Hei!
Olen 3:kkn vanhan aivan ihanan tytön äiti.
Neuvolan masennus seulonnassa minulla todettiin synnytyksen jälkeinen masennus, mikä tosin ei tullut minulle yllätyksenä, sillä olin itse jo epäillyt sitä jonkin aikaa. Voimani ovat vähissä ja vauvan hoidosta on tullut enemmän pakon omaista rutiinia, kuin ihanaa yhdessä oloa. Rakasta vauvaani todella lujaa mutta tuntuu kuin sisälläni olisi joku este ettei äidinrakkauteni pääse "valloilleen".
Olen huomannut että passiivisuuteni on alkanut jo vaikuttamaan vauvaani, sillä vauvastani on tullut itkuisempi , eikä hän enää naureskele niin paljon kuin ennen.
Minulle luvattiin neuvolassa että heidän psykologinsa ottaisi yhteyttä minuun päin ja sovittaisiin tarkemmasta tapaamisesta hänen kanssaan tarkemmin.
No nyt olen odotellut jo pari viikkoa eikä mitään ole kuulunut.
en tiedä pitäisikö minun ottaa yhteyttä häneen,sillä alan oikeasti olemaan huolissa niin itsestäni kuin pienestäni.
En jaksaisi enää yhtään itkun sekaista päivää.. vaan haluaisin nauttia täysillä minun ja vauvani yhteisestä ajasta. Tuntuu vain etten yksin pääse eroon tästä masennuksestani.
Olen 3:kkn vanhan aivan ihanan tytön äiti.
Neuvolan masennus seulonnassa minulla todettiin synnytyksen jälkeinen masennus, mikä tosin ei tullut minulle yllätyksenä, sillä olin itse jo epäillyt sitä jonkin aikaa. Voimani ovat vähissä ja vauvan hoidosta on tullut enemmän pakon omaista rutiinia, kuin ihanaa yhdessä oloa. Rakasta vauvaani todella lujaa mutta tuntuu kuin sisälläni olisi joku este ettei äidinrakkauteni pääse "valloilleen".
Olen huomannut että passiivisuuteni on alkanut jo vaikuttamaan vauvaani, sillä vauvastani on tullut itkuisempi , eikä hän enää naureskele niin paljon kuin ennen.
Minulle luvattiin neuvolassa että heidän psykologinsa ottaisi yhteyttä minuun päin ja sovittaisiin tarkemmasta tapaamisesta hänen kanssaan tarkemmin.
No nyt olen odotellut jo pari viikkoa eikä mitään ole kuulunut.
en tiedä pitäisikö minun ottaa yhteyttä häneen,sillä alan oikeasti olemaan huolissa niin itsestäni kuin pienestäni.
En jaksaisi enää yhtään itkun sekaista päivää.. vaan haluaisin nauttia täysillä minun ja vauvani yhteisestä ajasta. Tuntuu vain etten yksin pääse eroon tästä masennuksestani.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun ei tiedä mikä yhteydenoton viipymisen syy on niin kannattaa yrittää olla itsekin aktiivinen. Ja sekin että sinulle on luvattu jo apua antaa tavallaan oikeuden ottaa yhteyttä. On hyvä merkki että olet huolissasi. Koeta jaksaa olosi kanssa ja ota yhteyttä vaikka neuvolan terveydenhoitajaan jos et saa yhteyttä vielä psykologiin. Ja puhu tunteistasi luotettavien ihmisten kanssa. Olen varma että saat apua ja te molemmat alatte voimaan paremmin.
Minä, kahden ihanan tytön äiti, toivon sinulle paljon voimia elämäntilanteessasi.
Hyvä jos apua on luvassa, mutta valitettavasti näissä asioissa pitäisi itse jaksaa olla aktiivinen... Minulle kävi niin, että olin n. 3kk synnytyksen jälkeen tosi masentunut, enkä jaksanut itse hakea apua kovin aktiivisesti silloin kun olisin sitä eniten tarvinnut! Kun lopulta sain apua, eli pääsin juttelemaan psykiatrisen erikois-sairaanhoitajan kanssa, olin jo itsekin päässyt pahimman yli. Mutta vauva-ajasta jäi tosi ikävät muistot, ja toisaalta en edes muista siitä mitään muuta, kuin vauvan jatkuvan itkun, oman lamaannuttavan väsymyksen ja hirvittävän pahan olon. En totisesti saanut elää yhtään sitä "ihanaa vauva-aikaa", josta aina puhutaan!
Eli jos vain jaksat yrittää hakea apua itsellesi, teet vauvallesikin palveluksen! Olisiko kunnassasi muuten mahdollisuutta saada kodinhoitajaa vaikka vain pariksi päiväksi vauvaa hoitamaan? Minulla paraneminen lähti todenteolla käyntiin, kun sain muutaman päivän vain levätä ja nukkua!
muistuttaa avuntarpeestaan ja soitella vaikka neuvolaan! Tietenkään se ei välttämättä ole helppoa kun ei jaksaisi oikein mitään. Missä päin Suomea asut? Tukea kuitenkin tarvitset. Itse kärsin sjm:sta tokan jälkeen enkä ole sen jälkeen kunnolla toipunutkaan;-D (eli reilu 8 v), mutta osaisin ehkä auttaa..itse asun Kokkolassa. Jos haluat, sposti: [email protected]