Talonrakennus

Rakennuslupa tuli ja kaikki on valmiina talon rakentamisen aloittamiseksi. Rahan puutteen vuoksi yritän tehdä itse mahdollisimman paljon. Minulla on yli 20 vuoden kokemus sekalaisista rakennustöistä. Kirvesmies-, lvi-, maalaus- yms. työt onnistuvat ja olen joskus tuurannut jopa sähkömiestä vaikka se ei oikein luvallista ollutkaan.

Ensin tarvitaan sähkösuunnitelma. Olenhan minä niitä nähnyt satoja, mutta miten sellainen tehdään? Neuvokaa?

Sitten toiseksi sähkötyöt. Siskonmies, Matti, on sähkömies ja sillä on tarvittavat luvat. Matti ei voi tehdä niitä koska asuu niin kaukana mutta lupasi ottaa ne nimiinsä, jos joku toinen tekee. Matin mukaan se on aika tavallista ja on tehnyt niin ennenkin. Matti on ollut ikänsä sähkölaitoshommissa eikä ymmärrä oikein hevon v:a talonrakennuspuolesta.

Mistä saisi ohjeita sähkötöihin? Olen joskus tehnyt joitakin yksinkertaisia sähkötöitä, mutta jakorasioiden, keskusten yms. kytkemiset, joissa on paljon piuhoja, menee yli hilseen. Missä opastetaan niiden kytkeminen? Mistä saa ostettua sähkötarvikkeet edullisesti?
4533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei täällä nyt sentään noin selvälle trollille vastata.

Äänestä

suunnitelmat ja sitten kesälomalla ne sähköt.

Suunnitelmaa ei ole muuten pakko tehdä sisko sanoo mihin valot laitetaan.

Äänestä

Kirjastossa on paljon sähköalan kirjallisuutta. Ammattikouluille tarkoitetuissa kirjoissa on varmasti niin selvät mallipiirustukset ja ohjeet, joissa kerrotaan, miten piirustuksia luetaan. Jokaisen normaaliälyisen pitäisi sellaisen kirjan luettuaan osata tehdä pientalon sähkösuunnitelman.

Apu sähkötöihin löytyy samasta paikasta ja kirjoista. Kaikki riippuu vain omasta mielenkiinnosta ja käytettävissä olevasta ajasta, miten syvällisesti asioihin voi perehtyä. Kaikki tieto löytyy kirjoista. Tiedon ymmärtäminen ja omaksuminen, niin että sen hallitsee käytännössä, on sitten aivan eri asia. Ja muista sitten vielä: sinä toimit omalla ja vain omalla vastuullasi.

Sähkötarvikkeita saa kohtuullisen edullisesti ns. sekataravataloista, joissa niitä myydään sieviin yksittäisiin pusseihin pakattuina. Ne ovat siellä myynnissä juuri sinunlaistasi tee-se-itse-sähkömiestä varten, joka ei taida välittää sähköturvallisuuslaista tuon taivaallista.

Äänestä
  • >Ja muista sitten vielä: sinä toimit omalla ja vain omalla vastuullasi.

    Vastuullinen luvanhaltija ei tällaiseen lähtisi.

    Mitä tulee vastuisiin... tarkastuspöytäkirjoihin yleensä tulee urakoitsijan/tarkastajan nimi - eikö hänelle kaadu melkoinen vastuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arska kirjoitti:

Rakennuslupa tuli ja kaikki on valmiina talon rakentamisen aloittamiseksi. Rahan puutteen vuoksi yritän tehdä itse mahdollisimman paljon. Minulla on yli 20 vuoden kokemus sekalaisista rakennustöistä. Kirvesmies-, lvi-, maalaus- yms. työt onnistuvat ja olen joskus tuurannut jopa sähkömiestä vaikka se ei oikein luvallista ollutkaan.

Ensin tarvitaan sähkösuunnitelma. Olenhan minä niitä nähnyt satoja, mutta miten sellainen tehdään? Neuvokaa?

Sitten toiseksi sähkötyöt. Siskonmies, Matti, on sähkömies ja sillä on tarvittavat luvat. Matti ei voi tehdä niitä koska asuu niin kaukana mutta lupasi ottaa ne nimiinsä, jos joku toinen tekee. Matin mukaan se on aika tavallista ja on tehnyt niin ennenkin. Matti on ollut ikänsä sähkölaitoshommissa eikä ymmärrä oikein hevon v:a talonrakennuspuolesta.

Mistä saisi ohjeita sähkötöihin? Olen joskus tehnyt joitakin yksinkertaisia sähkötöitä, mutta jakorasioiden, keskusten yms. kytkemiset, joissa on paljon piuhoja, menee yli hilseen. Missä opastetaan niiden kytkeminen? Mistä saa ostettua sähkötarvikkeet edullisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu