Huijarioppaat - älkää hyvät ihmiset langetko!

Joku kertoi ottaneensa opastetun kierroksen Kolosseumilla. Hyvää englantia puhuva mies esitteli meillekin opastettua kierrosta innokkaasti, kun menimme puolen päivän aikaan ensimmäisen kerran paikalle. Kysyin näiltä hieman epäilyttävän oloisilta tyypeiltä kuittia - vakuuttivat olevansa virallisia oppaita - mutta kumma kyllä kuittivihkoa ei löytynyt. Tyypillä ei ollut mitään oikeaa virallista todistusta ja "kaupanteko" loppui kuin seinään kuitin pyytämisen jälkeen.

EI kannata suosia laitonta businesta ja sitähän tämä päivän selvästi oli!

Menimme toisena päivänä paikalle hieman yhdeksän jälkeen (aamulla tietenkin) eikä jonottaa tarvinnut kuin noin viisi minuuttia, hinta 9€ ja myös sillä pääsee Palatinukselle.

Tämä "rehti" kauppias kertoi normaalin sisäänpääsyn olevan 10€, en muista aivan varmaksi yrittikö vielä antaa kuvaa ettei sillä olisi päässyt kuin Kolosseumille.
61562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä ainakin ihan mielelläni maksoin sen extran siitä opastetusta kierroksesta. Käynnistä saa paljon enemmän irti oppaan kanssa kuin itse kiertelemällä.
Mitä sitten vaikka ei olisikaan kuittia?

Vatikaaniin en ottanut opasta koska en olisi jaksanut 3,5 tuntia kuunnella sitä selostusta. Olen huono liikkumaan ryhmän mukana. Tunti vielä menee aika kivuttomasti.

Äänestä
  • - Kuitti on pala paperia. Sillä voit tarpeen tullen osoittaa maksaneesi jollekin tietylle taholle jotakin tuottetta/suoritetta vastaan tietyn summan.

    - Kuitillinen kauppa yleensä tarkoittaa myös sitä, että tavarantoimittaja/ palveluntarjoaja maksaa tuloistaan veroja. Mm. suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointi perustuu siihen, että useimmat toimivat rehellisesti ja maksavat veronsa. Italiassa on erittäin olematon sosiaaliturva, enkä itse halua tukea tuollaisten huijareiden verotonta välistävetoa millään tavalla, vaikka siitä olisikin pieni(kyseenalainen) hyöty itselleni. Usein nuo hämärätyypit harrastavat kaikenlaista muutakin laitonta toimintaa - haluatko siis tukea myös sitä?

    -Kuitti on yleensä myös ainut tapa saada hyvitystä tuotteesta tai palvelusta edes jotain hyvitystä, jos laatu ei vastaa luvattua.

    -Entäs sitten, kun kaveri meinaa kokonaan häipyä tiehensä rahojesi kanssa? Jos ehdit pyytää poliisin paikalle ennen sitä, tämä huijarikaveri tietenkin kertoo jonkun hullun turistin ahdistelevan häntä, viatonta ihmistä, ja vaatii jotain rahoja perusteettomasti. Kuitin kanssa sinulla on edes jonkinlainen todiste olemassa ja voit kenties saada rahasi takaisin tai osan siitä. Tosin monissa maissa poliisi on mukana laittomuuksissa, joten välttämättä sekään ei auta. Saatatpa pian olla itse matkalla kohti putkareissua, varsinkin ilman sitä kuitttia..

    Edellä mainittujen lisäksi, sen perusteella mitä itse kuulin Kolosseumilla jonkin "oppaan" selostuksesta, en todellakaan ollut vakuuttunut hänen asiantuntevuudestaan. Erittäin amerikkalaispainotteisella englannilla ärsyttävän mielistelevään sävyyn tyyppi kertoi: "Miettikää kuinka ISOJA leijonat ovat! Voitte vain miettiä kuinka KIIHKEITÄ eläinten ja ihmisten väliset taistelut areenalla olivat. Wau!"
    Että ihanko niin? Todella asiantuntevaa. Kohteista voi hankkia tietoa itse jo etukäteen, vaikkapa ilmaisessa kirjastolaitoksessamme, ja jos ei vaivannäkö kiinnosta myös matkanjärjestäjät tekevät retkiä.

    Kolosseumilla oli saatavilla muuten ihan oikeitakin virallisia englanninkielisiä opastuksia, jos niitä haluaa, eikä maksa yhtä paljon. Kun maksaa palkkiot virallisille tahoille, tulot myös hyödyttävät kohteita. Luuletko noiden huijareiden antavan Kolosseumin kunnossapitoon latin latia? Jos kaikki alkavat ottaa kierroksen noilta tyypeiltä, ei itse kohde hyödy pääsymaksuista mitään ja koko paikka rapistuu.

    Tässä nyt muutama perustelu.

    P.S. Nuo laukkukauppiaat useimmat ymmärtävät rikollisiksi, joten siksi vertaus heihin. Jos on yhtään järkeä päässä, ei tuollaisilta osta yhtään mitään, on sitten kyseessä tavara tai palvelu.

    Äänestä

  • Ei kiitos kirjoitti:

    - Kuitti on pala paperia. Sillä voit tarpeen tullen osoittaa maksaneesi jollekin tietylle taholle jotakin tuottetta/suoritetta vastaan tietyn summan.

    En tullut ostaneeksi feikkilaukkua. Mutta en suinkaan periaattellisista syistä. Hienoa, että jollakin on varaa tuollaisiin periaatteisiin.
    Kierroksen myyjä sanoi oppaan olevan virallinen koulutuksen saanut opas. Riittää minulle. Molemmat oppaat mielestäni osasivat asiansa erittäin hyvin ja hyvällä englannilla.
    Kierros oli antoisa ja informatiivinen. Tunnen saaneeni rahoilleni vastinetta. Ilman kuittia.

    Ostitko markkinoilta/torilta jotain, pyysitkö sielläkin kuitin?

    Äänestä

  • saippanen kirjoitti:

    Ihminen, joka on maksanut 12€ enemmän Kolosseumin kierroksestaan "ihastelee", että jos on VARAA periaatteisiin.. :)

    Ei, en todellakaan ostanut markkinoilta mitään! Mm. juuri sen takia, että en halua tukea pimeää kauppaa. Jos on köyhä tai pienituloinen, pitäisi nimenomaan jo solidaarisuudestakin välttää kaikkea pimeästi valmistettua, koska pimeiden markkinoiden työntekijöillä ei ole mitään oikeusturvaa ja palkkakin on "virallisiin" töihin nähden pientä, minimipalkkaa kun ei tunneta. En todellakaan ole rikas tai edes hyvätuloinen, mutta mielestäni kyllä länsimaalaisena, Suomessa asuvana hyvinvointivaltion asukkina, minulla on varaa ostaa tarvitsemani tavarat kaupasta ja maksaa verot. Jos ei ole rahaa haluamaani, olen ilman.

    Voi olla, että tämä käyttämäsi "opas" on jotain lukenutkin. Tosin väitän, että kirjasta ja Kolosseumilla olleista kylteistä lukemieni tietojen perusteella osaisin itsekin "opastaa" ihmisiä Kolosseumilla. Yhtä kaikki toiminta ei ole luvallista.

    Kierrosta kauppaava kaveri osasi olla todella supliikki. Melkein menin lankaan itsekin, kun hän kertoi edustavansa virallista tahoa. Mutta uskotko todella kaiken mitä sinulle kerrotaan? Jos näin, niin laitahan 500€ tulemaan, niin poistan kaikki ongelmasi! :) -Me suomalaiset olemme välillä niiiin helppoja nakkeja.

    Jos on varaa matkustaa, niin mielestäni silloin on varaa myös ottaa huomioon millainen käytös kohteessa on eettisesti oikein.

    Äänestä

mutta kuka sen tietää ennen kuin kokee?

Opastetulla Aurinkomatkojen järjestämällä kierroksela (2006) tuli selväksi että ulkomaalaiset matkanjärjestäjät eivät saa tehdä opastettuja kiertoja kaupungilla, ilman paikallista roomalaista opasta.
Ja tätä sääntöä Aurinkomatkat noudatti ja meidän kaupunkikierroksella oli mukana myös paikallinen opas.

Varmasti on tulevaisuuden ongelma, kuka on aito ja kuka ei...? Taitaa olla jo nyt?

Äänestä
  • Juuri tuossa edellisessä kirjoituksessani yritin kertoa, mistä sen virallisen tahon tunnistaa: oikeasta lipusta tai kuitista. Eli tuollaiset epämääräiset tyypit eivät anna kuitteja ja ne kaupustelevat tavaroitaan/palveluitaan kummallisissa paikoissa. Viralliset tahot myyvät lippuja esim. Roomassa sisäänkäynneillä lippukioskista ja he antavat (usein koneellisesti luettavan) valmiiksi painetun lipun.

    Matkanjärjestäjillä on viralliset kontaktit, joten heidän kauttaan matkassa varmasti on laillistettuja opppaita. Juuri matkanjärjestäjän retkillä käyväthän usein valitsevat retken saadakseen palvelua omalla kielellään, mitä ei paikallinen opas voi tarjota. Eli siitä syystä useimmiten virallisia oppaita ei retkellä välttämättä edes kovin paljon käytetä (ts. päästetä ääneen); lisäksi suomalaisilla oppailla on tiedot niin hyvin hallussa ettei ole tarvettakaan, mutta mukana sellainen on oltava.

    Tulevaisuudessa voi ehkä olla vaikeampaa erottaa viralliset tahot huijareista, jos kysyntä tälläisille "palveluille" kasvaa: yrittäjiä tulee lisää helpon rahan toivossa. Jos vain useimmat tiukasti kieltäytyisivät näistä huijauksista, ehkä ongelmasta ei tulisi niin suurta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ei kiitos kirjoitti:

Joku kertoi ottaneensa opastetun kierroksen Kolosseumilla. Hyvää englantia puhuva mies esitteli meillekin opastettua kierrosta innokkaasti, kun menimme puolen päivän aikaan ensimmäisen kerran paikalle. Kysyin näiltä hieman epäilyttävän oloisilta tyypeiltä kuittia - vakuuttivat olevansa virallisia oppaita - mutta kumma kyllä kuittivihkoa ei löytynyt. Tyypillä ei ollut mitään oikeaa virallista todistusta ja "kaupanteko" loppui kuin seinään kuitin pyytämisen jälkeen.

EI kannata suosia laitonta businesta ja sitähän tämä päivän selvästi oli!

Menimme toisena päivänä paikalle hieman yhdeksän jälkeen (aamulla tietenkin) eikä jonottaa tarvinnut kuin noin viisi minuuttia, hinta 9€ ja myös sillä pääsee Palatinukselle.

Tämä "rehti" kauppias kertoi normaalin sisäänpääsyn olevan 10€, en muista aivan varmaksi yrittikö vielä antaa kuvaa ettei sillä olisi päässyt kuin Kolosseumille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu