miksi täytyy lokeroida?

Mirri

Miksi ihmiset täytyy lokeroida bi-seksuaaleihin, heteroihin, lesboihin, homoihin ja vaikka mihin? Eikö se riitä, että kukin toteuttaa elämäänsä juuri niin kuin sielu sanoo, myös seksuaalisuudessa. Joskus haluaa olla ehkä naisen kanssa, joskus miehen kanssa, joskus molempien.

Itse olen jo monta vuotta hyvässä parisuhteessa elänyt nainen, ja vasta nyt vähän yli kolmekymppisenä uskallan myöntää itselleni, että olen tosissani kiinnostunut seksistä ja eroottisesta läheisyydestä myös naisten kanssa. Kun tarkemmin mietin asiaa, olen jo monta vuotta nähnyt unia seksistä naisten kanssa ja ihastunut joihinkin naisiin "salaa". Olenko minä nyt bi-seksuaali yleisen mielipiteen mukaan? Mikä tekee ihmisestä bi-seksuaalin? Sekö, että silloin tällöin haaveilee ja harrastaa seksiä oman sukupuolen kanssa tai jopa pitää rakastajatarta esim. minun tapauksessani? Missä raja kulkee?

13

783

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bi-mimmi

      Et halunnut lokeroida, mutta kysyt mihin ryhmään kuulut. Ei kai se ole tärkeää mitä muut ajattelevat vai kuinka ? Itsehän sinä sen määrittelet jos jotain lokeroa nyt itsellesi kumminkin kaipaat. Muuten - nauti vain elämästä itsenäsi, miesten tai naisten kanssa. Tiedä vaikka kohdattaisiin...

    • Arc

      Olen mies ja seurustelen naisten kanssa, mutta harrastan ajoittain seksiä miestenkin kanssa, koska nautin siitä. Mulla kyllä menee hermot jos joku sanoo mua bi-seksuaaliksi; minä olen minä enkä mitään muuta. Minuahan EI lokeroida MIHINKÄÄN ryhmään. Piste.

      Mutta kysyit, että oletko yleisen mielipiteen mukaan bi niin vastaus on kyllä. Bi tarkoittaa sitä, että tuntee seksuaalista vetoa kumpaankin sukupuoleen. Hyvin yksinkertaista ja nyt vaan rohkeasti kokeilemaan! ;)

      A.

    • Bisse

      ...itse pystyn ihastumaan ja rakastumaan ihmiseen, en sukupuoleen. Näin ollen koen itseni biseksuaaliksi. :)
      En ole koskaan nähnyt tuota "lokerointia" mitenkään pahana, vaikka sinänsä ei olekaan merkityksellistä sillä mihin "ryhmään" minä kuulun.

      Silti on hyvä tietää mikä on, ja itse olen bisse ja ylpeä siitä. ;)

      Oikeassa olet kyllä siinä, että mielestäni ainakin riittää vallan mainiosti jos omaa elämäänsä jokainen toteuttaa juuri kuten oma sielu/sisin sanoo! :)
      Oli sitten miehen tai naisen tai transseksuaalin tai tai tai ... kanssa. Tai vaikkapa yksinään.

      • Mirri

        Minäkin ihastun helposti asioihin, ilmiöihin ja ihmisiin sukupuoleen katsomatta. En vain ole koskaan aiemmin kokenut tällaista eroottista vetoa naiseen kuin nyt, vaikka olenkin mielelläni katsellut naisia ja ihastunut ystävyystasolla moniin. Ehkä tämä kaikki ihastuminen, tunteiden intensiivisyys, laaja naisystäväverkosto ja halu puhua ihmisyydestä sukupuolten sijasta on ollut esimakua tulevasta. En kuitenkaan olisi koskaan voinut kuvitella kuinka voimakas eroottinen lataus ja tunne voi olla saman sukupuolen edustajaa kohtaan.

        Toisaalta tämä on ihanaa, vapauttavaa ja ihmeellistä, todellista elämän rakastamista. Toisaalta olen hämmentynyt. Mikä on suhde mieheeni? Loukkaanko ja haavoitanko liikaa muita ihmisiä liian vapaalla toiminnallani ja elämän rakkaudellani? Hiukan pelottavaa, mutta kuitenkin jotain ylimaallista, sellaista mitä ei voi sanoin kuvata. Tässä on kysymys paljon muusta kuin pelkästä erotiikasta tai seksistä. On kysymys henkisestä kasvusta ihmisenä, rajojen rikkomisesta ja rakkaudesta.

      • miehellesi
        Mirri kirjoitti:

        miten asiat ovat ? Tietääkö hän ollenkaan haluistasi naisia kohtaan ? Tuskin hän siitä loukkaantuisi.

      • bi-mimmi
        miehellesi kirjoitti:

        miten asiat ovat ? Tietääkö hän ollenkaan haluistasi naisia kohtaan ? Tuskin hän siitä loukkaantuisi.

        Ajatuksesi ovat minullekin tuttuja. Olen myös joutunut paljon pohdiskelemaan suhdettani mieheeni. Ensin hän oli hämillään kerrottuani tunteistani muita naisia kohtaan, mutta piankin ihastunut elämäni, ja sanoi bi-seksuaalisuuteni olevan ihana lisä persoonaani. Se on avannut meille oven ihan uuteen maailmaa ja suhteemme on kukoistavampi kuin koskaan ;-). Kuten sanoit, on kysymys niin paljosta, ihmisen koko persoonallisuudesta ja suhtautumisesta ympäristöön. Olisi mukava jutella kanssasi lisääkin :). Voinko mailata?

      • bi-mimmi
        bi-mimmi kirjoitti:

        Siis äskeinen viesti oli Mirrille :)

      • Mirri
        bi-mimmi kirjoitti:

        Siis äskeinen viesti oli Mirrille :)

        Olisi mukava mailata, mutta miten tämä systeemi toimii, siis osoitteet ja muut? Ei kai julkisesti omia osoitteita voi antaa?

      • Mirri
        miehellesi kirjoitti:

        miten asiat ovat ? Tietääkö hän ollenkaan haluistasi naisia kohtaan ? Tuskin hän siitä loukkaantuisi.

        Mieheni tietää ja olemme puhuneet paljon, ehkä liikaakin. Siitä huolimatta asiat eivät aina ole yksinkertaisia. Vaikka mieheni ensin ilmoitti että asia on ok, on hän kuitenkin osoittautunut mustasukkaiseksi, vaikka mitään ihmeellistä ei ole edes vielä tapahtunut. Kai hän pelkää että ihastun tai rakastun johonkin toiseen, siis naiseen ja hän menettää minut.

        Kertokaa nyt miten tämä tällainen voi käytännössä toimia ilman jatkuvaa pelkoa siitä, että menettää toisen?

        Mieheni kysyy, että mitä te miehet teette, kun vaimonne tai tyttöystävänne on suhteessa toisen naisen kanssa tai harrastaa seksiä naisen kanssa? Oletteko tekin bissejä, vai harrastatteko te seksiä muiden naisten kanssa vastaavasti? Mieheni mielestä on epäoikeudenmukaista, jos minä saan hänen mukaansa "fool around", ja hän vain joutuu olemaan "uskollisena" kotona.

        Kertokaa miten teillä?

      • miEs

        eipä ole helppo tilanne se. Kannattaa varmaankin miettiä asiaa ihan rauhassa. Jos ette pääse yksimielisyyteen siitä millaisia vapauksia kummallakin on seksuaalisuuttaan toteuttaa, niin saatatte pian olla pahassakin tilanteessa. Seksuaalisuus on sen verran jännä juttu, ettei sitä voi välttämättä väkiselläkään "tukahduttaa". Toisaalta taas ....mietihän tarkasti mitä haluat. Haluatko olla miehesi kanssa jatkossakin ??

      • bi-mimmi
        Mirri kirjoitti:

        Olisi mukava mailata, mutta miten tämä systeemi toimii, siis osoitteet ja muut? Ei kai julkisesti omia osoitteita voi antaa?

        Minulle voit mailata osoitteeseen [email protected]. Ilmaisit erittäin viehättävästi suhtautumisestasi asiaan, ja mielellään vaihtaisin kanssasi ajatuksia :).

    • Henna

      Olen 35-v. nainen, naimisissa ja kaksi lasta. Vuosi sitten uskalsin myöntää ääneen itselleni ja miehelleni, että haaveilen naisen kanssa rakastelusta. Ainahan olin katsellut kauniita naisvartaloita mielelläni, mutta päästäpä koskettamaan... Mies ei ollut yhtään pahoillaan, antoi jopa luvan kokeilla. Siihen en ole vielä ryhtynyt, jotenkin tunnen itseni petturiksi, jos sen teen. Toisaalta pelottaa kuinka huikaiseva kokemus se voisikaan olla! Kirjoittelen kyllä aktiivisesti erään mukavan naisen kanssa, mutta tapaamisesta olemme puhuneet vasta viime aikoina. Saa nähdä mitä tapahtuu.
      Mutta se olenko bi-seksuaali vai mikä olen - en jaksa edes ajatella. Naiset kiinnostaa, miehet kiinnostaa - enkä koe olevani ainutlaatuinen. Tästä kun voisi puhua ääneen ystäväpiirissä, mutta enpä ole uskaltanut. Mielelläni otan vastaan postia jos joku haluaa kirjoitella. Myös bi-miesten posti olisi tervetullutta.

      Teille jotka voitte vapaasti toteuttaa omaa seksuaalisuuttanne, toivotan todella vilpittömästi Onnea! Tällainen alituinen epävarmuus ja pohtiminen käy voimille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4158
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3127
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe