Mikä mahtaa olla viemärien elinikä?Meillä 1966 rakennettu ok talo ja käyttövesiputket uusittu ja nyt mietityttää viemärit,kun ollaan aloittamassa kylppäri remonttia.Kannattaako tehdä putkiremppa samalla pois alta?Mitä viemäriremonttiin mahtaa suurinpiirtein mennä rahaa?
Putkiremontti
Vihtori06
5621
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Meillä on suunnilleen samanikäinen talo, johon vaihdettiin viime kesänä viemärit. Foorumien vastaajat ja jotkin putkimiehet kertoivat, että kyllä viemärit kestää jopa sata vuotta, joten iän puolesta ne eivät olisi olleet vielä vaihtoiässä.
Toisaalta koimme järkeväksi laittaa uudet viemärit, kun kylppäri ja sauna tehtiin kestämään ainakin ne seuraavat 20 vuotta ja minun tuurillani viemärit olisi varmasti lauennut reilusti ennen sitä. Talot ovat tietysti erilaisia, mutta meillä varsinainen viemäriremontti ei ollut mitenkään loputtoman kallis, ehkä 3000 euroa. Tietysti kylppärin ja saunan pinnat, yms. maksoi lisäksi jonkin verran (n. 3000 euroa), mutta ne täytyi laittaa uusiksi joka tapauksessa.
Kylppäri- ja putkiremontin hintaa tiputin purkamalla itse vanhan kylppärin ja saunan, piikkaamalla uudet roilot viemäreille ja kaivamalla viemärille uran pihalla. Aikaa ei mennyt noissa hommissa kuin muutama päivä. Putkimies kävi vain asentamassa putket.
Meillä oli ammattimiehet rakentamassa pinnat uusiksi, joten siihenkin tietysti upposi rahaa, meillä ehkä 4000-5000 euroa. Tulipahan kuitenkin siisti, eikä tarvinnut itse kuluttaa kaikkia lomapäiviä ja vapaa-aikaa rakentamiseen.
Kaiken kaikkiaan remontti maksoi meillä noin 12000 euroa.
Miltä ne vanhat valurauta(?)putket näytti, kun purit ne pois viemäreistä? Oliko niissä jotain vikaa silmällä katsoen?
En purkanut vanhoja valurautaputkia pois, vaan tein uusille putkille uudet roilot. Oli helpompi jättää vanhat putket tulpattuna ja tyhjennettynä perustuksiin kuin käydä kaivamaan niitä puolentoista metrin syvyydestä.
Uusin juuri kattilahuoneen lattiakaivon. Valurautaputket kestää satoja vuosia kuivassa hiekassa, joten sen takia ei tarvii vaihtaa. Ainoa ongelma on se että voivat olla liettyneet aika tukkoon, varsinkin nykyään kun vettä säästetään niin vessassa kuin peseytymisissäkin niin jos putkien kaadot on melko pienet kuten meillä, liettyy putkiin töhnää joka huonontaa virtausta. Itse olen alkanut huoltaa putkia kuumavesihuuhtelulla ja viemäriaukaisijalla. Jos ei tarvii uusia liitäntöjä(kuten meillä) tai putket ole tukossa tai selvästi jossain vuotoa(esim hajuhaittaa kellaritiloissa tms.) niin ei niihin valuputkiin kannata koskea.
Ainakin 50 vuotta on arvioitu elin ikä...Mutta ilmeisemmin kannattaa kuvata ne viemärit ennenkuin alottaa kylppäri remontin.Muuten käy kuitenkin huono tuuri...