Meillä käsiteltiin koulussa vähän aikaa sitten syömishäiriöitä , ja anoreksiasta puhuttiin että se on ns. "täydellisten " tyttöjen sairaus, eli sellaisten jotka ovat hyviä kaikessa, ovat kauniita, omistavat paljon kavereita, ovat suosittuja ja fiksuja jne.
Tuosta tuli vähän paha olo, koska en itse todellakaan ole tuollainen. Onhan tuo vähän yleistämistä , mutta silti tulee kauhean syyllinen olo tuollaisista.
Tuosta tuli vähän paha olo, koska en itse todellakaan ole tuollainen. Onhan tuo vähän yleistämistä , mutta silti tulee kauhean syyllinen olo tuollaisista.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olisiko jopa mainostusta? Nykyään ihaillaan kauniita ja on suotavaa olla kaunis, hoikka yms täydellinen. Mainistiko opettaja rivien välistä että jos haluaa olla perfect niin sitten kuuluu olla anorektikko.
Anoreksia on yleisin sairaus, mihin rikkaat, kauniit, viehättävät, kaikin puolin "täydelliset" tytöt sairastuvat. On kuitenkin aivan älytöntä ajatella sitä toisinpäin, että anoreksia olisi "täydellisten" tyttöjen sairaus, ei, sitä se ei ole.
Anoreksia koskettaa ketä tahansa eikä se juurikaan valitse uhriaan. Epäammattimaista opettajaltasi. Sano ensi tunnilla hänelle suorat sanat.
Jälleen kerran törmäämme niihin ennakkoluuloihin ja vääriin asenteisiin, joita anoreksiaan liittyy. Eipä tämän taudin hoidossa tarvittaisi vuosia kestävää terapiaa, jos opettajasi väite pitäisi paikkansa. Totuushan on kuitenkin ihan päinvastaista. Nuo, mitä opettajasi mainitsi on asioita, joita jokainen nuori mielellään tavoittelee. Anoreksiaan sairastuvat ovat niitä, joilla ei ole keinoja saavuttaa tuota täydellistä kuvaa tai paremminkin niitä, jotka eivät tajua, ettei se ole edes mahdollista. Mehän olemme kaikki jollakin tavalla epätäydellisiä, ja se on vaan opittava hyväksymään. Kukapa tietää, millaisia oikeita ongelmia ns. "täydellisellä" tytöllä onkaan.
no vääräss oli. anorektikot eivät ole täydellisiä useinkaan vaan HALUAVAT olla täydellisiä. eli perfektionisteja.
..eli anoreksiahan on toisaalta mielenterveysongelma, niin omasta mielestäni se puhkeaa liiallisesta itsekritiikistä tai siitä että pyrkii olemaan täydellinen, eli perfektionisti. Ei silti tarvitse olla, voihan se muutenkin puhjeta esim. jos kaipaa huomiota tai jokin muu syy.
Mulla itselläni oli vuosi sitten anoreksia ja masennus. En tiedä, miksi se tuli mulle, se ei oo kenenkään oma päätös että: "haluampa laihduttaa itseni niin kauan, kunnes kuolen ilman apua". Itse en pidä itseäni yhtään täydellisenä ihan normaalina, joka sulautuu massaan. Mulla on ollut viimeiset 3 vuotta kaveri ongelmia ja olen kärsinyt siitä kovin. Ja totta, olen perfektionisti. Painoindeksini oli vain 14, eli vaarallisen alipainoinen. Jouduin yli 3kk:deksi osastohoitoon, enkä saanut lähteä osastolta pois, vasta silloin kun olin tavoittanut tavoite painoja, jotka lääkäri oli mulle suunitellut. Niin, samaan aikaan kanssani oli muitakin anoreksiaa sairastavia ja hekin olivat aivan normaali nuoria. Sanompa vain että anoreksia on eritttäin raskas sairaus kannettavaksi; Ennen osastohoitoon menoani pahimmallaan jouduin kuulemaan joka lääkärikäynillä että sydämmeni saattaisi pysähtyä milloin vain. Mutta pahin tuska oli ehdottomasti henkinen eikä fyysinen. Ajattelin vain koko ajan ruuan kalori ja rasva määriä, kammosin lihoamista, vaikka tiesin olevani kamalan laiha ja halusin lihoavani, mutta en pystynyt siihen. Siinä myös perhe kärsii, kun näkee yhden perheen jäsenen tekevän kuolemaa. Moni ajattelee, että mikä siinä olisi niin vaikea syödä. Kyllä se vain on. Olin vain yksin anoreksian kanssa... Moni tuki minua, mutta en ymmärtänyt sitä silloin. Olin aivan maassa, ajattelin itsemurhaa monesti, mutta joku piti minut maan pinnalla. Onneksi sain ammattiapua. Vuosi sitten hoitoon joutuminen oli pelkkää tuskaa. Lääkärit kirjasivat joka ikisen tekemiseni tietokoneelle, ei ollut mitään yksityisyyttä. Kaikki aina kuulivat kun itkin yksin huoneessani, sillä kaikki kuului seinien läpi. Anoreksia on erittäin vakava sairaus ja tuskallinen ja siihen sairastuvien määrä vain kasvaa. Media ovat täynnä laihoja ja täydellisiä julkkiksia(joita on muokattu!), lehdet täynnä laihdutus keinoja, mainokset täynnä rasvaa ja sokeria 0%:sia ruokia. Siinä alkaa väkisinkin miettimään onko läski. Aivan kuin kaikki olisivat jotakin anoreksiaa sairastavia, kun ajattelevat: "olipas tässä paljon kaloreita, ompas mun peppu hervoton, nyt kyl täytyis hankkii pakarat ja vatsa ranta kuntoon". Se on kaikkien OMA asia, milläinen on. Nuorten lehdet ovat täynnä kannustuksia olemaan oma itsensä. Vähän ristiriitaista. Vasta sitten pitäisi miettiä omaa painoaan, jos lääkäri on todennut että on liian yli/alipainoinen. Tärkeintä kuitenkin on, että on psyykkisesti terve, oli paino mikä tahansa.
Ja kaikki naistenlehdet toitottaa lehtiensä sivuilla kaiken maailman dieettejä. "nyt näillä ja tällä dieetillä kuntoon kesäksi". "kiinteytä takareidet" "jumppaa rihannan kanssa".
Kaikkea muuta. Sitten on ruokaosia joissa näytetään salalaatteja ja/tai ruokia joissa on piilorasvaa.
Muuttumisleikit näyttävät miten tavallisesta maallikosta saadaan entistäkin kauniimpi.
Lisäksi lehtien sivut täyttyy mainoksista joissa esitellään laihdutuspatukoita jotka korvaa aterian.
Sekä meikki-, vaate- ja korumainokset ovat tulvillaan (muka kauniita, tämän ajan naisia) malleja taikka julkkisia. Kun katsoo tarkemmin niin anorektisia hekin ovat tai ainakin ne on photoshopattu sellaisiksi.
Kuvat myös toimivat meidän alitajunnassa. Siellä ne tekevät töitä joista emme ole tietoisia. Alitajunta rekisteröi ne asiat jotka kuvan tekijä haluaa sinun huomioivan.
Se saattaa paitsi olla tuote joka painuu mieleesi myös jotakin muuta. Tytön olkaluu? Se näytti KAUNIILTA. (näinkö me ajattelemme jopa ehkä huomaamatta)
Itse en kauneusnormien takia himoitse laihuutta, todellakaan. Syömättömyys vain on jäänyt päälle. Vihaan itseäni ja tulen aina vihaamaan, paino on ehkä ainoa asia johon minulla on täysi kontrolli. Mutta nuo aterian korvaus patukat, mitä paskaa. Itse olin ylipainoinen kun aloin pikkuhiljaa laihduttaa ja nyt olen vieläkin liian lihava vaikka painoindeksi on noin 18 (liikaa!) Oma ongelmani siis oli ylipainoisena ollessani juuri ruoka, olin tottunut ala-asteella syömään mitä vain lihoamatta yhtään harrastuksieni takia, sitten lopetin kaikki enkä pystynytkään lopettamaan syömistä. Teki mieli koko ajan vain syödä ja syödä ja sitten koitin patukoita yllättäen ei toiminut yhtään. Joten aloin urheilla ja syödä vähemmän. ja siitä se lähti, lisään tänä päivänäkin liikuntojen määrää väliaikaisesti ja syön joka päivä alle 300kcal.
ehkä kirjoitit vähän väärin..
Enkä ole täydellinen, minulla ei ole lainkaan ystäviä. Enkä osaa mitään. Olen luuseri. Olen aina yksin. Olen hyvin hyvin ruma ja läskikin. Siksi laihdutan aina. Mulla on paperit anorexiasta. Vaikee uskoo kun olen tällainen pulska. Kummalista.
mitkä sun mitat ovat? Mun tapauksessa lääkäri alkoi epäilemään anoreksiaa vaikka olin mitoiltani 163/53. Virallisen anoreksia määrityksen sain muistaakseni painaessani 47kg. Nykyään painan 45.5/163. Itse menestyn esim. koulussa keskinkertaisesti ja en ole muutenkaan kovin hyvä kuin ehkä muutamassa asiassa, mutta pyrin kaikessa täydellisyyteen.
Itse olin pahimmillani 160/36, mutta nykyään olen 160/45.5. Se ei tarkoita, että on anorexia, jos on alipainoinen. Myös se vaikuttaa, jos on vääristynyt käsitys syömisestä ja omasta itsestään.
Ite oon varakkaasta perheestä, vanhemmat lakimiehiä jne ja parantelen anoreksiasta. Tuttavapiiriin kuuluu paljon muita rikkaita ihmisiä, heidänkin tyttärillään on ollut anoreksiaa.
Olen aina ollut perfektionisti.Kokeista yleensä sain kymppejä ja näinkin koulun eteen hyvin paljon vaivaa.Olen aina kuitenkin ollut yksin,en ikinä kuulunut suosituihin ihmisiin.Olen se ujo tyttö,jolla ei ikinä ollut oikeuksia mihinkään,koulukiusattu.Olen ollut vuosia aivan rikki ja jos lähdetaan laskemaan niin ei tarvitse kuin pari vuotta niin koulukiusaamista takana sellaiset 10 vuotta.Kukaan ei ikinä välittänyt.
Ainoa toiveeni oli vain tulla muiden hyväksymäksi,kuulua edes johonkin.
Nyt noin vuoden anoreksia takana ilman toivoa parantumisesta,koska kukaan ei tiedä.BMI 16,7 ja vain alemmaksi tippuu.
Haluaisin ehkä parantua,mutta en pysty puhumaan kenellekkään.
Olenko jotenkin täydellinen.P*skat minä sanon.Kuten jo aikaisemmin jo kerrottu kuka tahansa voi sairastua.Jos pystyt syömään normaalisti ja mielesi on tarpeeksi vahva,onnitteluni sillä jos se on anoreksiasta kiinni se ei jätä ketään rauhaan.
Minut saa raivoihini kun kuulen puhuttavan "prinsessataudista" anoreksian yhteydessä!
Mun mielestä se on niin alentavaa. Ihan niinkuin me jotka sairastetaan oltais jotain oikkuilevia pissiksiä ja parishiltoneita jotka vain hakee huomiota tällä tavalla!!!
Anoreksia on vakava kuolettava sairaus, ei mitään oikkuilevien pikkutytttöjen huomionhakua!
Itse olen "pakkosyätetty"anorektikko,kaikki muut oireet täsmää mutta pakotetaan syömään. Hoidossa.
Olen ollut aina sivustakatsoja, kummajainen. Katsonut sivusta muiden onnea, isoja tyttöporukoita täynnä nauravia, laihoja, kauniita, suosittuja blondeja peilailemassa itseään.
Niin epätoivoisesti halusin saavuttaa jotakin siitä. Ja ketut. Musta ei tullut sen suositumpaa, sen onnellisempaa. Paitsi laihuus, se tuo onnea. Se vaan, kun mikään ei enää riitä tai merkitse yhtä paljon.