Talutin poroa mäkeä/tunturia alas lumisessa ja kylmässä säässä. Päästyäni vanhalle mökille, jossa asuin taluttamallani porolla oli koparat palelluksissa. Mukanamme oli muitakin poroja mutta niillä ei ollut mitään hätää. Vein palelluksissa olleen poron sisälle mökkiini takkatulen ääreen lämmittelemään.
Poro
:)))
32611
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuota, nyt on Siipirikolla sormi suussa kun pohjoiset piirteet ovat noin selkeästi esillä ilman että tiedän unennäkijästä mitään! Johtuu nimittäin siitä, että esim. helsinkiläiselle poro merkitse unessa jotain ihan muuta kuin lapin asukkaalle. Samoin junan näkeminen unessa merkitsee grönlantilaiselle jotain muuta kuin suomalaiselle radanvarsiasukkaalle. Tai leijonan näkeminen afrikkalaiselle vrt. suomalaiselle.
Eli jos saisi lisätietoa miten poro ja vaikkapa porotalous sinuun liittyvät valvetilassa, onko tuiki tavallista nähdä niitä harva se päivä vai erittäin harvinaista.
No porot eivät kyllä minulle mitenkään ole harvinainen näky koska asun lapissa :) En kuitenkaan ole porojen kanssa tekemisissä muuten kuin sillälailla, että näen niitä todella usein.
Toivottavasti auttoi edes vähän :D
Tarkistelen Maunosen unikirjasta, varmuuden vuoksi. Hänen jos kenen luulisi osanneen koska hänhän asui ja eli Muoniossa mentyään avioon lappilaisen kanssa, joten ne tienoot ja elämäntapa kävi tutuksi. Hänen teoksessaan on monia lappilaiseen elämänmenoon kuuluvia sanoja, jotka eivät meille etelän immeisille merkitse mitään.
Eli, porosta sanoo hän näin:
"Yksinäinen poro tietää erinäisten huolten rasittavan sinua, tokan näkeminen kehottaa tarkkuuteen ja huolellisuuteen raha-asioissa."
Näinköhän tuosta on valittava kompromissi sinun tilanteeseesi? Katsoinpa toisesta opuksesta vielä taluttamisenkin ja siinäpä kehoitetaan ottamaan ohjakset omiin käsiin.
Jonkun tai jonkin auttaminen on aina sen merkki, että koet olevasi auttaja jollekin.
Summa summarum, voisiko tuo tarkoittaa että joku yrittää kontrolloida talouttasi tai pyrkii lainaamaan sinulta rahaa tai tarjoaa rahaa voidakseen kontroloida sinua?
Voi myöskin olla, että kyseessä oli nk. suorauni jolloin kohtaat todella eläimen, joka tarvitsee apuasi. Tuttavaperheeni tyttärelle kävi pari viikkoa sitten niin ja samana päivänä hän löysi kodittoman koiran kun oli ensin kertonut minulle unestaan, jossa oli tehnyt kodistaan eläinten hoitokodin!