Vielä

Katselinpa A-Zoomin. Aika pöyristyttävää katsottavaa. Tulee kai uusintana maanantaina ja näkyy Ylen Areenassakin: http://areena.yle.fi/toista?id=1146851 .

Ohjelma käsittelee Nokiaa Romaniassa.

Työntekijöitä on kielletty puhumasta mitään. Ammattiyhdistyskin vaiennettiin ilmeisesti kesken ohjelmanteon.

Nokialle hankkii alihankintana oma työnvälitysfirma työntekijöitä. Kyselijät saateltiin kysymyksiin vastaamatta portista ulos.

Työntekijöiden alkupalkka on 175 euroa. Hyvänä palkkana piti eräs isä, kun pojan ansiot Nokialta ovat 275 e/kk.

Nokia vaatii Romaniaa muuttamaan työlainsäädäntöään siten, että työaika on viikossa 60 h. Ehkä Nokialla jo noudatetaan sitä, koska työntekijöiden työpäivä päättyi klo 16.00. Nokiahan taitaa olla Suomessakin vähän valtio valtiossa.

Kuinkahan kauan Nokia vielä toimii Salossa? Ja muualla Suomessa?
8988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuohan ilmentää vain voitontavoittelua osakkeenomistajille. Onhan Suomessakin vallalla se ajattelu, että on niin pirun hienoa omistaa ja kartuttaa omaisuutta. Tuotantoa siirretään aina sen mukaan, missä on halvinta tehdä.
Saas nähdä, miten pitkälle ja mitä tuollaisesta voitontavoittelusta seuraa?

Äänestä
  • ... miten pitkälle ja mitä tuollaisesta voitontavoittelusta seuraa?...

    Tuo voipi olla lyhytnäköistä politiikkaa. Voi se muutaman vuoden olla tuottavaa, mutta entä sitten, kun nykyiset ns. hyvinvointivaltiot on ajettu rapakuntoon siirtämällä tuotanto halpamaihin ja halpamaissa nousee puolestaan elintaso?

    Homma pelaa niin kauan kuin rikastuvissa halpamaissa elintason nousun myötä ostovoimaa on riittävästi, mutta ei vaadita vielä länsimaista palkkatasoa ja työskentelyolosuhteita ja länsimaissa vielä riittää ostovoimaa.

    Mutta entä sitten, kun halpamaiden palkkatasoa ja työolosuhteita lähdetään vaatimaan kohennettavaksi länsimaiselle tasolle, rajaton ostovoima saavuttaa kyllääntymisen tasoa ja länsimaista katoaa köyhtyvän väestön vuoksi ostovoima?

    Ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmien vuoksi ei voida lähteä siitäkään, että tuotteista tehdään niin lyhytkestoisia, että niitä on jatkuvasti ostettava uusia. Vaikka onhan jo nyt tuotteista tehty tarkoituksella suhteellisen lyhytkestoisia - eikä vain puhelimista.

    Ilmastonmuutoksen aiheuttamat yhä pahenevat ongelmat onkin pelin jokerikortti. Se voi tehdä jatkuvasta voitontavoittelusta arvaamattoman lyhytnäköistä. Yksi syyhän on mennä halpamaihin on se, ettei niissä tarvitse välittää ympäristötekijöistä.

    Mahtoiko Romania valikoitua Kiinan sijasta siksi, että Kiinassa on niin paljon jo ympäristöuhkia, että sinne varotaan menemästä enempää???

    Äänestä

  • Näköistä.... kirjoitti:

    ... miten pitkälle ja mitä tuollaisesta voitontavoittelusta seuraa?...

    Isojen firmojen toiminta on moraalitonta. Ensin tuotantoa siirrettiin Viroon, sitten kun ei siellä ollut enää halpaa lähdettiin Kiinaan, Unkariin, Intiaan, Romaniaan. Viedäänkö tuotanto seuraavaksi Afrikan viidakkoon sitten kun nämä maat on liian kalliita?
    Firmojen johtajat toistelevat iskulauseitaan kuin mantraa yksilön kunnioittamisesta, ympäristönsuojelusta, yhteiskunnallisesta vastuusta ym., mutta puheet ja teot eivät kohtaa millään tasolla.
    Pelottaa se, mitä meille tulevaisuudessa tapahtuu. Rappeutuuko vanhusten- ja terveydenhuolto tai koulutus? Tuleeko meille yhteiskunta, jossa vain rahamiehillä on mahdollisuus hoidattaa itseään ja opiskella.
    Mitkä on ne keinot, joilla tähän kehitykseen voi puuttua, vai onko meillä edes niitä? Jäämmekö hiljaa katsomaan, kun yhtiö toisensa jälkeen vie tuotannon pois Suomesta?
    P.S Tuli tänään mileen, kun näin niitä romanialaisia kerjäläisiä, että mikseivät ne mene töihin sinne Noksun tehtaalle, niin ei tarvitsisi tulla tänne asti kerjuulle! Mennäänköhän me joskus sitten Romaniaan varastamaan partakoneenteriä ja kerjäämään?? Pitäiskö alkaa jo valmistella matkaa?

    Äänestä

Ei se halvemmista työvoimakustannuksista tuleva voitto osakkeenomistajille päädy, se päätyy myös tuotteen hintaan. Asiakas ei valita jos puhelin on halvempi, asiakas vaatii sitä (Tai asiakasta edustava operaattori tai tukkuri).

On siis 2 vaihtoehtoa: ole halvin ja kasva tai ole kallis ja surkastu. Jos ei Nokia mene Romaniaan niin joku muu sen tekee.

Muistatteko vielä kun oli äänestys EU:hun liittymisestä - EU:n päämääränä on se että aikaa myöden kaikki tasoittuu unionin sisällä. Myös palkat ja elintaso. Se ei tarkoita sitä että kaikkien palkat nousee samalle tasolle, se tarkoittaa myös sitä että siellä missä asiat on paremmin on myös sopeuduttava. Tai hommat loppuu.

Äänestä
  • Eipäs päädykään mihinkään tuotteen hintaan. Suomalainen asiakas maksaa ainakin puhelimista ihan saman hinnan, oli se sitten valmistettu Unkarissa, Intiassa, Kiinassa tai Suomessa. Eikä Noksun puhelimet ole tästä ainoa esimerkki edes.
    Minkähän taki Suomessa tai ylipäätään EU:ssa asuva viitsii ostaa jotain Intiassa tai Kiinassa ommeltuja vaatteita, eli Halpaa ja Mautonta esimerkkinä. Ostettaisiin sitten ennemmin EU:n alueella valmistettuja ja jätteisiin rahat oman maan tai Unionin alueelle. Pääkaupunkiseudulla on jo olemassa pieniä ryhmiä, jota boikotoivat Kiinassa valmistettua. Löytyykö Salosta vastaavasti ajattelevia?

    Äänestä

  • vaan osakkeenomistajalle kirjoitti:

    Eipäs päädykään mihinkään tuotteen hintaan. Suomalainen asiakas maksaa ainakin puhelimista ihan saman hinnan, oli se sitten valmistettu Unkarissa, Intiassa, Kiinassa tai Suomessa. Eikä Noksun puhelimet ole tästä ainoa esimerkki edes.
    Minkähän taki Suomessa tai ylipäätään EU:ssa asuva viitsii ostaa jotain Intiassa tai Kiinassa ommeltuja vaatteita, eli Halpaa ja Mautonta esimerkkinä. Ostettaisiin sitten ennemmin EU:n alueella valmistettuja ja jätteisiin rahat oman maan tai Unionin alueelle. Pääkaupunkiseudulla on jo olemassa pieniä ryhmiä, jota boikotoivat Kiinassa valmistettua. Löytyykö Salosta vastaavasti ajattelevia?

    Ei puhelimista voi periä valmistuspaikkakunnan mukaan eri hintaa, koska kukaan ei halua maksaa lisähintaa sen mukaan missa puhelin on tehty.

    Kaiva esiin vanhoja lehtiä ja katso niistä miten hinnat ovat kehittyneet. Kymmenessä vuodessa hinnat on pudonneet 90% eli yhteen kymmenesosaan. Ja kaikki on pudottaneet hintojaan, ei vain Nokia.
    Sanopa joku toinen tuote joka on pudottanut hintaansa yhtä paljon samassa ajassa? Eli kyllä asiakas on hyötynyt. Silti kukaan ei valita että tämä on liian halpa.

    Jos niitä osakkeenomistajan suuria voittoja tekee mieli niin ala ostamaan osakkeita. Kahden mäyräkoiran hinnalla saa yhden osakkeen. Jos ostat joka toinen viikko yhden osakkeen niin jo 37 vuoden päästä saat osinkotuotoilla yhden mäyräkoiran viikossa. Siitä vaan ilmaisia kaljoja säästämään!

    Äänestä

  • asiakkaalle kirjoitti:

    Kyllä minullaon jo osakkeita ja rahastosijoituksia. Kaljaa en juo, joten ne säästämistarpeet ovat hiukan muuta..

    Äänestä

Niin kauan kun te sen jumalanne perässä juoksette. NOKIA, NOKIA, NOKIA. niin kauan sitä tehdään vaikka lapsityövoimalla.
Laittakaa boikoittiin koko paska puhelin ongelmineen.
Jo alkaa herrallakin tulla hätä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nokiasta... kirjoitti:

Katselinpa A-Zoomin. Aika pöyristyttävää katsottavaa. Tulee kai uusintana maanantaina ja näkyy Ylen Areenassakin: http://areena.yle.fi/toista?id=1146851 .

Ohjelma käsittelee Nokiaa Romaniassa.

Työntekijöitä on kielletty puhumasta mitään. Ammattiyhdistyskin vaiennettiin ilmeisesti kesken ohjelmanteon.

Nokialle hankkii alihankintana oma työnvälitysfirma työntekijöitä. Kyselijät saateltiin kysymyksiin vastaamatta portista ulos.

Työntekijöiden alkupalkka on 175 euroa. Hyvänä palkkana piti eräs isä, kun pojan ansiot Nokialta ovat 275 e/kk.

Nokia vaatii Romaniaa muuttamaan työlainsäädäntöään siten, että työaika on viikossa 60 h. Ehkä Nokialla jo noudatetaan sitä, koska työntekijöiden työpäivä päättyi klo 16.00. Nokiahan taitaa olla Suomessakin vähän valtio valtiossa.

Kuinkahan kauan Nokia vielä toimii Salossa? Ja muualla Suomessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu