Herra X ulkopuolinen ei tiennyt mitään vanhoillislestadiolaisuudesta. Hän oli sattumalta tullut Suomi24-palstalle. Sieltä hän luki monta tarinaa. Hän sai seuraavan kuvan.
Usko perustuu ihmisten painostamiseen. Kukaan ei ole koskaan kokenut uskoneensa omakohtaisesti vaan usko on määritetty muiden toimesta. Kukaan ei edes tiedä mihin uskovat. Jos vähänkin siitä poikkeaa, saa niskaansa hirveän painostuskoneiston. Ympärille tulee keskellä yötä vanhojen mustapukuisten miesten joukko, jotka hokevat, että joudut helvettiin ellet tee parannusta väärästä henkestä. Painostus ei tosin jää pelkäksi painostukseksi vaan se on ihan ehtaa kunniaväkivaltaa. Useimmiten rikkonutta tai luopumaan haluavaa painostetaan siihen asti, että hän taipuu tai tekee itsemurhan.
Miehet taas ovat semmoisia, että ne eivät muuta halua kuin seksuaalista tyydytystä, julkista kunniaa naisen alamaisasemaa. Naisilla ei oikeasti ole minkäänlaisia seksuaalisia haluja. Lapsia syntyy sen takia paljon, koska miesten on "saatava".
Perheet eivät ole onnellisia. Kaikki lapset kokevat, ettei heille riitä rakkautta eikä huomiota. Heistä tulee "isona" mielenterveyspotilaita tai he koko elämänsä elävät epäluuloisena. Kaikki ihmiset elävät hirveän pelon vallassa eli sehän tarkoittaa, että elämä on yhtä tuskaa. Jos pitää elää pelon vallassa, niin silloinhan ei koe yhtään turvaa.
Vl:ten keskuudessa perheväkivalta on yleisempää kuin missään muualla. Siitä vain vaietaan. Insestiäkin tapahtuu varmaan joka toisessa talossa.
Ja jotensakin tässä Suomessa kaikkien järkevien ihmisten joukossa vl-lonkerot ulottuvat joka paikkaan. Ne "hullut" ovat saaneet luotua niin mittavan painostuskoneiston, että Enirot ja Hesaritkaan eivät sille mahda mitään vaan alistuvat.
Eikä tässä vielä kaikki!
---------------------------------------------------
Eräänä päivänä X juttelee henkilön Y kanssa. naureskelee, että täällä Suomessa on oikeasti niin kieroa ja kajahtanutta porukkaa ja kertoo heistä edellisin esimerkein. Hän kysyy, että onko Y tavannut sellaisia. Y sattui olemaan itse sellainen.
Sitten X hoksasi, että onkohan tämän palstan juttujen arvo juuri mikään? Onko mahdollista, että täällä vain heitetään perättömiä väitteitä ja kiihotetaan ihmisiä kansanryhmää vastaan?
Väitän, että 99,5% vl:sta eivät ole ylläkuvattujen yleistyksien kaltaisia ihmisiä.
Niin ja jotta teidän ei tarvitse miettiä, olenko feikki ja voiko vl-kirjoittaa tällaista tekstiä, niin vastaan siihen: voi kirjoittaa ja olen vl.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Tääl netis saa niin ykspuolisen kuvan vl-desta. Jos oon joskus hatrvoin yrittänyt esim tääl kaksnelosel valottaa asioitten toista puolta, oon saanu lunta tupaan oikein kunnolla.
Mut tiijäkkö: tiedän monta tapausta, jois immeinen on liittynyt meikäläisyyteen, huolimatta etukäteisvarotuksista...
antavat oikean kuvan vanhoillislestadiolaisuudesta. Siihen palstaan kannattaa tutustua. Erityisesti Jemima on kunnostautunut hoitokokousten kuvaamisessa.
just joo ;)
Juu, oon kunnostautunut just siinä, missä ei ehk ois pitänyt...
Mut esim Erakko on taas kunnostautunut toisenlaisessa aiheessa, eli siinä miten paljon hyvää ja ihanaa meikäläisyydessä on. Ittellä on vain päällimmäisenä noi kipupisteet, koska oon vielki niin 'vereslihalla' niistä kokemuksista.
Mutta yhteisö on rakas, ei se olis sitä jos olisin kokenut vain vääryyttä...enempi on kuitenkin sitä positiivista ja lämmöntäytteistä kokemusta.
ne ne varmaankin tuo mainitsemaasi "positiivista ja lämmöntäytteistä kokemusta". Näin arvelisin.
Vaan yleensäkkin kanssakäyminen toisten uskovaisten kanssa, se on ihanaa ja lämmöntäytteistä. Ja se et jos joudut johonki ahdinkoon, taloudelliseen tai esim kokemaan läheisen ihmisen menetyksen, saat kokea hirveen paljon myötätuntoa ja välittämistä. Ne kokemukset on ihan valtaisia...
Kuin myös suuret perheet, koen ne edelleenki positiivisiksi ja lämmöntäytteisiksi asioiksi. En kuitenkaan tarkoita et pitää ottaa 'hampaat irvessä', 'pää kainalossa' tai henkihieverissäki lapsukaiset vastaan. Näin lyhyesti, tästäki aiheesta riittäis puhumista monesta eri näkövinkkelistä...
joka painottaa seurakuntaa ja sen neuvoja, ei ehkä välttämättä ...
Ymmärsinkö edes sinne päin?
sinne suuntaan...:)
Jos oppi painottaa seurakuntaa ja sen neuvoja, se on harhautunut Kristuksen opista. Eli mennyt Kristuksen ohi.
Kuitenkin esim Luther neuvoo kuulemaan sitä seurakuntaa, joka ei riko kolmea ensimmäistä käskyä vastaan. Eli ei seurakuntakaan voi mitä tahansa neuvoja antaa, kaik pitää perustua Raamattuun. Mut meikäläisyydessä on paljon ihmisoppia sunmuuta, muttei kaikilta osin. Vielä kuulee puhdasta evankeliumin saarnaa ja sellaiset kokemukset tuntuu siltä, 'kuin taivas koskettaisi maata' (sori, vanha fraasi)...
riko 1. käskyä, kun se asettaa seurakunnan liki Jumalan asemaan?
asia, mikä ihmisellä nousee Jumalan asemaan, on epäjumala...seurakunta, elämäntavat jne...eli uskooko et autuus tulee yksin armosta, yksin uskosta ja Kristuksen ansion tähden, vai sitä ja tätä tekoa noudattamalla...jokainen voi tykönään miettiä, mihin uskoo...
Kirjotin Mopin palstalle opillisiin 'käskyistä' Lutherin näkemyksiä, se on aika kattava ja puhutteleva, käys lukeen!
sheriffi on itse vl. Hänen kauttaan vl:t itse ylläpitävät "kiihotusta kansanryhmää vastaan". Se jos mikä osoittaa kuinka SUVAITSEVAISIA vl:t todellisuudessa ovat.