Ei se välttämättä aina näy ulospäin, mutta yleensä olen pelokas. Usein kaupungilla pelottaa. Kai minä pelkään toisia ihmisiä. Eniten varmaan pelkään nolatuksi joutumista. Ehkä pahinta olisi se, että makaisin maassa kykenemättä nousemaan ja ihmiset pilkkaisivat minua. Mutta eihän niin käy, paitsi unessa.
Lääkäri edelleen on ollut aika varovainen määräämissään lääkkeissä. Serotoniinin takaisinottoa estävät tabletit hieman auttavat. Kohdallani ne auttavat estäen ahdistusta. Mutta samalla ne hieman latistavat kaikkia tunteita. Ei ne oikeastaan tee tokkuraiseksi. Ne jotenkin kaventavat ajatuksia. Huomaan usein käveleväni niin, etten noteeraa vastaantulijoita. Ehkä vähätkin tuttavat ottavat etäisyyttä, jos näkevät minun menevän kuin zombie. Ei se oikeastaan haittaa. Mulla on ollut tosi omalaatuinen menneisyys ja en ehkä toivoisi kenellekään samanlaista elämää.
Elämä on ollut ainaista suorittamista ja taistelua. Sosiaalinen tilanne on minulle aina pelottava. Välillä ihmettelen, kuinka ihmeessä olenkaan selvinnyt näin pitkälle tässä elämäksi kutsutussa vaelluksessa.
Kauhistutti hieman kun luin kirjastossa eräästä kirjasta, että ssri-dropitkin menettävät tehon pitkään käytettynä. Millä minut sitten pidetään yhteiskunnan kannalta tuottavana yksilönä? Millä lääkkeellä ahdistuneisuus, tuska ja yksinäisyys pidetään taka-alalla, jotta yksilö voi keskittyä opiskeluun tai työntekoon? Uskon, että lääkevalmistetta vaihtamalla löytyy aina uusi antidepressantti.
Mikä sitten voisi olla pelon ja häpeän takana? Vai onko niitä edes syytäkään alkaa kaivaa, kunhan oireet pidetään poissa hyvillä dropeilla? Ei minua nykyään arvostele muut kuin minä itse. Ei minua muut sano huonoksi, rakkaudettomaksi.
Ahdistuksen taustalla on aina se tunne epäonnistumisesta. Ja sellainen "irrallisuus", jos sitä sellaiseksi voi nimittää. Tarkoitan sillä sellaista kyvyttömyyttä yhteyteen. Ettei tavoita sitä, mitä eniten kaipaa. Valtaosa sen tavoittaa ja he ovat onnellisia. He tavoittavat elämäänsä kumppanin ja se tekee heidät eheäksi. Tai se rakkauden kokeminen vahvistaa heitä. Monilla lienee perusta kunnossa, jolloin he eivät epäile omaa arvoaan.
Lääkäri edelleen on ollut aika varovainen määräämissään lääkkeissä. Serotoniinin takaisinottoa estävät tabletit hieman auttavat. Kohdallani ne auttavat estäen ahdistusta. Mutta samalla ne hieman latistavat kaikkia tunteita. Ei ne oikeastaan tee tokkuraiseksi. Ne jotenkin kaventavat ajatuksia. Huomaan usein käveleväni niin, etten noteeraa vastaantulijoita. Ehkä vähätkin tuttavat ottavat etäisyyttä, jos näkevät minun menevän kuin zombie. Ei se oikeastaan haittaa. Mulla on ollut tosi omalaatuinen menneisyys ja en ehkä toivoisi kenellekään samanlaista elämää.
Elämä on ollut ainaista suorittamista ja taistelua. Sosiaalinen tilanne on minulle aina pelottava. Välillä ihmettelen, kuinka ihmeessä olenkaan selvinnyt näin pitkälle tässä elämäksi kutsutussa vaelluksessa.
Kauhistutti hieman kun luin kirjastossa eräästä kirjasta, että ssri-dropitkin menettävät tehon pitkään käytettynä. Millä minut sitten pidetään yhteiskunnan kannalta tuottavana yksilönä? Millä lääkkeellä ahdistuneisuus, tuska ja yksinäisyys pidetään taka-alalla, jotta yksilö voi keskittyä opiskeluun tai työntekoon? Uskon, että lääkevalmistetta vaihtamalla löytyy aina uusi antidepressantti.
Mikä sitten voisi olla pelon ja häpeän takana? Vai onko niitä edes syytäkään alkaa kaivaa, kunhan oireet pidetään poissa hyvillä dropeilla? Ei minua nykyään arvostele muut kuin minä itse. Ei minua muut sano huonoksi, rakkaudettomaksi.
Ahdistuksen taustalla on aina se tunne epäonnistumisesta. Ja sellainen "irrallisuus", jos sitä sellaiseksi voi nimittää. Tarkoitan sillä sellaista kyvyttömyyttä yhteyteen. Ettei tavoita sitä, mitä eniten kaipaa. Valtaosa sen tavoittaa ja he ovat onnellisia. He tavoittavat elämäänsä kumppanin ja se tekee heidät eheäksi. Tai se rakkauden kokeminen vahvistaa heitä. Monilla lienee perusta kunnossa, jolloin he eivät epäile omaa arvoaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaikuttaa siltä että kärsit lievistä aivotoiminnanhäiriöistä; tämä on yleistä. Lähes jokaisella on jonkinlaisia.
Aivomme eivät aina toimi niin kuin pitäisi; paikoittain voi olla yli-aktiivisuutta ja ali-aktiivisuutta. Se missä mitä milloinkin on vaikuttaa siihen millaisiksi oireet kehittyvät - aivotoiminta ohjaa aivojemme kehitystä.
Voisit kokeilla lääkityksen kanssa Tohtorin Tolosen E-epa kalaöljyvalmistetta. Se tehostaa lääkkeiden vaikutuksia - notkistaa solukalvoja.
Tämä auttaa aivosoluja kommunikoimaan keskenään, ja toivottavasti ne kykenisivät tämä jälkeen luomaan kirkkaamman kuvan ympäristöstä.
Voit kokea erilaisia tuntemuksia mikäli kokeilet em. valmistetta ja se auttaa. Annos olisi 2 2 kapselia; Aamulla aamiaisen yhteydessä ja illalla 18-19 maissa, tai ainakin 3 tuntia ennen kuin menet nukkumaan. Saattaa olla että heräät virkeempänä.
Tuote on todella turvallinen; närästystä esiintyy toisilla.
Älä pelästy uusia tuntemuksia vaan kohtaa ne rohkeesti. Yritä kohdata pelkotilasi; se ei ole helppoa eikä mukavaa. Parhaimmassa tapuksessa pääset pahimmista pelkotiloistasi kuitenkin eroon - niiden takana lienee ahdistus.
Kertomasi perusteella ahdistuksesi liittyy stressiin jota koet koska joudut keskittymään kaikkeen niin kovasti - se luo jatkuvan stressitilanteen.
Voi siis olla että kärsit esim. jonkinasteen keskittymishäiriöistä. Niitä kutsutaan kaikenalaisilla nimillä tätä nykyään. (ADD, Attention Dificit Disorder)(ADHD, Ylivilkkaus, Hyper activity).
Kiteytettynä: Kyse on siitä ettei aivosi, ja hermostosi, kykenen luomaan selvää kuvaa ympäristössämme vallitsevasta kaaoksesta.
Mikäli tuntuu siltä että tällaisesta on kyse niin ota yhteyttä Helsingin Yliopistollisen Keskussairaalan, HYKS, (Meilahti) NeuroKlinikkaan. Sinne on avattu Klinikka joka tutkii käsittelemiäni asioita.
Valitettavasti sinne on ainakin vuoden jonot.
PS. SSRI - lääkitys ei välttämättä ole oikea sinulle.
Alakuloisuus voi seurata yleistä kyvyttömyyttäsi saada selvää aistitietoa ympäristöstäsi.
Sekavuus harmittaa, ja stressaa. Tämä johtaa krooniseen stressiin joka taasen aiheuttaa ahdistuneisuuden. Tämä voi johtaa masennukseen; älä pelästy, mutta lukemani perusteella olet jo lievästi masentunut.
Masentuneisuus ei kuitenkaan vältäämättä ole syy vaikeuksiisi, se on pikemminikin "sivuoire".
En pelästy arviotasi, että olisin lievästi masentunut. Lukeehan se papereissakin että F.32.1 ja F.32.2. Tosin en tiedä, olenko nyt terve vai en? Oma arvioni on, että lääkityksen avulla potilas saadaan irti ahistuneisuudesta ja sitä seuraavista itsetuhoisista ajatuksista, eli hän on melkein terve.
Tänään on ollut taas aika hyvä päivä. Keskustassa käyminen ei juurikaan tuntunut pelottavalta. Lähinnä se meni kapeakatseisesti kuljeskellen ja omaa sisäistä vuoropuhelua käyden. Pelot eivät olleet tänään niin lähellä. Tietenkin tunsin ainaista häpeää ja erilaisuuden tunnetta kulkiessani yksin. Kuitenkin tunnen, kuinka essitalopraami vähentää uhkia, vaikkakin se toisaalta aiheuttaa jonkilaista apaattisuutta. Ahdistusta estävät lääkkeet aiheuttavat minulle jännän tunteen suunnilleen silmien taakse ja siitä ylöspäin. En tiedä mitä siellä aivoissa tapahtuu, mutta ei se tunnu pahalta. Pikemminkin se tuntuu aika siedettävältä olotilalta. Ehkä se tuntemus syntyy siitä kun serotoniini jää synapsien väliin ja mielihyvänkokeminen jatkuu. Kai siellä välittäjähaarakkeissa on melkoinen säpinä, joka tuntuu ihan silmissä saakka jaksamisen lisääntymisenä.
Elättelen toivetta, että pääsisin jo tänä vuonna terapiaan. Ehkä minulla olisi vielä jotain annettavaakin yhteiskunnalle. Vaikka onko loppujen lopuksi merkitystä, olenko seuraavat reilut 30 vuotta työssä vai sairauseläkkeellä?
Tuntuuko koskaan siltä, että sinut olisi jotenkin pyritty joskus alistamaan , tekemisiäsi olisi vähätelty ,sinua ei olisi hyväksytty sellaisena ihmisenä kun pohjimmiltasi olet ??.
Oletko koskaan harrastanut kasvis-syöntiä ? . Sekin tuntuu vaikuttavan ajatuksiin .
Tuli kokeiltua hyvin yksipuolista kasvis-syöntiä joskus 1980-luvulla , se vaikutti ajanmittaan kielteisesti, -unirytmi meni , tulin hyvin hermostuneeksi, tuli hyvin kielteisiä ajatuksia.
Voi olla että oli proteiini(tryptofaani-juttu?) ja vitamiini puutos?.
Yleensä kiinnostaisi että jos vaikkapa ei saa tarpeeksi esim. tryptofaania tai jokin hajoittaa sitä ja vaikkapa käyttäisi ns. masennuslääkkeitä jotka vaikuttaa jotenkin esim. serotoniiniin niin auttaisiko masennuslääkkeet jos sitä serotiinia ei elimistö tuota tarpeeksi siitä tryptofaanista ??.
Onko jotain lisävalmisteita niistä aminohapoista joiden puute todennäköisimmin aiheuttaa jotain oireita? Mietin vain, koska olen kasvissyöjä, mutta toisaalta oireita on ollut ennen siksi ryhtymistäkin. Nyt syön jotain proteiinipatukoita varmuuden vuoksi aina kun harrastan enemmän liikuntaa..
Sweet Leaf
ALRIGHT NOW!
Won't you listen?
When I first met you, didn't realize
I can't forget you, for your surprise
you introduced me, to my mind
And left me wanting, you and your kind
I love you, Oh you know it
My life was empty, forever on a down
Until you took me, showed me around
My life is free now, my life is clear
I love you sweet leaf, though you can't hear
Come on now, try it out
Straight people don't know, what you're about
They put you down and shut you out
you gave to me a new belief
and soon the world will love you sweet leaf
"Mikä sitten voisi olla pelon ja häpeän takana?"
Eikö kiinnostavampaa olisi pohtia, miten voisit päästä noista tuntemuksista eteenpäin? Eli keskittyä rohkeuden ja itsesi hyväksymisen lisäämiseen? Pohtia tapoja muutokseen, ennemminkin kuin syitä nykytilanteeseen?
Sanotaan, että se (tunne) elämäsä lisääntyy, mihin keskittyy.
Minä uskon siihen.
Mä en usko siihen, mutta jokainen uskoo siihen minkä parhaaksi näkee. :)
Tutun kuuloista. Irrallisuuden tunne, tai voihan senkin kokea eri tavoin. Voisi kuvitella, että olisi onnellisempi jos olisi kumppani. Mutta ei mikä tahansa kelpaisi kumppaniksi. Joku kaunis voisi olla pitemmän päälle aika ikävä, eikä sellaista edes saisi. Rumaa ei mielellään ottaisi. Siltä väliltä. Terveys on tietysti olennainen tekijä, jotta voi nauttia elämästä. Eikä varmaan tarvi olla edes täysin terve, harva on. Mikä tekee ihmisen onnelliseksi, lienee vaikea kysymys, ainakin minulle.