enää luottaa?Aika usein motoristien keskusteluissa sivutaan huoltokorjaamoita ja niiden tekemisiä,yleensä vielä melko negatiiviseen sävyyn.Vieläkö on Suomessa ystävällisestä palvelusta ja hyvästä työnlaadusta mainetta niittäneitä alan liikkeitä?
Voiko huoltokorjaamoiden työnlaatuun
Köröttelijä
91252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minä en veisi koskaan omaa pyörääni mihinkään huoltoon, vaan huollan aina itse. En luottaisi kehenkään muuhun kuin itseeni. Taitaa nykymotoristit olla aika poropeukaloita, kun kiikutetaan pyörät kalliisiin huoltoihin, tai osittain niin laiskoja tai rikkaita.
Kauan sitten yksi huolto jätti eturenkaan vaihdon yhteydessä etupyörän huonosti kiinni ja siitä jäi epäluulo. Oli etupyörä lähellä tipahtamista matkalla nääs. Voihan niitä olla hyviäkin huoltoja, mutta teetän vain erikoistyökaluja tms. erikoisemmat työt pajalla ja tarkistan kiinnitykset huolella. Tietysti kannattaa pyörä tsekata muutenkin silloin tällöin.
kyllä tekemään itsekin,mutta uudehkolla kalustolla ajellessa on takuun säilymisen kannalta tukeuduttava merkkihuoltojen palveluihin.Jokaisen huollon jälkeen kyllä kannattaa tarkastaa pyörä huolellisesti,mahdollisten laiminlyöntien tähden,kerran ollut itselläkin takapyörän kiinnitysmutteri löysällä huollon jäljiltä.
kun ei tulis mieleenkään viedä omaa pyörää ronkittavaksi ihmiselle joka "on vaan töissä". Omasta kaveripiiristä löytyy onneksi pari sellaista seppää ettei mitään firmoja tarvitakaan. Ovat sen verran fiksuja etteivät rupea paineessakaan hosumaan ja jälki on aina priimaa. Ja jos on tiukka paikka niin aina löytyy aikaa pikkukorjauksiin, renkaanvaihtoon ym. Eikä maksa juuri mitään mutta onneksi pystyn vastavuoroisesti tekemään molemmille pikku palveluksia omien mahdollisuuksieni rajoissa. Tällaiset kontaktit ovat muuten kullanarvoisia, varsinkin kesäaikaan kun on muutenkin vähän kiire omien töitteni takia.
Pyörän huollatan liikkeessä, mutta hampaat hoidan itse !
.Kun itse paikkaa hampaansa, tietää mitä niille on tehty ja mitä ei.
Ilman sitä tietoa en tienpäälle lähtis.
Jos ongelma tulee, niin tietää sitten, mistä se johtui...
Hampailla pureminen on niin eri asia kuin ikenillä. Mitäs teet jos jäät tuonne jonnekin ja kalusto ei pelaa?
Sitä ei voi jättää tienviereen ja lähtee itse jonnekin apua hakemaan.
Jos reikää et pysty paikallistamaan, miten hommaat sille korjauksen ?
No juu, Helsingin liepeillä tää varmaan on erilaista...soitto vaan lähimpään hammaslääkäriin ja sieltä tulee hoito, mut tiettomillä selkosilla hiukan eri juttu..
Mä olen sitä mieltä että itse on tunnettava purukalustonsa ja osattava tehdä sille hoidot.
Onhan se säästöäkin ...loppupeleissä.
Siks ei ole milelipidettä...luotettavasta hammashoidosta.
Mitennii muka blakkiaatioin ? Ei pidä paikkaansa.
Ei voi mihinkään....
http://www.elisanet.fi/mjl-huolto/
luottaa kun täytyy tehdä huollot korjaamossa että takuu säilyy. On silti aina sellainen pelko huollosta hakiessa että kuinkahan ne venttiilit on taas säädetty. Tai onko ollenkaan.
Voi kumpa vieläkin oisi sellaisia työlleen tosissan omistautuneita, joille merkitsis asiakkaan hyvä mieli ja hyvä työnjälki rahaa enemmän. Huollot on kalliita ja neki vaivaiset pyyydetyt tunnutaa tekevän sinnepäin.. Miksi näin? Tänä päivänä laatua ei tunnu saavan enää rahallakaan eikä hinta oe laadun tae.
.... pitää vain uskoa, että tekevät työnsä kunnolla, mutta eivät välttämättä tee. Voi tulla asennusvirheitä, jotka johtavat uusiin vikoihin tai sitten tekevät samaa kun autojen merkkihuollot, eli jättävät kylmästi työn tekemättä ja vain laskuttavat. Sellainen paja, jossa voi itse seisoskella vieressä katsomassa kun työ tehdään, lienee jo aika luotettava. Parhaan saa kun tekee itse, mutta kun ihan kaikkea ei vielä osaa tehdä niin pitää vaan opetella. Prätkän itse huolto on siinä mielessä helppoa esim. autoon verrattuna, ettei se tarvitse tiloja. Prätkän voi huoltaa vaikka olkkarin sohvapöydällä;-).
Itselläni huoltojen opettelu on aika alussa, mutta ohjeita on runsaasti saatavilla, mutta paikoitellen kokeneempi opastaja on suorastaan välttämätön, koska jotkin työvaiheet voivat olla sellaisia, että vaativat sorminäppäryyttä. Virheittä ei siitäkään selviä ja olen itsekin joutunut oppirahoja maksamaan, mutta uskon että tulevaisuudessa se maksaa itsensä takaisin.
Autoja vartenhan on jo saatavana kännykkään testeriohjelmia, joilla voi uusien utojen vikaraportit ja muun tietokonedatan lukea ja uskon että uusia motskareita varten tuollaisia ilmaantunee myös pian jos ei jo ole.