Olemme onnekkaita, sillä jaksamme kirjottaa ja jakaa ajatuksiamme.
Ei lopeteta tätä vaan jatketaan. Jos kirjoittaminren on henkireikä, se aukko kannattaa pitää avoinna.
Minä pääsin psykiatriselle osastolle viikko takaperin, ja nyt uskon taas siihen, että tulevaisuus koskee myös minua.
Tässä viikko sitten aloittamani blogi: http://depressiivi.blogspot.com
Kirjoitelkaa, jos yhtään siltä tuntuu. Ajattelemme, siis olemme -
Ei lopeteta tätä vaan jatketaan. Jos kirjoittaminren on henkireikä, se aukko kannattaa pitää avoinna.
Minä pääsin psykiatriselle osastolle viikko takaperin, ja nyt uskon taas siihen, että tulevaisuus koskee myös minua.
Tässä viikko sitten aloittamani blogi: http://depressiivi.blogspot.com
Kirjoitelkaa, jos yhtään siltä tuntuu. Ajattelemme, siis olemme -
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olemme todellakin onnekkaita kuten kirjoitit ,meille on annettu mahdollisuus kirjoittamalla auttaa itseämme ja sitä kautta toisiamme .Tehkää toisille niinkuin toivotte itsellenne tekevän .
Todella hyvä tuo blogisi ,uskon että moni saa sieltä NYT hetken voimaa jaksaa huomatessaan ettei olekkaan ainut joka sairastuu mieleltään tms .
"Orpelo" sanan kuulin viime viikolla eka kerran ja jotenkin se tuntu niin hyvälle ,usein on sellainen orpo orpelo olo ja monesti lukee luulojen kirjasta että toiset luulee minun olevan joku orpelo :)
Itse sairastuin 18 vuotiaana joka oli noin vuoden prosessi,tästä on aikaa kulunut melki 30 vuotta ja voin sanoa että kaikesta selviää vaikken silloin olisi uskonut millään jos joku yrittikään tsempata.
Miski kirjoittelöen täällä ,juuri siksi koska kokeneena tiedän kaikki voi muuttua ja elämällä on paljon annettavaa sittenkin .
Joka aamu on armo uusi !
Kun luin blokis.oli liikuttavaa lukea, kun myös itse on kamppaillut masennuksen kanssa tosi pahasti.sydämmessä painaa yksinäisyys-rakas otetiin pois rinnaltani 3 vuotta sitten 36v
ikäisenä.
KERRAN VIELÄ MERKITYKSEN SAAVAT KAIKKI ITKUT,KAIKKI KYÖDYT HAAVAT.AIKA KUTOO SUURTA SALAISUUTTA.VAIKKEI SILMÄ VIELÄ NÄHDÄ SAATA TUSKAKIN ON TOIVON KASVUMAATA.
Minäkin itkin tänään kun luin sairaalassa tapaamani satumaisen ihmisen blogia (jonne muuten oli linkki minun omastani). Omat kolhut jotenkin kestää - vaikkei niin kovin tyylikkäästi aina selviytyisikään - mutta muiden murheita lukiessa tulee joskus epäuskoinen olo: miten ihmeessä he vielä jaksavat?
Toivottavasti sinä olet jo toivon puolella. Surustakin luodaan uutta...
Siipiä!
Heip.Onnea muuttoon ja uuteen koloon:)
Tilanteeni on itkua ja ikävää.Toki valon pilkahduksia myös:)Minulla on ollut koko tämän vaikean ajan aivan ihana hoitava yksityislääkäri,jos hän ei olisi ollut tukenani niin en tiedä missä olisin nyt.Hän on luonut uskoa tulevaisuuteen,löytänyt minusta hyviäpuolia,antanut lepolomaa kun olen tarvinnut.
Lisäksi tukenani on ihanat vanhemmat ja sisarrukset ja heidän ihanat lapset.Lisäksi työskentelen sos.alalla josta myös pienet sydämet nostaa ja antaa uskoa tulevaisuuteen.
Eiköhän tästä taistelusta selvitä.
Enkeleitä sinulle,olet sydämeltäsi ihana.
Rakkain terkuin:VANAMO
"Tiedän, ettei Jumala anna minulle sellaista, mitä en jaksa kantaa. Toivon vain, ettei hän luottaisi minuun niin paljon."
~ Äiti Teresa