Miten paljon D1 lyhentää elinaikaa?
tyhmä kysymys mutta olen vasta sairastunut ja multa on mennuy kaikki, ei mitään tulevaisuutta , elämänilo on mennyt, kävin jo lopettamassa eläkevakuutuksenkin mitä hittoa mä sitä maksa kun en pääse eläkkelle kumminkaan, mua ei enää kiinosta milään, mittaan vaa sokereita ja odotan viikatemiestä.
tyhmä kysymys mutta olen vasta sairastunut ja multa on mennuy kaikki, ei mitään tulevaisuutta , elämänilo on mennyt, kävin jo lopettamassa eläkevakuutuksenkin mitä hittoa mä sitä maksa kun en pääse eläkkelle kumminkaan, mua ei enää kiinosta milään, mittaan vaa sokereita ja odotan viikatemiestä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Oikeesti, olet todella tyhmä.
Mulla on ollu d viisvuotiaasta ja en tod pelkää diabeteksen takia mitään kuolemaa.
Suorastaan ärsyttää pumpulissa kasvaneet aikuiset jotka sairastuvat d ykköseen ja heidän maailmansa suorastaan romahtaa. Ettekö ole oikeasti kokeneet yhtikäs mitään elämässänne? Luin esimerkiksi vissiin viime kuun diabetes -lehdestä jonkun vastasairastuneen kolmikymppisen haastattelua jossa rouva sanoi: "Ei minua lohduta se, että joku sairastaa syöpää. Minä sairastan diabetesta ja..."
Aloin itkemään. Miten joku voi olla noin järkyttävän itsekeskeinen?
Ota itseäsi niskasta kiinni for gods sake..
mielummin antaisin vaikka jalan,käden,munat,toisen silmän, sairastusin johonkin syöpään (kas kun ne voi parantaa) mielummin kun tähän , ilman jalkaa,kättä,munia voi elää tän kanssa ei, mitä voi tehdä ,laskea hiilareita,piikittää,laskea,piilittää,mitata,piikittää,laskea jne...
sairastuin tähän hevatun tautiin 11 -vuotiaana, enkä oikein muista elämää ennen D:tä. Tämä tauti on osa minua, halusin sitä tai en, mutta en kuitenkaan ajattele kuolevani ihan lähitulevaisuudessa. En ole edes koskaan miettinyt, että kuolisin ns. ennenaikaisesti. Toisaalta se on paljon geeneistäkin kiinni, kuka on pitkäikäinen ja kuka ei. Isovanhempani ovat eläneet hyvin vanhoiksi ja minulla on vieläkin elossa yli 90 -vuotiaita sukulaisia.
Nykyään tämän taudin hoito on mm. muuttunut hyvin potilaskeskeiseksi, mikä on hyvä asia. Mehän elämme tämän taudin kanssa 24 h/vrk, siltikään en ole katkera. Olen kokenut vaikka millaisia traumoja, osaltaan hoitohenkilökunnan syytä nuo ovat, mutten ole vielä pystynyt pyytämään vanhoja sairaskertomuksia luettevakseni. Sitä kyllä pelkään, että sokeudun, sitä en kestäisi. Tykkään matkustella ja nähdä paljon asioita, mennä ja tulla, ja tuntuisi pahalta menettää kyky nähdä. Mutta jokainen "ongelma" otetaan käsiteltäväksi kun sen aika on, en jaksa murehtia etukäteen, kun ei kuitenkaan tiedä, koska elämä päätyy. Voihan olla, että kuolen onnettomuudessa, sairastun johonkin muuhun tautiin ja kuolen.
Elämästä kannattaa nauttia, niin kauan kuin sitä on :DD
laskea yhtään mitään. Näet vieraisiin mennessä jo ovelta paljonko tarjolla oleva pöperö sisältää hiilareita, etkä kahta kertaa mieti paljonko pitikään taas pistää. Ei Roomaakaan päivässä rakennettu.
eläkkeelle. Mutta mitään viikon "ihmeparantumista" ei kannata odottaa. Noita tärkeimpiä mh-bakteereita joudut syömään useamman vuoden. Ja jos sairastat verenpainetautia, niin seuraa verenpainetta tiiviisti, syystä, että verenpaine normalisoituu yleensä vajaassa vuodessa, kun syöt noita tärkeimpiä bakteereita. Lue tuosta linkistä lisää-
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4000000000000043&posting=22000000033652118
D1 on parantumaton sairaus ja siihen tarvitaan lääkitystä, mikä on nimeltään insuliini. Remission aikana toisin haima hetkellisesti virkistyy ja täten jotkut voivat pärjätä ilman inskaa pitkänkin ajan, mutten ehkä vuotta kauempaa kuitenkaan.
Eipä se elinaika paljoakaan lyhene, jos hoitelee niitä sokereitaan hyvin. Mutta jos itse heittää rentteliksi hoidon kanssa, niin lyhenemistä toki voi tapahtua paljonkin. Mutta näinhän sitä kuka tahansa voi lyhentää elinikäänsä...
Jos suhtautuu niin, että ei ole tulevaisuutta, niin eihän sitä olekaan. Omasta itsestään se on kiinni. Minulla on tulevaisuutta ollut ja tulee olemaankin. On ollut täyttä elämää ja tulee olemaankin.
Eli yritä päästä tuosta masennuksesta eroon, koska sillä keinolla sinä parhaiten saat elämänilon takaisin. Diabetes ei nimittän vie mahdollisuuksia täyteen elämään. Oma suhtautuminen voi viedä.
Tsemppiä jatkoon... Ja kerrohan vaikka siellä hoitopaikassa noista tunteistasi diabetesta kohtaan. Saatat hyvin saada sieltä käsin apua, jos oikein painostaa.
D1 lyhensi elinajanodotetta n. kymmenellä vuodella.
On ihan normaalia masentua, kun vakava, elinikäinen sairaus iskee. Kun totut sairauteesi ja sen hoidosta tulee rutiinia, näet maailman ja elämäsi ihan eri valossa.
Nykyisin ykköstyypin diabeetikon elämä on käytännössä ihan samanlaista kuin muidenkin, kunhan vain muistaa hoitaa itseään. Elinajanodote tasapainossa olevassa nuoruusiän diabeteksessa on ihan sama kuin terveillä.
Kakkostyyppi on tässä suhteessa paljon pahempi, sillä sairaus useimmiten diagnosoidaan vasta kun elimistölle on jo tapahtunut peruuttamattomia vahinkoja. Kakkostyypin hoitotasapaino on myös vaikeammin hallittavissa kuin ykköstyypin, ja siksi sitä sairastavilla on enemmän komplikaatioita ja elämän pituuden ja laadun ennuste huonompi kuin ykkösillä.
Ota siis vuoteesi ja kävele! :)
on hoitaa itseään hyvin! Jos näin toimit, on elinajanodotuksesi pitkä! Jos yrität torjua ajatuksen sairaudesta, surkuttelet kohtaloasi, katkeroidut ja pidät sokeritasapainoasi huonossa jamassa, saat varmasti liitännäissairauksia ennen pitkää. Elämäsi on nyt sinun omissa käsissäsi! Sairautesi ei sinua tapa vaan sinä itse!!!
Elämä ei ole aina helppoa, eikä sen kuulukaan olla. Sinun rutiineihisi kuuluu sokereiden kyttääminen ja piikittäminen ja tarkka huolenpito itsestäsi, mutta se ei tee elämästäsi yhtään sen arvottomampaa! Toisilla ihmisillä on toisenlaisia rutiineja, sinulla ja muilla kohtalotovereillasi nämä! Sinun elämäsi on arvokas, ei kannata heittäytyä epätoivoon hyvin hoidettavissa olevan sairauden takia.
Jos keskityt nyt siihen mitä kaikkea tulevaisuudessa voikaan tapahtua, kuinka voi kuolla enneaikaisesti, et pääse kohta kodistasi mihinkään ja vajoat masennukseen! Muista että kotona kaatumallakin voi henki lähteä, ei siihen diabetesta tarvita.
Et ikinä voi tietää koska kuolet ja mitä tulevaisuudessa tapahtuu, emmehän me kukaan voi! Kukaan, vaikka kuinka terve olisi, ei voi ennustaa elinaikaansa. Älä vaivu tällaisiin ajatuksiin, ne syövät sinua!
Arvosta elämää sellaisena kuin se on, se on sinun elämäsi ja ainoa minkä saat. Katkeroitumalla pilaat itseltäsi mahdollisuuden nauttia elämästä. Älä anna diabeteksen määritellä sitä mitä sinä olet, vaan ota se osaksi itseäsi.
Ymmärrän. Minulla oli eka ihminen työn antajani jolle kerroin edellisillan löydön Diabeteksestani. Olin 36 v ja juuri aloittamassa uutta työtä.
Aioin antaa hänen perua koko jutun.
Hänpä sanoikin minulle että älä pelästy tuota. Hän taisi saada sinusta nyt terveemmän tekijän koska hänen tietojensa mukaan diabetikot pitävät itsetään huolta.
Kiukuttelin täytekakku tarjous paikalla kun ei diabetikkoa ollut huomioitu tarjouksen suhteen jolloin paikan johtja tuli ja ojensi minua kohti fohvelitangon ja kehoitti ottamaan toisen pään , että kyllä me näin tästäkin selvitään.
Kiukuttele ja huido kyllä se vihaksi pistää kaikilla jonkin aikaa.
Luin kaikki viestit kun en ole koskaan ajatellut että joku kokee noin lopullisena sairauttaan.
Minulla on kaksi sisarta jotka ovat nyt yli 50v. ja sairastuneet nuoruudessaan. Vaikka aika oli eri kuin nyt niin en ole koskaan ajatellut että he suhtautuisivat elämäänsä niin että se on tuhoon tuomittu.