Hei !
Tiedustelisin muilta reumaatikoilta, että minkälaisia liikuntaharrastuksia teillä on, varsinkin silloin jos on tulehdusta nivelissä ?
Itselläni todettiin nivelreuma vuodenvaihteen tienoilla. Kivuista ja vaivoista kärsitty n.puolisenvuotta. Lääkityksenä oli Oxiklorin ja Trexan. Vähän aikaa sitten jätettiin Oxiklorin pois ja käytössä vain Trexan ja foolihappo.
Kivut ja säryt ovat hyvin lakanneet, mutta edelleen akillesjänteet on jäykät ja hieman kipeät jos joutuvat venymään liikkuessa.
Olen käynyt koiran kanssa kävelylenkeillä ja "vastuksena" on ollut n.puolitoistavuotias lapseni rattaissaan. Kokeilin käydä muokkausjumpalla pari viikkoa sitten, mutta seuraavana aamulla olikin jalat, lähinnä sääret, nilkat ja jalkaterät turvoksissa, myös sormet olivat turvonneet, eikä kengät meinanneet mahtua jalkaan. Turvotusta kesti muutamia päiviä ja kävinkin sitten lääkärillä, joka suositteli jättämään tuollaiset muokkausjumpat ja body pumpit väliin, ainakin toistaiseksi, kun niissä kaikki paino kasaantuu jalkojen päälle. Joku vesijumppa ja fitball jumppa voisivat olla varmaan ok, kumpaakaan en ole koskaan kokeillut.
Olisi jo tosi kiva päästä liikkumaan tilanteeseeni sopivalla tavalla kun tässä on jo niin rapakunnossa, selkäkin väsyy kovasti jne. Joten kertokaahan kokemuksianne eri liikuntaharrastuksistanne !
Mukavaa kevään alkua ! :-)

Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei,muutaman vuoden reumaa sairastaneena olen tykännyt kävelystä,sauvakävelystä ja tänä talvena olen jopa hiihtänyt ja ei nivelet siitä huonoa tykänneet.Allasjumppa on kuitenkin se paras juttu,kerran viikossa ja siinä voi tuntea sen liikunnan riemun ,vesi on niin lempeä.Kivaa kevättä kaikille.
pyrin treenaamaan jalkoja painoilla sekä kuntopyörällä ettei kortisonin vaikutuksesta heikentyneet jalat menisi huonompaan kuntoon vaan, että lihasmassa kasvaisi. Itse olen huomannut treenin positiivisen vaikutuksen seuraavana päivänä. Lenkille jne ei voi lähteä kuitenkaan...korkeintaan kävelyreissu tuntojen mukaan.
itse olen käynyt vesijuoksujumpassa ja sen voin sanoo että kyllä kalorit saa kyytiä ja kuntonousee..
sit olen hiihtänyt,kävellyt,kuntosalilla käynyt,reumaihmisille on ihan omat jumpat ainakin täällä pohjois-karjalassa
Hei !
Mistä olette saaneet tietoa oman kotipaikkakuntanne vesiliikuntamahdollisuuksista, siis lähinnä vesijumpasta ja vesijuoksusta ?
Koitin googlella ym. hakea netistä, mutta en löytänyt kuin yhden urheiluseuran joka järjestäisi vesijumppaa. Mutta heilläkin näyttäisi olevan lukukausimaksu, joten tuskin kesken kautta pääsee enää mukaan... tosin kysyin sitä kuitenkin sähköpostitse ja odottelen vielä vastausta.
Oletteko käyneet reumaatikoille tarkoitetussa vesijumpassa tai vesijuoksussa ja jos, niin mistä saitte siitä tietoa ? Kiinnostaisi kovasti tietää.
Kiitos muuten kaikille vastanneille ! Luen mielelläni lisää muiden reumaa sairastavien liikuntaharrastuksista.
Mukavaa pääsiäistä kaikille ! :-)
Pahimmassa vaiheessa (kun kuitenkin liikkua pystyy) crossailen ja menen ohjatuille tunneille, joissa ei käytetä painoja. Näitä ovat tanssi ja aerobic. Selkä saa mukavasti liikettä, vaikken voikaan pomppia tai tehdä äkkinäisiä käännöksiä. Paremmassa vaiheessa menen tunneille, joissa tehdään puolet lihaskuntoa ja koitan juosta. Tällä hetkellä on asiat niin hyvin että käyn pumpissa kerran viikossa, kuten myös juoksen matolla puolisen tuntia ja käyn aerobisilla tunneilla. Pienenkin liikunnan jälkeen venyttelen pitkään ja hartaasti ja roikun puolapuista.
Tsemppiä ja liikunnan iloa! Toivottavasti lähelläsi on esimerkiksi jokin hyvälaatuinen kuntosali (esim. Elixia, Sats, Motivus), jossa on laaja tuntivalikoima. Uskon silti että se tulee halvemmaksi kuin fysioterapia.
Onko muuten tietoa missä päin Helsinkiä on parhaat vesiaerobic-mahdollisuudet?