Olen tällä hetkellä erittäin masentunut. Enkä tiedä mistä se johtuu. Näitä olotiloja tulee aina silloin tällöin. Olen tämänkin viikonlopun kyhjöttänyt yksin kotona, ainoastaan iltamyöhään käynyt lenkillä. Olen keski-ikäinen nainen. Asun yksin tai onhan minulla pari nelijalkaista karvaturria. Mutta eivät nämäkään saa minua hyvälle tuulelle. Miesystävä minulla on ollut pari vuotta.Hän on ihan mukava, auttavainen, mutta välillä tuntuu kuin tukehtuisin hänen koko olemukseensa ja kiltteyteensä. Eli periaatteessa kaikki on hyvin, mutta kuitenkaan ei ole ja tunnen itseni hyvin yksinäiseksi ja tyhjäksi.
Tunnen itseni rumaksi, lihavaksi ja ihan kamalaksi. En kehtaa mennä lenkillekään ennen kuin illalla myöhään ettei vaan olisi ketään muita liikkeellä. Tuntuu kuin itsetuntoni olisi nollapisteessä. Olen yleensä avoin, itsevarma ja iloinen. Mutta kun nämä masennuskohtaukset tulevat, olen kuin eri ihminen. Missään ei ole hyvä olla. En tiedä mitä minulta puuttuu ja mitä oikeastaan haluan. Sydämmessä tuntuu kipeältä, on tuskallinen olo, ei mikään kiinnosta. Voin istua ikkunan äärellä tuntitolkulla, mutta en tiedä mitä ajattelen. Jossain vaiheessa vaan ihan kuin säpsähdän hereille jostain kuin unesta.
Jotenkin tuntuu etten saa tätä tekstiä purettua itsestäni ulos siten kuin haluaisin.
En tiedä missä mennään ja minne?????
Nimm. Masentunut
mitä teen?
5
1133
Vastaukset
- vinkki
samanlaisia oireita ja ilmeni että johtui hormoneista vaikka ikä ei ollut ku 38. Tilaa aikaa lääkärille niin saat selville mikä vaivaa....
voihan masennukseen olla muitakin syitä....- Heli
Kannattais käydä puhumassa lääkärille asiasta. Mulla itsellä oli vuosikaudet masennusta ja yht.äkkiä normaalia oloa. Mulla olikin maanis-depressivisyys. Sain hyvän lääkkeen ja siitä lähtien olo on ollut ihanaa ja tasapainoista. Kärsin siis masennuksesta vuosikausia, olen samaa ikää luokkaa kuin sinä. Sitten tosiaan voi olla noi hormoonitkin. Vaikee sanoa kun ei ole ammatti-ihminen. Mutta näin mulla.
- saman kokenut
Tekstisi kuullosti niin tutulta. Vastasit itse kysymykseesi viimeisessä lauseessasi. Et tiedä missä olet ja minne mennä? Se ajatus ainakin oli yksi masennukseni syistä. Jotta voi löytää sinne minne haluaa, täytyy ensin tietää missä nyt on. Mene puhumaan ajatuksistasi jonkun täysin ulkopuolisen ihmisen kanssa esim. ammattiauttajan. Alussa ei ole oikeita sanoja, mutta kun pääset puhumaan jonkun ulkopuolisen kanssa löydät varmasti sen punaisen langan. Joskus se voi viedä kauan, mutta joskus vastaus voi olla hyvinkin yksinkertainen. Hae ulkopuolista apua, se kannatta. Älä jää yksin!
- Mietiskelijä
Halusin vain kiittää Sinua todella hyvästä neuvosta ja ennen kaikkea oikeasta diagnoosistasi; se valitettavasti ei ollut auttanut häntä, jolla on otsikko 10v j.n.e. Asia saattaa johtua toki myös siitä syystä, että hän on vain kirjoittanut oman avunpyyntönsä lukematta aiempia tekstejä...
Koska et itse ole saanut vastausta omaan viestiisi kysyjältä, toivon, että se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että hiljaisuus on myöntymisen ja paranemisen alun syytä.
Kiitos Sinulle.
- toisinaan masis
Sanoit viestisi puolenvälin paikkeilla että tunnet itsesi rumaksi, huonoksi tms. siinä on jo lähdettä masennukselle. Ellet opettele pitämään itsestäsi ei ole ihme että masentaa. Itsensä rakastaminen kuulostaa ehkä kornilta mutta sitä me kaikki tarvitsemme. Kaikissa on jotain hyvää..aloita miettimällä mistä itsessäsi pidät.. lisää löytyy ajanmittaan ja olo helpottaa. Tämä auttaa ainakin osaltaan, ainakin hyvä alku kun alat arvostamaan itseäsi ja halutessasi voit vaikka alkaa muista piittaamatta pitämään itsestäsi huolta vaikka liikunnan muodossa. Tulipa pitkä juttu.. voimia kuitenkin :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17213125
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545468Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454860Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392808Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1231989Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1141734Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3671655Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1101552Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481