Palettikalojen värin vaihtaminen. Pystyvätkö Palettikalat vaihtamaan väriä. Olen jo jonkinaikaa ihmetellyt kalojeni värien muutoksia. Aamulla ne ovat melkein läpi kuultavia ja illalta muuttuvat tummiksi ja kirkaan värisiksi. Ajettelin valon lisääntymistä aamusta iltaan. Toinen kala on vähän isompi. Isompi joka viettää yli puolet päivästään hylyn sisallä on aamulla vaaleampi kuin pienempi joka viettää päivän kannon reunan alla jossa on valoisempaa kuin laivassa. Ja illalla kannon kala on vaaleampi kuin hylyssä asuja. Ja sukupuolista. Kalani ovat agressiivisiä toisiaan kohtaan hiukan. Isompi on kirkas värisempi kuin pienempi, ja isomman evät ovat terä vemmät ja on pulleampi. Kumpi on kumpi? Vaiko kummatkin?
Palettikalat
Juha-91
1130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Paleteilla väri vaihtuu silloin kun niiden mielentilakin. Pelästynyt kala on aivan vaalea ja väritön. Kun kala voi taas uiskennella luottavaisin mielin, tulevat värit esiin. Kutuaikana paleteilla mahat tulevat aivan kirkkaan punaisiksi ja mutenkin värit ovat hohtavammat. Voi olla että kalat säikähtävät aamulla kun akvan valot tulevat päälle, ja ovat siksi aamulla värittömämpiä.
Sukupuolista sen verran, että naaras on pulleampi ja hieman värittömämpi. Uroksen pyrstö on isompi, isompi ja evät pidempiä.