Avopuolison tytär muutti joulukuun alusta meille.
Olimme noin pari vuotta asuttu minä ja mun tytär ja avo yhdessä.
Elämä muuttui kokonaan. Välillä meidän pitäisi olla "normaali" perhe, välillä ollaan uusperhe, välillä saman katon alla on kaksi eri perhettä.
Mies puhuu musta vaimona mutta lasten kohdalla on vain lapset. Ne eivät ole sisarpuolia keskenään. Kun asutaan vain samassa asunnossa.
Mä pyöritän perusarkea. Mies tulee illalla noin 12 h työpäivän jälkeen kotia ja sit mua ei olekkaan.
en aina tiedä mikä mun rooli on ja mihin tämä homma perustuu. Etsiikö mies nyt lapselleen äitiä vai itselleen puolisoa. Ihastuin mieheen aikoinaan ja tiesin että hänellä on lapsi ex-liitosta. kuten myös minulla. elämä ajatui uomiinsa ja muutettiin yhteen. mies ei lukenu silloin iltasatuja tai muutenkaan viettäny aikaa kahdestaan mun tyttären kanssa, kun tyttö halusi aina minut. Nykyisin vaadin molemmilta tytöiltä tietyt käytöstavat tätä perhettä koskien, vaadin huomoimaan että meitä on 4... olemme tehneet yhdessä "säännöt" mutta usein ne lipsuu miehen ja hänen tyttärensä takia, ja vastaus on että kaikkea ei voi muistaa. Tyttö vetoaa ettei ole kuullut tai ei muista.
Ajattelin, että miehen tytär muutti meille ja ajankuluessa sopeutuu meidän arkeen mutta nyt tuntuu että miehen tytär muutti meille ja me/minä ja mun tyttö sopeudumme heidän arkeen.
Välillä mietin, että jos mies etsii lapselleen äitiä, olen siihen väärä henkilö. lapsella on jo äiti olemassa.
kumpi antaa periksi vai onko olemassa kompromissiä..
parisuhde johon lapset kuuluu osana vai kaksi erillistä kahden hengen perhettä saman katon alla joista aikuisen sattuu jakamaan saman sängyn..
Itse olen, ainakin pyrkinyt, rakentamaan nykyistä elämääni parisuhteen mukaan. ja kun parisuhde kukoistaa, on lapsillakin hvyä olla. eli tässä suhteessa olen itsekäs. Lapset eivät välttämättä kaipaa uusia vanhempia, kun biologisetkin on olemassa.. ruoka valmistuu kyllä ja kämppä on siisti vaikka äiti-/isäpuolta ei aina näkyisikään...
annanko periksi itsekkyydelleni ja aloitan elämän heidän "palveluksessaan" vai vaadinko itselleni oikeutta olla tämän perheen tasavertainen aikuinen joka huolehtii kaikista tasapuoliseti mutta ehkä eniten tehden työtä parisuhteen eteen.
kolmiodraaman aineksia.
Muutama kuukausi tässä on näin eletty ja vieläkin mietin mikä on mun paikka. olenko puoliso vai välttämätön apulainen, jotta lapset saa ruokaa...
teksti on sekavaa, mutta ajatuksia on paljon eikä selvää järjestystä. Tietäisi vain mistä aloittaa järjestelemään, en kuitenkaan haluaisi luopua miehestä. Rakastan häntä.
Ja minäkin tarvitsen aikaa...
Olimme noin pari vuotta asuttu minä ja mun tytär ja avo yhdessä.
Elämä muuttui kokonaan. Välillä meidän pitäisi olla "normaali" perhe, välillä ollaan uusperhe, välillä saman katon alla on kaksi eri perhettä.
Mies puhuu musta vaimona mutta lasten kohdalla on vain lapset. Ne eivät ole sisarpuolia keskenään. Kun asutaan vain samassa asunnossa.
Mä pyöritän perusarkea. Mies tulee illalla noin 12 h työpäivän jälkeen kotia ja sit mua ei olekkaan.
en aina tiedä mikä mun rooli on ja mihin tämä homma perustuu. Etsiikö mies nyt lapselleen äitiä vai itselleen puolisoa. Ihastuin mieheen aikoinaan ja tiesin että hänellä on lapsi ex-liitosta. kuten myös minulla. elämä ajatui uomiinsa ja muutettiin yhteen. mies ei lukenu silloin iltasatuja tai muutenkaan viettäny aikaa kahdestaan mun tyttären kanssa, kun tyttö halusi aina minut. Nykyisin vaadin molemmilta tytöiltä tietyt käytöstavat tätä perhettä koskien, vaadin huomoimaan että meitä on 4... olemme tehneet yhdessä "säännöt" mutta usein ne lipsuu miehen ja hänen tyttärensä takia, ja vastaus on että kaikkea ei voi muistaa. Tyttö vetoaa ettei ole kuullut tai ei muista.
Ajattelin, että miehen tytär muutti meille ja ajankuluessa sopeutuu meidän arkeen mutta nyt tuntuu että miehen tytär muutti meille ja me/minä ja mun tyttö sopeudumme heidän arkeen.
Välillä mietin, että jos mies etsii lapselleen äitiä, olen siihen väärä henkilö. lapsella on jo äiti olemassa.
kumpi antaa periksi vai onko olemassa kompromissiä..
parisuhde johon lapset kuuluu osana vai kaksi erillistä kahden hengen perhettä saman katon alla joista aikuisen sattuu jakamaan saman sängyn..
Itse olen, ainakin pyrkinyt, rakentamaan nykyistä elämääni parisuhteen mukaan. ja kun parisuhde kukoistaa, on lapsillakin hvyä olla. eli tässä suhteessa olen itsekäs. Lapset eivät välttämättä kaipaa uusia vanhempia, kun biologisetkin on olemassa.. ruoka valmistuu kyllä ja kämppä on siisti vaikka äiti-/isäpuolta ei aina näkyisikään...
annanko periksi itsekkyydelleni ja aloitan elämän heidän "palveluksessaan" vai vaadinko itselleni oikeutta olla tämän perheen tasavertainen aikuinen joka huolehtii kaikista tasapuoliseti mutta ehkä eniten tehden työtä parisuhteen eteen.
kolmiodraaman aineksia.
Muutama kuukausi tässä on näin eletty ja vieläkin mietin mikä on mun paikka. olenko puoliso vai välttämätön apulainen, jotta lapset saa ruokaa...
teksti on sekavaa, mutta ajatuksia on paljon eikä selvää järjestystä. Tietäisi vain mistä aloittaa järjestelemään, en kuitenkaan haluaisi luopua miehestä. Rakastan häntä.
Ja minäkin tarvitsen aikaa...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tekstisi ei lainkaan ollut sekavaa. Ymmärrän sinua kyllä, ajatuksia on vaikea pukea sanoiksi , koska jotkut tapahtumat vain "menevät yli hilseen" eikä niitä osaa selittää ja ymmärtää.
Minä myös mielelläni olisin tasavertainen aikuinen tässä meidän perheessä, mutta puolisoni poika on ottanut sen paikan. Eli meillä he ovat se "pari" jonka mukaan eletään ja jotka sanelevat sääntöjä. Vaikka minä kuinka yritän puolisolleni selittää ja pyytää, hän ei ymmärrä eikä näe tilannetta oikein. Tulee ajatus, meneeköhän tämä nyt ihan oikein. Kaikkien muiden suusta olen kuullut että ei lapsen saa antaa määrätä. Puolisoni ei sitä ymmärrä- hän sanoo vain että minä olen se kaiken pahan alku ja meidän perheen ongelma kun komennan ja olen äkäinen.
äsken just kyselin, et miltä tuntuu kun sovitaan yhdessä asioita ja sit ne unohtuu, asiat jotka sovittiin viime viikolla.. ja asiat jotka on tullut esim jouluna esiin (kuten tytön rikkoutunut potkulauta ja sen korjaaminen) muistetaan erittäin hyvin. ja siitä lupauksesta pidetään kiinni..
Äitipuoli tai isän uusi naisystävä on ilmeiseti pahan alku.. kuten lapsen bio-äitikin jollain tavoin antaa ymmärtää..(lapsi ei tule kipeäksi... lapsi on kirottu...)
Minä alan olla ainakin niin uupunut ja yksin näiden asioiden kanssa, enkä tiedä kenelle puhua. On niin paljon asioita. Lisäksi tämä lasten äiti omalta osaltaan haukkuu minua lapsille ja myös tätä miestäni, eli heidän isäänsä. Meidän pitäisi mieheni kanssa puhaltaa yhteen hiileen, mutta näistä säännöistä emme osaa keskustella eikä päättää kuka määrää ja mitä. todella kuluttava tilanne ja toivon jostain valoa. Tunnen osaksi syyllisyyttä tiukista säännöistäni, mutta lapsille pitää olla rajoja.
niin.. näistä asioista ei ymmärrä ihminen, joka ei ole kokenut eroa ja uusioperhettä ja hankalia exiä...
töissä mua karsastetaan kun on kotiongelmia, jotka vaikuttavat joskus.. onneksi lähin esimies on eronnut ja uusio perheessä ja myös kokenut hankalamman eron ja uuden liitton ja se on ollut apu. on voinut jollekkin puhua asioista, jollekkin joka oikeasti ymmärtää myös muutkin näkökulmat kuin "lapsenedun tai kärsimyksen"