Kysymys tulee lopussa. Tarina ensin. Kuvittele olevasi mies, joka elää psykosomaattista sairautta potevan naisen kanssa.
Sille et mitään mahtanut kun häneen ihastuit, rakastuit ja kositkin. Omapahan oli ratkaisusi.
Entäs sitten kun huomasitkin, että vaimosi onkin psyykkisesti sairas? Itsetuntonsa on nollilla. Ei kestä paineita, pakenee pelkoneuroosejaan psykoottiseen tilaan. Tilaan, jossa ei ole muita kuin hän itse, täydellisine tietoineen siitä mikä/kuka on oikeassa. Tilassa jossa ei tunneta väsymystäkään (valvotaan yötkin). Etsitään vain syyllisiä, provosoitunein mielin ja huudoin!!!. Armoa ei tunneta koska pahantekijäin on palkkansa saatava.
No ei kaikki noin huonosti meillä. Kaksi vuotta sitten koki voimakkaimman psykoosin. En enää yksin jaksanut, huusin apua ja sain. Vaimo myönsi itselleen sairautensa (ihme!!!), jonka johdosta parantuminen alkoikin. Sai uuden ajan lääkityksen, pääsi sairaseläkkeelle (stressistä vapautus!!!). En voi uskoa todeksi tätä päivää. On niin seesteistä, niin harmonista elomme. Ei enää jatkuvaa pelkoa uuden psykoosinsa ensioireista. Voiko tämä olla totta!!!
Jk. Kaikesta edellä kuvatusta huolimatta rakastan vaimoani, hän minua vieläkin enemmän.
Sille et mitään mahtanut kun häneen ihastuit, rakastuit ja kositkin. Omapahan oli ratkaisusi.
Entäs sitten kun huomasitkin, että vaimosi onkin psyykkisesti sairas? Itsetuntonsa on nollilla. Ei kestä paineita, pakenee pelkoneuroosejaan psykoottiseen tilaan. Tilaan, jossa ei ole muita kuin hän itse, täydellisine tietoineen siitä mikä/kuka on oikeassa. Tilassa jossa ei tunneta väsymystäkään (valvotaan yötkin). Etsitään vain syyllisiä, provosoitunein mielin ja huudoin!!!. Armoa ei tunneta koska pahantekijäin on palkkansa saatava.
No ei kaikki noin huonosti meillä. Kaksi vuotta sitten koki voimakkaimman psykoosin. En enää yksin jaksanut, huusin apua ja sain. Vaimo myönsi itselleen sairautensa (ihme!!!), jonka johdosta parantuminen alkoikin. Sai uuden ajan lääkityksen, pääsi sairaseläkkeelle (stressistä vapautus!!!). En voi uskoa todeksi tätä päivää. On niin seesteistä, niin harmonista elomme. Ei enää jatkuvaa pelkoa uuden psykoosinsa ensioireista. Voiko tämä olla totta!!!
Jk. Kaikesta edellä kuvatusta huolimatta rakastan vaimoani, hän minua vieläkin enemmän.
Vastaukset 10
Vanhimmat
luette juttuni, ette ota osaa keskusteluun. Miksi?
kiinnosta ketään.
en ymmärtänyt mitä sinä kysyit tässä jutussa.
kuoria me olemme. Emme pysty oikeaan keskusteluun. Oikeaan osanottoon. Oikeaan empatiaan. Olisit kysynyt mitä huomenna ruuaksi.
Niin, miksi kerroit kaksi tarinaa: aluksi juttua ja sitten toteamus,ettei teillä kuitenkaan noin huonosti.
Jokin tarinassasi ei todellista.
Kuitenkin loppuhan on onnellinen ja teillä on toisenne.
Vaikka vaimosi on sairastanut hän on silti ensisijaisesti vaimosi.
Kaikkea hyvää teille.
millä mittaat rakkautesi määrän? olisin kovin kiinnostunut koska minulla sama tilanne.ts. tilanne päällä.
Haluan vielä liittää jatko-osion nähtäväksenne, jonka kirjoitin toisaalle, eräälle kyselijälle.
>>Mikökö laukaisi psykoottisuuden? Ei ole yhtä vastausta olemassa, niitä on paljon. Geneettinen perimä on suurin tekijä, joka luo alttiuden sairastua psykosomaattisiin tauteihin sopivissa olosuhteissa, sopivasti "ylikuormittuneena" elämän vastamäissä.
Sairastumisalttiudelle ei ole myöskään hyväksi se, että psyykkiset sairaudet ovat olleet (ovat ehkä vieläkin) tabu. Niistä ei ole keskusteltu avoimesti. Niitä on salailtu perheyhteisöissä. Kun tämä tauti on näin ollen "kielletty", on myös tautiin altistunut joutunut sen itseltään kieltämään "yleisen häpeän" takia. Psyykoosi ei kun pahenee jos potilaalla ei ole mahdollisuutta sitä itselleen myöntää. Kun sairas on toipunut psykoosistaan, alkaa tervehdyttyään jo ennakkoon pelkäämään seuraavan psykoosin "iskua".
Vaimoni kohdalla kävi aivan edellä kuvatulla tavalla. Psykoosit toistuivat loppuajalla puolen vuoden välein. Kunnes tuli se suurista suurin!!! Kortit oli paljastettava, sairaus tuotava pimeydestä päivän valoon. Akuuttiryhmä alkoi vierailla tukenamme viikottain. Vaimoni oppi LUOTTAMAAN ja TURVAUTUMAAN näihin vieraisiin ammattiauttajiin. Tämä "luottamus" sai aikaan sen, että vaimoni alkoi myöntämään olevansa psyykkisesti sairastanut. Tästä alkoi hänen kohdallaan UUSI ELÄMÄ. Yli kaksi vuotta on mennyt. Uuden psykoosin puhkeamisesta ei ole tietoakaan. Näin tasapainoisena en vaimoani ole ennen kokenut. Päinvastoin auttaa nyt minua kun minua ahistaa;)
valaisevasta kirjoituksesta luin ja otin opikseni.
Jäi viimeinen lauseesi vaivaaman, rakastan vaimoani, hän minua ehkä vieläkin enemmän (suurinpiirtein noin taisi olla). Toivottavasti vaimosi ei tiedä että rakastat häntä vähemmän kuin hän sinua. Se ei ole terveellekään mukava tieto. Mutta totta on että kaikenlaisista mielen sairauksista ja häiriöistä kärsivän kanssa on lähimmäisen vaikea elää. Ja raskasta se on potilaalle itselleenkin. Jopa "tavallinen" masennus voi romahduttaa parisuhteen ja muut ihmissuhteet. Hyvä, että tilanteenne on seesteinen, nyt myös osaat varautua mahdolliseen takapakkiin (jota ei toivottavasti tule) ja etsimään apua ajoissa. Kaikkea hyvää teille!
Se onkin ainut lause, jota en edes miettinyt, kunhan lonkalta heitin;) Kumpi meistä enemmän rakastaa, kai se kumpi on enemmän anteeksi saanut. Mistäs tiedät, vaikka olisinkin minä. Kiitos muuten palautteestasi:)
Jk. Surun lapsi on muuten itsekin Ukki54:)