Nyt on kyllä jäänyt häiritsemään se, että näen usein painajaisia käärmeistä.
Yleensä olen unissa yksin, tai tuntemattomien ihmisten kanssa. Olen ulkona, ja jostain syystä yhtäkkiä tajuan, että joka paikka on täynnä kyykäärmeitä. Isoja ja pieniä, monen värisiä. Niitä on ihan joka paikassa, ja vaikka kuinka yritän päästä niistä eroon, en pääse. Usein ne myös tarttuvat käsiini ja jalkoihini. Päädyn sitten vain juoksemaan ympäriinsä erittäin ahdistuneena, kunnes sitten herään, ylensä herätyskelloon.
Pelkään kyllä kyitä ihan oikeasti, muita äärmeitä en niinkään. En ole kuitenkaan koskaan nähnyt kyytä. Mitähän nuo unet voisivat merkitä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
jos se vakoilee meitä uhkaavasti: Eläimellinen intohimo ja väärä seksuaalisuus.Se on myös enne kohtalokkaasta viettelyksestä vastakkaiselta sukupuolelta