Kaksoispesäkattila

Meillä on kaksoispesäkattila vuodesta 1979 lähtien. Aluksi poltimme puita ilman varaajaa ja työlästähän se oli. Sitten innostuin laittamaan varaajan 2000 litraa. Se osoittautui liian suureksi varaajaksi tälle 20 kw tehoiselle kattilalle. Ennen kun oli kunnon pakkastalvia. Naapurien innostamana "mahdollisimman suuri varaaja on paras". 700 litrainen olisi ollut oikea koko. Nykyään poltamme päivisin puita ja yöllä öljyä, ilman varaajaa. Joskin kaksoispesäkattila on huonolla hyötysuhteellaan huono lämmittäjä, niin Öljyä on säästetty 28 vuodessa noin 28 000 litraa. Mikä parasta Metsätilani 11 ha on harvennushakattu moneen kertaan, ja parhaat puut kasvavat kohisten.Plussa: öljyä säästynyt ja metsän kunto.
92567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itselläni on myös vm79 kaksoiskattila ilman varaajaa ja kotona ollessani poltan puuta ja öisin työaikana öljyä. Öljyä on säästynyt paljon (~1000l/v) ja puun polttelu on kiva harrastus.

Mikä kattila itselläsi on?
Omani on valurautainen högfors.

Äänestä
  • on turha leikkiä, lataa pesällisen ja jatkaa öljyllä tai sähköllä kovimmilla pakkasilla.

    On järjen köyhyyttä täyttää varaajaa kesäkuumalla.

    Äänestä

  • varaajien kanssa kirjoitti:

    on turha leikkiä, lataa pesällisen ja jatkaa öljyllä tai sähköllä kovimmilla pakkasilla.

    On järjen köyhyyttä täyttää varaajaa kesäkuumalla.

    Meikäläisellä käänteispaloinen puukattila ja 1 kuution varaaja. Tämä talvi mennyt niin, että pesällisen olen polttanut vuorokaudessa ja lataus on riittänyt. Kesällä poltan tuon pesällisen kaksi kerta viikossa ja niin lämmintä vettä riittää. Metsästä kerätty harvennuspuu on oikeastaan tekemisen vaivan hintaista ja veden lämmitykseen menevä aika kesäsin ehkä noin vartti/viikko.
    Varalla minulla on siellä varaajassa sähkövastus, joka ei tähän mennessä ole ollut kertaakaan käytössä.

    Äänestä

sähkövastus kesällä , toimii .

Äänestä
  • ja maailma oli pakksunaan savua, sekä nokea jokapuolella.
    Nyt on alapaloinen pannu, siirry sinäkin siihen
    säästyt naapureiden vihalta jos sellaisia sattuu
    lähempänä sataametriä olemaan.

    Äänestä

Jos kaksoispesäkattilalla ei saa 2000 litran varaajaa lämpimäksi niin onkos niissä huono hyötysuhde vai niin pieni tila puita varten että siellä palaa vain 4 halkoa kerrallaan?

Itsellä yläpalokattilan kanssa tänään on tarvinnut lisätä kahdesti 3m3 varaajaan kun eilen tuli lämmitettyä vain kerran. Tosin P-Karjalassa pakkasta nyt -21c, vaan lämmittäähän se möllikkä sitten päivällä taivaalta.

Normaalisti uunillinen tai 2 päivässä menee puita ja saa sillä 50% suuremman varaajankin lämpimäksi.

Äänestä
  • Kaksoispesäkattilan teho on vain 20 kw. Jos 20 kw lämmittää taloa -21c pakkasella, niin lämmitykseen menee jo 10 kw ja varaajaan se toinen 10 kw. Mutta 40 kw kattilalla lämmitykseen 10 kw ja varaajaan 30 kw.

    Äänestä

Minulla jäspin melko uusi kaksoiskattila ja olen ollut tytyväinen, koska minulla oli öljykattila ennestään ja meni öljyä vähintään 3000-3500 litraa vuodessa.Öljyn ostoon meni vuosittain reilusti yli 2000€, nyt öljyä ei mennyt viime ja tänä vuonna, koska olen pelkästään puilla lämmittänyt.Tosin onhan se työlästä, mutta olen hyvin siihen sopeutunut ja tietysti jos haluan, voinhan öljypolttimen tai sähkövastuksen laittaa päälle.Minulla 550 litran varaaja ja jos sen illalla lataan täyteen n.80 asteiseksi, riittää siitä lämpöä aamuun asti patterien lämmittämiseksi.Kattilassa tietysti myös 235 litraa vettä, eli onhan siinä hieman lämmitettävää.Puita poltan illalla kaksi tai kolme pesällistä, riippuen lämpötilasta ja millä puilla lämmitän.Jos koivulla lämmitän, kyllä kaksi täyttä pesällistä riittää tuottamaan lämpöä aamuun asti.

Äänestä
  • Kaksoispesäkattila ja 500 litran varaaja. Sopii näköjään sinulle, hyvä niin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harvennushakkuun innostaja kirjoitti:

Meillä on kaksoispesäkattila vuodesta 1979 lähtien. Aluksi poltimme puita ilman varaajaa ja työlästähän se oli. Sitten innostuin laittamaan varaajan 2000 litraa. Se osoittautui liian suureksi varaajaksi tälle 20 kw tehoiselle kattilalle. Ennen kun oli kunnon pakkastalvia. Naapurien innostamana "mahdollisimman suuri varaaja on paras". 700 litrainen olisi ollut oikea koko. Nykyään poltamme päivisin puita ja yöllä öljyä, ilman varaajaa. Joskin kaksoispesäkattila on huonolla hyötysuhteellaan huono lämmittäjä, niin Öljyä on säästetty 28 vuodessa noin 28 000 litraa. Mikä parasta Metsätilani 11 ha on harvennushakattu moneen kertaan, ja parhaat puut kasvavat kohisten.Plussa: öljyä säästynyt ja metsän kunto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu