Tere!Olisin tosi kiinnostunut tietämään et millasia teidän sakemannit on ollu pentuna,siis luonne(arka,rohkea,itsenäinen,rämäpää ym ym ym)Itellä on reilu kolmikuinen sakemanni narttu,ja voi pojat et on kovanluontonen.Uhittelee tosissaan ja vaikka mie sen oon alistanu laittamalla maahan ja kattomalla tiukasti silmiin niin ei tehoa.Ei tosin uhittele kokoaikaa mutta kun se "villitys" iskee päälle niin sitte.Ei pelkää mitää,ja haukkuu ja murisee kun sitä komennan,Me peuhataan paljon pihalla,leikitään ja sillä on vielä toinen koira kaverina,että liikaa energiaa ei voi olla.Kuitenki osaa ja tottelee nätisti istu,maahan yms käskyt(leikin ohes tietty)Vanhempi koira oli paljon pehmosempi nuorena,vaikka se on uros.Onko teillä ollu samanlaisia typyjä nuorena?Mahtava koira on,ei voi muuta sanoa,mutta onko mitää erityis vinkkejä miten kannattaa toimia,etten vaan pilaa hienoa koiranalkua?Ja pyytäsin nätisti et asiallisia kommentteja,kiitos....
Kokemuksia!
Miekkonen-
8669
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Meillä pentu (uros) on ollut aika villikko luovutusiästä asti.On rohkea ja joka paikkaan pitäsi päästä.Vouhottaa eikä meinaa rauhoittua.
Kehottaisin kokeleimaan tyttelin kohdalla tätä:
Kun "uhittelu" alkaa sinua kohtaan niin yritä suunnata se mielummin leluun tai muuhun vastaavaan,mutta ennenkaikkea pois sinusta.On tehokas tapa,mutta ei tarvitse niin sanotusti kovia otteita,eikä pentukaan säikähdä.
Myös huomiotta jättäminen on meillä toiminut,ja sen jälkeen kehuttu kun uhittelu mennyt ohi.
Toinen mitä olen tehnyt olen käynyt lattialle makaamaan ja rauhoitellut pentua silittelemällä ja jos uhittelu jatkuu lopetan.jne.
Näin meillä olen saanut pojun rauhoittumaan ja toteamaan että perheessä on jo johtaja hahmot.
Meillä on aika lailla sama juttu. Tosin tiesin pentua ottaessani, että erityisesti emä on periyttänyt vahvaluontoista jälkeläistä, ei sellaista jokaisen lääpittävää. Meillä pentu nyt nelisen kuukautta ja jos joku asia ei miellytä, ilmaisee kyllä tahtonsa. Ja jos kieltää, silloin saattaa pikkuneidin hammas heilahtaa kinttuun / käteen kiinni, suuttuu jos pistää koiraa ojennukseen, mutta ns. pitkän taistelun (meillä kun ei koirat hypi silmille) antaa kyllä periksi ja alistuu. Aloittaakseen taas uhittelun uudelleen. Osalla tuo vaihe menee ohi, osa on perusluonteeltaan sellaisia. Meillä tuo tuntuu olevan yksinkertaisesti kovapäinen ja luonteessa siis, en usko sen menevän ohi.
Keinoja on monia, osalle sopii toinen tapa, osalle taas toinen tapa. Koiralle et silti voi antaa periksi, isompana se kiipeilyttää sut vaikka pöydälle jos siltä siitä tuntuu. Ottaa siis laumanjohtajan paikan. Luulot pois, sanon minä. Niin meillä, mutta kuitenkin rakkaudella koiraan. Meillä ihminen on se joka määrää.
kasvattajan kanssa olen puhunut tästä kivasta rodusta ja hän kertoi vuosien kokemuksella että n neljään ikävuoteen saakka hänen narttunsa ovat tasoittuneet kokeiluvaiheistaan ja saavuttanut aikuisuuden henkisesti.yksilöitähän ne ovat eri tahtiin kehittyvät toki,mutta näistä pennuista sanon että vauvoja aivan babyjahan ne vielä on ja keskittymiskyky ja tottelevaisuus hyviä kysymysmerrkejä pitkään.meidän pojukin oli nuin pienenä kova pedon alku,terävät hampaat iski ranteisiin ja nilkkoihin ja sukat lähti aamuisin kintuista kun repi.mutta kun varttui hiukan niin pahat tavat jäi taakse vaikka ärhäkkä jässikkä parivuotiaana nyt onkin,isännän sana on laki ja mie taustalla rapsutan ja saan jopa joskus sen kuosiin,koska en ole ykkönen sille.ei se haittaa mua,en jaksaisi pitääkään naisena hentoisena.niin ei se olekaan viimesen päälle tottiskoulutettu,mutta uskoo isäntää ja ei näpsi ja tietää talomme tavat.joakinen yrittää parhaansa koiransa eteen uskon näin ja apua saa kyllä asiantuntijoilta jatkoa aatellen.mekin kysyimme neuvoja aikanaan.
Olisiko siellä pentumme sisar, ihan samalla lailla käyttäytyy. Itse rauhoitan koiraa, silloin ku riehaantuu liikaa, pitämällä vieressä silitän ja juttelen rauhallisesti, meillä on alkanut tehoamaan. On kuitenkin muistettava et on pentu ja riehuminen kuuluu sen elämään.
Meillä on 5kk narttupentu ja ihana on luonne. En yt oikein tiedä mistä uhittelusta puhutte, mutta jos puhutte koiran pureskelusta niin sehän on sellanen homma että kaikilla koirilla tulee se ja se johtuu siitä että hampaat vaihtuu.
leluja leluja, paljon leluja ja hirveästi kehuja kun koira suostuu niiden kanssa temmeltämään. senhän kuuluu olla hauskaa se lelujen kanssa temmeltäminen ja eniten seuralliset pennut nauttii huomiosta. jos se huomaa että se saa kenkiä pureskelemalla parhaiten huomiota, vaikka ne olisivat toruja. toinen paha virhe minkä ihmiset ekee on että ikään kun leikkivät käsillään ja painivat koiran kanssa. leikkikää lelua käyttäen. ulahtakaa kuten koirat mikäli hampaat osuvat käteen. niin koirat tekee. ei pennut vielä ymmärrä alistamisen ja muun raivon päälle. meidän pentu ainakin pikkusena meni vaan tohkeissaan tervehtimään hassusti murisevaa ja haukkuvaa isämme koiraa. ne on vielä niin hömelöitä. jos meillä tehdä pahuuksia ja ei totella. me jätetään täysin huomiotta ja se usein tepsii.
älkää odottako liikaa pennuiltanne. ne rakastaa leikkiä ja leikin varjolla opetetaan asiat. jos ei haluta, että koira riehuu ei koskaan leikitän riehumisleikkejä. totinen puuha on täyttä utopiaa. te vasta opetatte mitä tarkoittaa kun joku on vihainen.
meidän koiruus ainakin oli ihan hömelö 3kuisena. ei se yhtään tajunnu että oltiin vihaisia. ainoastaan vollottamisen tajus ja sillon tultiin nuoleen naamaa puhtaaks. seurallinen tottakai ja kamalan leikkisä, aina piti riepottaa jotain nallea.se on jo nyt kesyyntynyt hurjasti, vaikka on yhä ihan pentu. varmaan johtuu siitä että käydään riehumassa ulkona ja se jätetään sit sinne. Se haukkuu muille koirille aina ennenkun ne tulee lähelle: tervehtii ja pelkää (häntä heiluu ja niskakarvat on yleensä pystyssä). mutta se on hyvin rohkea ja utelias, mutta hakee meiltä suojaa. sille on hirveän vaikeaa jos meistä toinen lähtee kauemmas esim. kävelemme autolle ja toinen vie roskat. kauhea ulina siihen asti kun toinen on palannut takaisin. omatoimisesti häärää kotona, mutta yleensä on oltava samassa huoneessa kuin muut. hakee todella paljon hellyyttä ja huomiota.
en tiiä mitä muuta kertoa. tottelee joskus vähän vaihtelevalla menestyksellä, mutta ei kyllä koskaan karkaile. pysyy meidän lähellä ja menee tervehtiin muita koiria kun on saanut meiltä "luvan".
mielestäni tuolleen kuvailemallasi tavalla käyttäytyvä pentu "(häntä heiluu ja niskakarvat on yleensä pystyssä)" ei tervehdi ja pelkää, vaan uhittelee.
Kannattaisi ehkä kokeilla seuraavaa: Kun pentu riehaantuu itsenäisesti omia aikojaan rauhoita se, ja pennun rauhoituttua palkitse se leikkimällä sen kanssa. Idea on se, että koira oppii ettei höseltämällä saa mitään ja että isäntä/emäntä/laumanjohtaja määrää tahdin. Aktiivisuutta tarjoava koira on hieno asia, mutta se että koira määrää itse mitä tehdään ja milloin voi johtaa ongelmiin tulevaisuudessa.
Että tuli noin paljon vastauksia,kiitoksia paljon.:) Yhteen viestiin vastatakseni,uhittelulla tarkoitin sellaista,että saattaa mennä jonkun ihmisen eteen,ja alkaa haukkua ja murista ja purra kättä kohti,ihan eri meiningillä kun leikkiessä.Minun kanssa onneksi on loppunut,yrittänyt on vielä pari kertaa kun olen sitä komentanut pois jonkin asian kimpusta.Meillä ei oikein tehoa se huomiotta jättäminen,vaikka yritetty on,saattaa vaikka puoli tuntia jyrstää jotai tuolin jalkaa että paljon paremmin on se sana ei menny perille.Oli kiva kuulla millaisia pentuja muilla on,kaikki on nii omia yksilöitä.:)Nautitaan näistä liian lyhyistä pentuajoista!:)