Miksei täällä ole palstaa omaisille, mehän kärsitään tästä ihan yhtä paljon, kuin itse sairatuntukin? Perhana sentään, kun on taas ollut kiva ilta.
Omaiset
Omainen123
2137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kunnon lomille jo lähes parikymmentä vuotta pyöreissä luvuissa? Joka pieni lomanpätkä jonka hän on saannut,on täytynyt kuin hohtimilla vetää johtajattarilta mutkien kautta.Nekin he ovat peruuttaneet aina tekopyhin syin.Lääkärit eivät ole olleet vastaan hänen lomiaan,päinvastoin sopineet lomat myös asukkaan ja johtajattaren kanssa.Kunnallis virkamiehemme ja -politiikkomme ovat olleet silti jäävejä puuttumaan asiaan,väittäen mm. että lääkärit kumoaisivat heidän päätöksensä,mikä on täysin kakka juttua siis?Lomat ovat osana hoitoa,jota taas ilmaiseksi kukaan hoitaja ei tee siitä hoitolasta.Eikä se olisi mikään lomakaan jos samat hoitajat ottaisivat lomalle kuin hoitaisivatkin asukkaita.Siinä hoitolassa kuunnellaan potilaita hoitajien ehdoin.Asukas sanoo minulle että tulisi lomalle koska vain,kun vain pääsisi? Nyt viimeksi asukkaan sovitut lomat lääkärin ja johtajattaren ja asukkaan kanssa taas kerran katkaistiin,kun olin lähettänyt kirjeen asukkaan mukana johtajattarelle jossa pyydettiin asukkaan lääkkeet myös mukaan lomilleen.Puhelimessa selitettiin,että nyt asukas saa itse valita muutamasta mahdollisuudesta,mitä hän virkistyksekseen voi käyttää? Asukkaan kotoa on annettu ymmärtää ettei hän ole koskaan pystynyt päätöksiä tekemään? Mutta nyt kuulema pystyy,valistettiin hoitolasta?Valtion taholta tuetaan viellä tällaista kieroilua,yhteiskuntamme varoin,aika reippaastikin?Asukas on ollut aina iloinen ja onnellinen lomallaan.Hoitolassa on asia väännetty että hän tulee aina hermostuneena masentuneena takaisin? Kuka nyt tulisi ylen iloisena tuollaiseen hoitolaan nuorehkona ihmisenä,jossa on hoidossa suurinnosa huomattavasti iäkkäämpiä sairaita samansukupuolen edustajia? Hoitolassa tuntuu olevan oikein suuri hätä,silloin saada lomat loppumaan kun ne on ensin saatu pyörimään?Onkohan edes kaikkia hoitajia käytetty tarkastuksissa psyykkeen puolelta? Fyysinen tarkastus ei ymmärrettävästi sano kaikkea,monessa muussakaan kaupungin virassa tai toimenhaltioilta?Ap. Kaup. Johtajan sihteeri Kerran mietti,että olisivatkohan kaikki Kaupungin Viran- ja Toimenhaltijat tulossa Henkiseen lääkärin tarkastukseen?Sanoin että KELASTA ainakin ovat reippaasti tulossa kyselyjeni perusteella. Mielestäni olisi tietenkin johdonmukaista,että ketkä laitoksiin passittavat ja siellä hoitavatkin,olisivat terveitä,kuten koko muukin asioihin liittyvä organisaatio?Ei yhteiskuntamallia muuten voi terveeksi sanoa.Ellei tämä kaupunki pysty itse hoitamaan asioitaan yksityisen potilaan tai koko yhteisön kannalta,on otettava apua muualta.Vetkuttelussa jo tämänkin asukkaan kohdalla on ikää tullut lisää sekä asukkaalle että minulle ja hänen vanhemmilleen pian 20 vuotta.Ilmeisesti pelataan taas aikaa,jotta keksittäisiin taas niitä naiviita syitä.
Itsellä puhkes stressistä kamala ihotauti, yes... Oikein paljon jaksamisia siellä!