Miten vois auttaa ystävää jolla ei oo asiat ihan hyvin? Tätä tyyppiä kiusataan ja sen isä on alkoholisti. Tämä isä saa raivokohtauksia jolloin on tosi pelottava, käynyt myös käsiksi ystävääni. Oon ihan lähimpiä ystäviä ja haluisin tietää miten auttaa muuta kuin kuuntelemalla.
Ystävän tukena
----
3238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ohjaa ystäväsi ammattiauttajan luokse, se parasta, mitä ystävä oman tuen lisäksi voi antaa. Voi olla, että ystäväsi ei halua eikä voisi kuvitellakaan menevänsä puhumaan asioista ihan ammatti-ihmisille(jotka voivat neuvoa eteenpäin myös väkivalta-asioissa), mutta parasta, mitä silloin ystävälle voi tehdä on se, että PAKOTTAA menemään ja itse oma-alotteisesti hoitaa hänelle yhteyden ammatti-ihmisiin. Pakottaminen voi olla ystävälle vaikea asia, siinä saattaa jopa toinen loukkaantua, mutta pienen loukkaantumisen kestäminen palkitaan varmasti sitten, kun ystäväsi on saanut apua ja ratkaisuja ongelmiinsa. Auttaminen, pakottaminen ja määrätietoinen ohjaaminen ammattilaisille vaatii myös auttavalta ystävältä paljon voimia. Joten voimia molemmille!:)
Voi onpa suloista että joillakin on tollaissia kunnollisia ystäviä tälläsessä tilanteessa. Mulla on vähän samanlainen tilanne ku sun kaverilla, mun isä juo, ja mua kiusataan mun ulkonäön takia, haukutaan päivittäin ja itsetunto on maassa. Mutta mun tilanne on täysin toinen, mun "ystävät" ei oo kiinnostuneita. Ei niitä kiinnosta ylipäänsä mun elämä millään lailla, kun puhun mulle tärkeistä asioista niin vastaus on jtn tyylii aha. Mä koen jaksottaista vakavaakin masennusta, ja olen itsetuhoinen. Kun mun kaverit sai tietää tästä, aluks ne vaan sääli mua, jonka jälkee ne hylkäs mut. Ajatteli vain sitä että niillä on helpompi ilman masentunutta ystävää. Jäin yksin, ja harkitsin vakavasti.. noh.. sitä. Olen edelleen katkera, koska mun mielestä ystäviä ei jätetä kesken hätää. Mä romahdin täysin, itkin vaan päivät pitkät. Tänään näin kun ihminen jäi auton alle juuri mun edessä, ja se olisin voinut olla minä, miksen ollut ? Sen vaan kerron että älä missään nimessä hylkää ystävääsi, niinkuin mulle tehtiin. Kuuntele häntä ensisijaisesti.
Kaikkea hyvää teille
Mene sisäoppilaitokseen. Pois niistä ympyröistä.
Siellä saa uudet ystävät. Ja uusia näköaloja.
Tai vaikka johonkin lyhyt aikaiselle leirille.
KESÄ OPISTOON ? Toiselle puolelle Suomea ?