Kuinka jälleensyntymän kiertokulusta vapaudutaan?

Vaisnava

Päästäkseen vapaaksi samsarasta, jälleensyntymän kiertokulusta, sielun on sisäistettävä totuus itsestään. Hänhän on erottamaton osa Jumaluutta.
Sama asia voidaan ilmaista toisinkin; sielun on ymmärrettävä, ettei hän tahdo elää kaukana Jumalasta, että vain Jumala tekee kaikesta elämisen arvoista.

Heittämällä karmansa eli oman kohtalonsa ohjakset pois sielu voi kääntyä yksilökeskeisyydestä Kokonaisuuteen.

Sielu ei tarvitsisi maallista olemassaoloa, ellei hän haluaisi nauttia maallisista asioista. Karma kumpuaa siis nautinnonhalusta.

Eräät shaiviitit yrittävät päästä eroon karmastaan luopumalla kaikista nautinnoista. He harjoittavat ankaraa itsekuria, johon kuuluu joskus itsekidutustakin. Tiedetään joogeja, jotka ovat meditoineet itsensä niin syvään transsiin, etteivät ole heränneet siitä vuosikausiin.

Paljon suositumpi tapa kohti vapautusta on bhakti. Sen ideana on, että voidakseen todella luopua maallisista iloista tilalle sielun on saatava tilalle jotain paljon houkuttelevampaa. Maallinen kiintymys vaihtuu hengelliseen rakkauteen.

Bhakti voidaan suomentaa rakastavaksi palvelemiseksi tai jumaloinniksi. Bhaktin kohteena on joku Jumalan muodoista. Bhaktia harjoittavaa henkilöä kutsutaan bhaktaksi.

Esimerkiksi Krishna-bhaktalle Krishna on läheinen kuin paras ystävä, puoliso, rakastaja tai oma lapsi, ja rukoukset sen mukaisia. Bhakta voi elää päällisin puolin tavallista elämää, mutta hän antaa tekojensa olla uhreja Krishnalle. Tällä tavalla hän ei kerää niistä karmaa omaan pussiinsa vaan lahjoittaa kaiken Jumalalle, ja luottaa siihen, että Jumala pitää hänestä parempaa huolta kuin mihin hän pystyisi itse.

Mitä enemmän bhaktiin uppoutuu, sitä suuremmaksi rakkaus Jumalaan kasvaa. Lopulta Jumala on aina bhaktan mielessä ja bhakta on jatkuvasti tyytyväinen riippumatta siitä, mitä hänelle tapahtuu. Hän näkee Jumalan kaikissa eliöissä, kaikki eliöt Jumalan osina ja kohtelee kaikkia sen mukaisesti. Olotila on niin miellyttävä, että bhaktasta alkaa tuntua samantekevältä, onko hänen synnyttävä uudelleen vaiko ei, kunhan euforinen rakkaussuhde Jumalan kanssa pysyy ennallaan.

Mutta ei haittaa, vaikkei bhakta onnistuisikaan pääsemään ihan noin hurskaaseen olotilaan. Bhakti nimittäin varmistaa harjoittajalleen ainakin onnellisen seuraavan elämän ja uusia tilaisuuksia päästä lähemmäs Jumalaa.

0

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

        Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
        Maailman menoa
        657
        8035
      2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

        Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
        Maailman menoa
        467
        2310
      3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

        Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
        Kotimaiset julkkisjuorut
        233
        2237
      4. Poliisi otti Stefun kiinni!

        Seiska tietää kertoa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        147
        1809
      5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

        Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        28
        1315
      6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

        Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
        Viihde ja kulttuuri
        51
        1245
      7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

        Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
        Kotimaiset julkkisjuorut
        113
        1195
      8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

        nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
        Ikävä
        65
        856
      9. Steppuli veressä

        Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        60
        851
      10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

        Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
        Suhteet
        7
        773
      Aihe