mikä nyt

Tällainen tavallinen tilanne:olen 27-v mies en niin sosiaalinen, itse asiassa ystävyyssuhteiden luonti tuntuu minulle olevan täysi mahdottomuus. Olisikohan tuo jokin tuntematon sairaus:kyvyttömyys luoda sosiaalisia suhteita. Heh. voisinkin nimetä sen mukaani XXXsyndroomaksi..

Mutta asiaan. Ystäviä ei ole yhdeksään vuoteen ollut, sosiaaliset taidot sen mukaiset. Opiskelut hoisin jotenkin ja sitten muutin Helsinkiin töihin. Melkein vuosi täydellistä yksinäisyyttä meni katsellessa, kunnes alkoi riittämään. Sosiaalisten taitojen & suhteiden puuttuessa kanavaksi tutustua naissukupuoleen jäi tietenkin internet. Muutaman kuukauden yrittämisen jälkeen tutustuinkin yhteen naiseen. Tapasimme. Ei herättänyt minussa pahemmin tunteita, johtuikohan osaksi huomattavasta ylipainosta. No, kuitenkin kauheassa seuranpuutteessa tapasin toisenkin kerran. Ja kolmannen ja niin edelleen. Ajattelin, että ehkäpä ne tunteet "syttyvät" myöhemmin ja mikäpä hätä tässä, ihan mukavaa seuraahan hän on.

Nyt on mennyt melkein vuosi. Jossain kohtaa jo ajattelin, että rakastan häntä. Se tunne meni kuitenkin ohitse. Nyt alkaa jälleen hänen ylipainonsa haittaamaan. Miksei sille voi tehdä mitään? Ei ole maailman vaikein asia. Jos koittaa jotakin vihjata on heti piikit pystyssä. Ajattelen tässä, olisiko parasta vaan lopettaa tämä suhde. Sitten olisin jälleen TÄYSIN yksin. Kun ei ole noita sosiaalisia taitoja, jäisinkin täysin yksin. Jokin ihme kumma vika minussa kyllä on. Jos esim tuntemattomammat työkaverit koittavat luoda kontaktia minuun, yritän kyllä vastailla ystävällisesti heille, mutta siihen se jää. Parin sanan jälkeen eivät enää halua jutella kanssani. Ilmeisesti luon ylpeän kuvan itsestäni. Perkele, kun en osaa jutella ns smalltalkkia. Ei vain tule päähän yhtään mitään juteltavaa. Työkaverikin tuota huomautteli, ettei väliä ole mitä puhuu, kunhan puhuu.. Niinpä niin, voi olla tottakin tuossa, mutta kun ei todellakaan osaa puhua tuota smalltalkkia.

Tämä alkaa rasittamaan. Pitäisikö todella erota tytöstään. En minä häntä vissiinkään rakasta. Ehkä olisi parasta erota. Sitten olisin jälleen yksin. Tekisin varmaankin itsemurhan tuossa tapauksessa. En halua jatkaa sitä samaa paskaa (olla yksin) enää kovin kauan, jos eroaisin. En näe mitään keinoa, jolla tilanne lähtisi paranemaan. Koitin kansalaisopiston kurssiakin, jos saisin sieltä kaveria. Mutta kun ei osaa jutella, niin eihän siitä mitään tullut. Jos saisin 100-prosenttisesti vapaasta tahdostani päättää (ei siis tarvitsisi ajatella esim sukulaisten tunteita) päättäisin päiväni tähän paikkaan. Oikeastaan mikään ei tuo tyydytystä. Ainut asia on kerran viikossa pallopelivuoroni. Musiikki toi lohtua aiemmin. Ei oikeastaan tuo enää.
1257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaikea lähteä neuvomaan, mutta voisit varmaan ottaa yhteyttä ammattineuvojiin. Sieltä varmaan saisi ainakin keskusteluapua. Saattaa myös tarjota esim. mielialalääkkeitä, mutta niitä ei ole pakko alkaa käyttämään. Niistäkin voi olla apua. Voihan myös jutella läheisten ihmisten kanssa, jos niitä on. Kuitenkin kuulosti aika vakavalta, mutta ei mitenkään toivottomalta. Tsemmpiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eteen kirjoitti:

Tällainen tavallinen tilanne:olen 27-v mies en niin sosiaalinen, itse asiassa ystävyyssuhteiden luonti tuntuu minulle olevan täysi mahdottomuus. Olisikohan tuo jokin tuntematon sairaus:kyvyttömyys luoda sosiaalisia suhteita. Heh. voisinkin nimetä sen mukaani XXXsyndroomaksi..

Mutta asiaan. Ystäviä ei ole yhdeksään vuoteen ollut, sosiaaliset taidot sen mukaiset. Opiskelut hoisin jotenkin ja sitten muutin Helsinkiin töihin. Melkein vuosi täydellistä yksinäisyyttä meni katsellessa, kunnes alkoi riittämään. Sosiaalisten taitojen & suhteiden puuttuessa kanavaksi tutustua naissukupuoleen jäi tietenkin internet. Muutaman kuukauden yrittämisen jälkeen tutustuinkin yhteen naiseen. Tapasimme. Ei herättänyt minussa pahemmin tunteita, johtuikohan osaksi huomattavasta ylipainosta. No, kuitenkin kauheassa seuranpuutteessa tapasin toisenkin kerran. Ja kolmannen ja niin edelleen. Ajattelin, että ehkäpä ne tunteet "syttyvät" myöhemmin ja mikäpä hätä tässä, ihan mukavaa seuraahan hän on.

Nyt on mennyt melkein vuosi. Jossain kohtaa jo ajattelin, että rakastan häntä. Se tunne meni kuitenkin ohitse. Nyt alkaa jälleen hänen ylipainonsa haittaamaan. Miksei sille voi tehdä mitään? Ei ole maailman vaikein asia. Jos koittaa jotakin vihjata on heti piikit pystyssä. Ajattelen tässä, olisiko parasta vaan lopettaa tämä suhde. Sitten olisin jälleen TÄYSIN yksin. Kun ei ole noita sosiaalisia taitoja, jäisinkin täysin yksin. Jokin ihme kumma vika minussa kyllä on. Jos esim tuntemattomammat työkaverit koittavat luoda kontaktia minuun, yritän kyllä vastailla ystävällisesti heille, mutta siihen se jää. Parin sanan jälkeen eivät enää halua jutella kanssani. Ilmeisesti luon ylpeän kuvan itsestäni. Perkele, kun en osaa jutella ns smalltalkkia. Ei vain tule päähän yhtään mitään juteltavaa. Työkaverikin tuota huomautteli, ettei väliä ole mitä puhuu, kunhan puhuu.. Niinpä niin, voi olla tottakin tuossa, mutta kun ei todellakaan osaa puhua tuota smalltalkkia.

Tämä alkaa rasittamaan. Pitäisikö todella erota tytöstään. En minä häntä vissiinkään rakasta. Ehkä olisi parasta erota. Sitten olisin jälleen yksin. Tekisin varmaankin itsemurhan tuossa tapauksessa. En halua jatkaa sitä samaa paskaa (olla yksin) enää kovin kauan, jos eroaisin. En näe mitään keinoa, jolla tilanne lähtisi paranemaan. Koitin kansalaisopiston kurssiakin, jos saisin sieltä kaveria. Mutta kun ei osaa jutella, niin eihän siitä mitään tullut. Jos saisin 100-prosenttisesti vapaasta tahdostani päättää (ei siis tarvitsisi ajatella esim sukulaisten tunteita) päättäisin päiväni tähän paikkaan. Oikeastaan mikään ei tuo tyydytystä. Ainut asia on kerran viikossa pallopelivuoroni. Musiikki toi lohtua aiemmin. Ei oikeastaan tuo enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu