rakastaa toista niin paljon, että satuttaa tätä, jotta suhde kaatuisi.
Voiko
mielestäsi
262364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
ei voi sitä ihmistä satuttaa mitenkään
joskus vaan täytyy satuttaa ,kun ei voi muulla tavalla olla varma omista tunteista .jos rakastaa toista oikeasti..et voi unohtaa vaan antaa anteeksi. ihastumisen ja rakastumisen välillä on SUURI ero.
...ihastumisen, rakastumisen ja rakastamisen väliset erot ovat valtavat.
Tarkoitin vain, että onko sellainen SUURTA rakkautta, jos ajattelee satuttavansa toista, jos yhdessäolo jatkuu?
Rakastaa niin paljon, että katkaisee suhteen, suojellakseen toista. Koska muuten se ei onnistuisi, joutuu satuttamaan rakastamaansa ihmistä?
Onko tämä mielestäni oikeutettua?
Minä ajatellin joskus niin olevan, mutta nyt en ole asiasta enää niin varma.
Rakkaudesta on olemassa se kaunis teksti, mitä rakkaus on (pitkämielinen, lempeä jne). Kauniisti ajateltuna rakkautta kauneimmillaan on varmasti se kun rakkaudessaan pystyy laskemaan toisesta irti, jos se on sille rakastamallesi ihmiselle parhaaksi.
Sanotaan että jos jotakin rakastaa, se pitää laskea vapaaksi. Jos tulee takaisin vaikka ei ole pakko niin se on sitten sitä tosirakkautta.
Se että yksipuolisella päätöksellä ja hirveällä käytöksellä häätää toisen pois vie toiselta myös vapauden, nimittäin valinnanvapauden. Onko todellista rakkautta ilman vapautta?
Silti uskon kyllä että itsensä, toisen ja tilanteen voi tuntea ja nähdä niin hyvin että tajuaa ettei asiasta mitään hyvää seuraa ikinä. Mielestäni ne pakit tässäkin tapauksessa vaan voisi yrittää hoitaa tyylikkäämminkin kuin tehdä toiselle pahaa ja perustella hiljaa itselleen että kaikki on vain tämän toisen parhaaksi mukamas. Miltähän se tilanne siitä toisesta tuntuu ja vaikuttaa varsinkin jos sille ei edes vihjata noista hämäristä tarkoitusperistä? Joutuu suremaan ja ihmettelemään ehkä pitkäänkin mitä edes tapahtui. Toisen ei tarvitse ihmetellä kun on itse tehnyt kaikki päätökset keneltäkään kyselemättä ja voi vielä tyytyväisenä ajatella että teki vain palveluksen. Voi jatkaa eteenpäin paljon aikaisemmin.
testaan toisen tunteita mitä typerimmillä tavoilla.
Se on tyhmää, tiedän sen, mutta en oikein ole löytänyt keinoa sen estämiseksikään. Alitajunta ohjaa ja huomaan taas sortuneeni samaan virheeseen aivan liian myöhään. Käyttäydyn kuin mikäkin höynä ja katson paljonko toinen "sietää" ja jostain syystä kuvittelen sen kertovan paljonko toinen välittää.
Ja lopputulos on se että jään aina yksin. Omaa tyhmyyttäni.
Anteeksi tähtisilmä.
Äiti 1: moniongelmainen (esim. alkoholismia, mielenterveysongelmia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa lapsia kohtaan), jonka lapset kuuluisivat huostaan, mutta äiti laittaa vastaan. Hänessä ei ole mitään vikaa eikä hänen lapsiaan viedä häneltä pois. Ne ovat hänen.
Äiti 2: moniongelmainen (esim. alkoholismia, mielenterveysonhelmia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa lapsia kohtaan)haluaa itse, että hänen lapsilleen hankitaan lastensuojelun kautta uusi koti, koska hän ei pysty antamaan lapsilleen sitä mitä he tarvitsevat.
Rakastavatko molemmat äidit lapsiaan? Onko kylmää antaa lapsensa pois?
Voiko tätä verrata romanttiseen rakkauteen? En tiedä.
lapsiaan. Äiti 1 on niin pahasti sairas että ei ymmärrä lastensa parasta. Voiko oikeasti olla noin sairaita äitejä!
Eiköhän nuo kakkosvaihtoehdot, joissa äiti itse haluaa lapsilleen etsittävän toisen kodin ole harvemmassa. Paras vaihtoehto varmasti olisi, että molemmat äidit voisivat saada omaan tilanteeseensa apua ja tukea niin ettei huostaanottotilateisiin jouduttaisi, mutta lapset on kuitenkin se, jonka paras tulee asiassa nähdä. Molemmat äidit varmasti rakastavat lapsiaan, mutta kuten tuossa jo olikin puhetta yllä, vain sivuaa mutta ei asiana sama. Äidinrakkaus ei ole edes verrattavissa kahden aikuisen väliseen rakkauteen, mutta äidinrakkaus niinkuin myös isänkin (aina puhutaan vain siitä äidinrakkaudesta) on varmasti sitä puhtainta rakkautta tai ainakin pitäisi olla niinkuin tietysti rakkaus kaikkialla.
Saako itseään rakastaa parisuhteessa enemmän kuin sitä toista? Onko se aina narsismia? Väkivaltatilanteissa se on hyväksyttävää, mutta entäs muuten?
Ehkä aliarvioit toisen puoliskon. Voi olla, että et pysty satuttamaan häntä. Luulisin, että yhteiselämä vain hioisi liiat särmät. Toinenkin osaa pitää puolensa. Mietihän näitä ennen kuin luovut jostakin tärkeästä elämässä.
henkilö, joka miettii tällaista, ei ole rakastunut. Piste.
rakastaminen ja rakastuminen ovat kaksi eri asiaa. Olla rakastunut - olla jotakin. Rakastaa - tehdä jotakin.
täysillä !
Rakastaminen ja rakastuminen eri asia.
Niinhän se menee... Rakastuminen on se hetkellinen tunnetila jolloin saan amorin nuolesta ja joka sytyttää todella palavan liekin sielussa. Siitä yleensä seuraa rakastaminen. Rakastaminenkin on tunnetila siinä missä kaikki muutkin. Kyseessä on pysyvä olotila. Tieto, että rakastaa ja välittää toisesta, aina mitä tahansa sitten tapahtuukin. Rakkaus ei ylpeile ja ei nauti koskaan vääryydestä. Kun rakastaa toista oikeasti, haluaa aina vain hänen parastaan:)
haluan lisätä että rakastamiseen kuuluu myös se, ettei vaadi toiselta mitään. Rakastaa ja välittää hänestä, ja kunnioittaa häntä juuri sellaisena kuin hän on...
Minäkin rakastan mun kissaa, niin ja siskoja ja mummoja ja enoa ja kummitätiä..ja toivon heille kaikille vaan parasta, niin ja kaikille muillekin:)
ihana asia:)
on. Maailman ihanin asia:)
Tosi hyvä juttu. Onneksi olkoon sinulle, että osaat rakastaa ja välittää niin hyvin läheisistäsi. Mitä enemmän maailmasta löytyy rakkautta sitä paremmin on täällä asiat:)
se on. Rakastava ihminen näkee kumppaninsa huonotkin puolet osana tätä ihmistä. Häntä ei pidä pyrkiä muuttamaan. Jos odottaa toiden muuttuvan omien odotustensa mukaiseksi, ei se voi olla rakkautta.
Rakastan tehdä käsitöitä, mutta käet on tumpelon käet ja sormet nippu kikkeleitä. Olen rakastunut tumpelo.
kyllä, ihmiset sabotoivat onneaan vaikka miten koska eivät usko tarpeeksi ansainneensa onnea.
niin
tuollaisella ihmisellä on elämässään jostain syystä todella paljon itseinhoa, itsetuhoisuutta ja kosketuspinta muihin useimmiten vihan kautta, ettei jäisi pelkäksi Nobodyksi. Mutta omaa arvottomuuttaan ja käsityksestään itsestään (arvoston, huono, paha..) ei usko että kukaan todella voisi rakastaa häntä. Ehkä niin jopa voi ollakkin, itsehän itsensä tuntee, en tiijä. Variaatiot on elämässä monia.
tuo on sitä rakkautta omaa onnea kohtaan -ei toista ihmistä kohtaan. Olet rakastavinasi jotakuta niin paljon, todellisuudessa rakastat vain tunnetta rakastaa omaa itseään, omaa onneaan ja omaa sosiaalista asemaa. Tämä on mielipiteeni.
Aito rakkaus ei suunnittele mitään toisen päänmenoksi. Aito rakkaus vaan on olemassa, se ei siirrä vuoria vaikka se siirtää maailmankaikkeuden radaltaan.