Minulle on selkeästi kateellinen,naispuolinen henkilö, siitä että, hän ilmeisesti kokee että, olen häntä perempi.Oikeasti olen monipuolinen ihminen ja osaankin monenlaista, siis käytännön ihminen.Kuitenkaan koskaan en ole sillä leveillyt. Enkä viitsi tehdä "hommia" huonosti, pelkästään vain siksi että, toinen saa siitä hyvän mielen.
Häntä raivostuttaa kun en ole alan ammattilainen ja olen kokemuksen kautta oppinut tekemään asioita, joita hän on koulun penkillä opetellut.
Tykkäisin kysyä myös häneltä neuvoa joihinkin asioihin (en tosiaan tiedä kaikkea)ja yrittää saada jotain yhteistä, koska kuitenkin teemme samoja työasioita, mutta hänpä ei vastaa, ota itse selvää tyyliin ja enkä minä muista, en ole laittanut ylös. No ei mun ole pakko edes häneltä kysyä, mutta ajattelin että, jospa se rikkoisi jään.
Mutta, tulos olikin huonompi.Juuri kuulin että, hän oli sanonut,että minä olin niin kokematon kun piti häneltä kysyä neuvoa. No, just joo... Siinäpä sitä.
kaikki yleensä mitä teen ja vahinko vain hänelle että, yleensä onnistun, hän kääntää sen rumasti toisinpäin, että en itse osais edes ajatellakaan.
Miksi pitää olla toiselle kateellinen??? Kurjaa, minä en asialle voi mitään. Täytyy vain yrittää olla ystävällinen, vaik aina ei jaksais. kerran ole kysynyt häneltä suoraan, miksi hän on kateellinen ja minusta siihen ei olis syytä? Hän vastasi että, ei se siitä johdu, vaan minä ihmisenä olen niin , sellainen että, kaikki eivät pidä minusta. Tuota en niele. Koska kukaan muu ei ole niin sanonut. Ja aina tulen ihmisten kanssa toimeen ja koen viihtyväni hyvin.
Ja kun tilanteet ovat sellaisia että, muuhun johtopäätökseen, ei voi tulla, kuin että, hän on kateellinen.
Voiko kukaan asiallisesti neuvoa, voiko kateutta saada loppumaan? Minulla loppuu kohta ymmärrys. Tekis mieli hermostua sille ihan täysiä ja huutaaa kaikki asiat päin naamaa. Mutta, en halua alkaa lapselliseksi. Minä en voi mielestäni mitään jos minulle ollaan kateellisia. Minä en sitä saa loppumaan ellei hän mene itseensä ja YRITÄ ASIALLE jotain.
Miten saada ihminen ymmärtämään?
2
739
Vastaukset
- tietää
Hän on Hän jolta yksikään ei piiloon jää
- vinkkejä
Hankala tilanne ja varmasti todellisuudessa vielä monimutkaisempi kuin mitä pystyit lyhyesti kertomaan...
Tilanne on kiristynyt ja olette aika syvällä siinä, sinulta kuluu energiaa, että et räjähtäisi.
Jos hän on kateellinen sinulle - siis tuntee itsensä huonoksi ja riittämättömäksi ja pelkää että muutkin alkavat aliaroida häntä ja jopa uhata hänen asemaansa - niin ainoa tapa ratkaista asia kunnolla olisi vahvistaa teidän kanhden välistä luottamusta ja arvostusta.
Kerroit että olit kysynyt haneltä neuvoa ajatuksella, että se osoittaisi sinun arvostavan häntä, mutta hän iski sinua vastaan. Mielestäni olet kuitenkin oikeilla jäljillä ja voisit jatkaa asiaa pienellä hienosäädöllä. Kysy häneltä apua tai neuvoa tai mielipidettä johonkin sellaiseen asiaan, mikä ei liity siihen, että sinä et osaisi jotain - vaan - että osaat itsekin, mutta koska arvostat hänen näkemystään, kysyt esim että "kun sinä olet niin näppärä siinä ja siinä, niin minusta olisi kiva kuulla, mitä sinä pidät tästä ratkaisustani. Tekisinkö näin vai noin?". Voit jopa sanoa että selviät itsekin, mutta jos hänellä on aikaa, niin arvostaisit hänen näkemystään. Tai voit kysyä mielipidettä tai neuvoa johonkin ihan muuhun kuin työasiaan.
Tehokas keino voisi olla kehua häntä muiden kuullen. Kun hän kuulee sinun sanovan jotain positiivista hänestä muille, se on todella vahva todiste, että häntä arvostetaan ja vähentää hänen halujaan kilpailla sinua vastaan. Lisäksi muut ihmiset pitävät sinua fiksuna, jos osaat käyttytyä noin. (Oikeasti pahanpuhujiin suhtaudutaan epäluuloisesti ja toisista arvostavasti puhuvia kunnioitetaan). Anna hänelle positiivista palautetta aina kun keksit jonkin todellisen, vaikka pienenkin aiheen, myös kahden kesken. Tarjoa hänelle tarvittaessa myös apua.
Mieti myös kertaalleen sitä, että eihän vain ole niin, että koska sinulla ei ole sitä koulutusta, sinäkin kaipaisit enemmän arvostusta muilta? Oletko luottavainen omasta asemastasi? Vai sittenkin pikkuisen epävarma? Voiko sellainen näkyä sinusta ulospäin, vaikkakin vain vähän ja vain tuollaiselle toiselle alemmuudentuntoiselle ihmiselle? Pystytkä vilpittömästi osoittamaan arvostusta hänelle vai odotatko siitä "maksua" takaisin?
Yksi vinkki vielä voisi olla lainata kirjastosta Tony Dunderfeldin (tms?) kirja Henkilökemia. Itselleni se on antanut eväitä kun koin että eräs työkaverini suhtautui minuun kummasti ja ajattelin sen olevan kateutta. Ymmärsin että meidän tilannetta pahensi se että olemme viestintätyyleiltämme ja temperamenteiltamme eri tyyppiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2654650Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232230Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761781Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591400
- 951272
- 471159