vetistä valkovuotoa vai lapsivettä?

Nyt jo useiden viikkojen ajan on aika ajoin ollut ongelmana "vuotaminen". Aamulla kun herään ja nousen ylös, valahtaa housut märäksi jostain kirkaasta nesteestä. Näin käy myös pari kertaa päivän aikana. Välillä vuoto on normaalimpaa valkovuodon tyylistä ja limaista. Välillä myös kellertävää? Mitenkään voimakkaan hajuista se ei ole.

Mitä tuo vetisempi vuoto on? Voiko minulta karata lapsivettä ja kuinka vaarallista se on? Mitenkään litroittain ei tule, mutta siten, että housuista kastuu 3cmx5cm alue.

Onko kenelläkään sattunut vastaavaa? Pelottaa taas niin pirusti, että vauva ei kestä mukana... ;(
6927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Täällä ei kukaan voi sanoa mitä se on!

Äänestä

Hei, itselläni tuli samanlailla valkovuotoa. Useita kertoja päivässä "valahti" pikkuhousuihin valkovuota, joka oli hyvin vetistä. Se ei haissut millekään. Minulla oli rv23, kun pieni poikani syntyi, mutta ei kuitenkaan jaksanut niin pienenä elää.
En halua pelotella, mutta kannattaa mainita neuvolassa asiasta. Itselläni ei ollut mitään tulehdusta. valkovuodon mukana saattoi olla lapsivettä. Kuitenkin raskauden aikana on normaalia, että valkovuodon määrä lisääntyy, joten sinun kohdalla kaikki voi olla myös kunnossa. Kannattaa kuitenkin kysyä neuvolasta

Äänestä

vastaavaa koko raskauden ajan.
Nyt viikolla 38 mennään.
Ei ole ollut tulehduksia tai mitään muutakaan.
Runsasta valkovuotoa siis.

Äänestä

koko raskauden tullut tuota nestemäistäkin valkovuotoa juuri kuvailemasi verran. Kolme edellistä raskauttani on jatkunut normaalisti yli lasketun ajan ja nyt neljännessä toivon, että alkaisi jo vähitellen syntyä, kun viikot on kohta täynnä.

Eli en usko, että syytä huoleen on. Voithan siitä tietysti mainita neuvolassa.

Äänestä

kävin myös tarkistuttamassa asian, mutta valkovuotoa se oli. nyt rv 26

Äänestä

mulla oli n.pari kk ennen synnytystä sama juttu,kävin sairaalassa testeissä eikä kuulemma ollu lapsvettä.mut sit synnytyksessä ihmeteltiin että miks lspsivettä oli niin vähän..en sit tiiä mut varmaan kannattais tarkistaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rv17 kirjoitti:

Nyt jo useiden viikkojen ajan on aika ajoin ollut ongelmana "vuotaminen". Aamulla kun herään ja nousen ylös, valahtaa housut märäksi jostain kirkaasta nesteestä. Näin käy myös pari kertaa päivän aikana. Välillä vuoto on normaalimpaa valkovuodon tyylistä ja limaista. Välillä myös kellertävää? Mitenkään voimakkaan hajuista se ei ole.

Mitä tuo vetisempi vuoto on? Voiko minulta karata lapsivettä ja kuinka vaarallista se on? Mitenkään litroittain ei tule, mutta siten, että housuista kastuu 3cmx5cm alue.

Onko kenelläkään sattunut vastaavaa? Pelottaa taas niin pirusti, että vauva ei kestä mukana... ;(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu