyy elää ja luottaa siihen että se on paras ratkaisu!Menneitä ei kannata jäädä suremaan eikä vanhoja asioita haikailemaan muutoin saattaa katkeroitua eikä huomaa kuinka oma elämä jää elämättä eikä huomaa kuinka hyvin omat asiat on ja kuinka onnellinen ehkä todellisuudessa on! Mutta silti kaikki tämä on hyvin vaikeaa ja kumpa osaisi unohtamisen taidon paremmin, niin elämä olisi hieman helpompaa, mutta ehkä tällä kaikella on tarkoituksensa.Toivottavasti pystyn olemaan ystävä ilman että minun täytyy hävittää tämä toinen mies kokonaan elämästäni.Sillä onhan se niin että on helppoa olla pois näkyvistä mutta ei niin helppoa ole olla pois toisen sydämmestä.
Niin se vain on että elämä ei aina ole helppoa
ehkä niin on tarkoituskin.

Toisaalta sitten taas pidemmän päälle kun päällimmäinen tunteiden kuohu on jo tasaantunut, voisi ollakin mahdollisuuksia jonkunmoiseen ystävyyssuhteeseen? Mutta etukäteenhän ei voi varmasti sanoa, sen näkee sitten jos on nähdäkseen...

Mut just noin kuten sanoitkin voi helposti käydä. Elää omaa elämäänsä tavallaan koko ajan odottaen jotain parempaa (=jotain ystävyyttä vahvempaa) tulevalta ja tavallaan unohtaa ja hylkää nykyhetken ja hetkistä nauttimisen. Samalla kun haaveilee mitä ihanimmasta ihmisestä ja hänen kanssaan odottavista rajattomista mahdollisuuksista niin johan se vaikeuttaa nykyelämää ratkaisevasti. Totuushan kuitenkin usein on, ettei sitä toista edes tunne kovin hyvin puhumattakaan siitä, että se arki olisi sen parempaa, mutta ihminen heikkoine mielineen on kovin altis tällaiselle haaveilulle.

Tuollainen tilanne tekee kyllä kipeää. Aina pitää ennemmin tai myöhemmin tehdä valintoja jotka sillä hetkellä satuttavat varmasti. Myöhemmin tietysti sitten asiat ja tunteet tasoittuvat ja joskus aikojen päästä niitäkin asioita pystyy käsittelemään ihan järkevästi. Mutta sehän ei tietty paljoa lohduta sillä hetkellä kun sydän on koetuksella.

Elämä ei tosiaan ole helppoa, mutta ainakin se sitten saa ne tulevat hyvät hetket tuntumaan kahta ihanammilta. Koitetaan sen voimalla vaikka luovia tiemme läpi myrskyjen... :)

eihän sitä koskaan tiedä.