Tälläkin palstalla asiasta kuin asiasta väännetään haukkumista ja riitaa vl:sia kohtaan.
Eihän me muuta tehdä kuin uskotaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja pyritään elämään puhtaalla omallatunnolla. Onko se niin väärin? Mikä siinä on väärin? Mikä siinä on niin kamalaa, että saa ihmiset päivästä toiseen haukkumaan ja mollaamaan?
Ja ennen kaikkea: miksi sitä on niin vaikea ymmärtää, että me(kään!) ei olla samasta puusta veistettyjä, ei meillä(kään) ole yhteiset samalaiset ajatukset ja tavat. Jokainen on yksilö, ei vl:siakaan voi yleistää, että jokainen vl on sellainen ja sellainen.
Hyvää pääsiäistä ja Taivaan Isän siunausta.
Eihän me muuta tehdä kuin uskotaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja pyritään elämään puhtaalla omallatunnolla. Onko se niin väärin? Mikä siinä on väärin? Mikä siinä on niin kamalaa, että saa ihmiset päivästä toiseen haukkumaan ja mollaamaan?
Ja ennen kaikkea: miksi sitä on niin vaikea ymmärtää, että me(kään!) ei olla samasta puusta veistettyjä, ei meillä(kään) ole yhteiset samalaiset ajatukset ja tavat. Jokainen on yksilö, ei vl:siakaan voi yleistää, että jokainen vl on sellainen ja sellainen.
Hyvää pääsiäistä ja Taivaan Isän siunausta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ivaaminen on varmaan ominaista ihmisille. Vanhoillislestadiolaisuus ei suinkaan ole ainoa uskonliike maailmassa, jota ivataan. Paremminkin pitäisi kysyä, että ketä ei ivata?
Olen laajonen vl-sukujen jälkeläinen vl-liikkeestä lähtenyt mies.
Jako vuohiin ja lampaisiin on omalla kohdallani se "närästuksen" paikka.
Mielestäni en ole loukannut vl-sukulaisiani, vaan olemme keskusteluissamme uskonasioista vaienneet täysin.
Kuitenkin sukulaiseni on karttanut perhettäni jo vuosien ajan. Yhteydenottoihin suhtaudutaan hyvin nuivasti ja kanssakäymisemme on jäänyt kokonaan.
aiheuttaa sen, etteivät Maailman Ainoat Oikeat Uskovaiset halua veljeillä kaikenmaailman syntisäkkien kanssa. Amen.
Aivan.
Avaaja antoi ymmärtää, että kaikenlainen "kylmyys" on vain sytisäkkien vl-panettelua ja mollaamista.
Maailman Ainoina Oikeina Uskovaisina ja pidä Olavi Voittosta nykyajan Pietarina, heidän kanssaan ei kannata olla tekemisissä.
Joo. Kuitenkin äitini hautajaisissa olisin toivonut, että minua edestervehdittäisiin.
Saattoi toki olla, teeä Jeesus seurusteli syntisen naisen ja muiden huonojen kanssa, mutta vl-usko on sen verran jalostunut nistä ajoista, ettei syntisten kanssa vaivauduta kommunikoimaan. Tulen ruokaahan he vain ovat (näin seuroissa saarnattiin aikanaan).
"Epäuskoiset" ihan turhaan arvostelevat saamaansa kohtelua teidän taholtanne. Hoitokokoukset olivat siunauksellisia ja niihin te uskonne perustatte.
Nyt olet kyllä väärässä, ivaus on juuri toisin päin, Te ivaatte meitä, siviilissä ja täällä, siitä on näyttöä, mutta onko toisin päin, mutta naureskellaan kyllä tuolle hieman höpötykselle haiskahtavalle hommalle.
Minä itse joudun päivitän kuulemaan ivaa netissä, ja raakaa, kun yksi rakkikoira VL titeaa, - kempelainen joutuu helvettiin, on välittömästi, kuten lasten hiekkalaatikolla, lälääää, miehiä puolikymmentä perässä.
Me emme pilkkaa, mutta paheksumme mm teidän liikemiehiä. Osa asuu metsässä lähes vuoden välttääkseen omat velvoitteet yhteiskunnalle, osalla on suuria petoksia tunnollaan, osa leikkii suurta liikemäistä ja lukuisia konkursseja takana ja mikä pahinta, petetään myös omia, ja kun on anteeksi pyydetty, ja pakosta annettu, hävennyt osapuoli ei voi muutakin itkeä ja maksaa.
Uskonne ihmisten tekemien sääntöjen tulkitsijat ovat pesiytyneet teille hyödyntämään ”uskon optiot”.
Mutta kerro kuka on ivannut teillä olevaa suurta uskovien joukkoa, jotka ovat Jeesuksessa. Ei kukaan, muu kun omanne, joten omamme teille tuki.
Tukea on myös totuus, joka on rakkautta. Kirjoitat - Eihän me muuta tehdä kuin uskotaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja pyritään elämään puhtaalla omallatunnolla..
Kauniisti kirjoitettu, MUTTA SILLÄ EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ PELASTUSEN KANSSA, AINOASTAAN HELPOMMAN ELÄMÄN KANSSA, SILLÄ USKO SYNTIEN ANTEEKSI ANTAMISEEN EI PELASTA, VAAN USKO JEEUSEEN KRISTUSEEN VAPAHTJANA. Olette tuossa juuri siinä lahkonne koukussa, Ihmisten tekemissä säännöissä.
Mietipä, löytyykö tukea Raamatusta, miten oli ristin ryöväri. Tätä me kristityt teille yritämme välittää, evankeliumia, eikä mantraa. Katso myös mitä Jeesus sanoo Ylhäältä uudestisyntymisestä, sillä ilman sitä et pelastu.
Onko tämä ivaa teitä kohtaan, mutta se on ivaa antikristuksen opetusta kohtaa, kun teitä viedään kun pässiä narussa.
Rakkaudella, Jussi.
ei höpötetä
osakseen, kannattaa harrastaa henkistä ja hengellistä väkivaltaa. Tämänhän SRK on jo hoksannutkin. Jos ei muuten ala arvostelua ja "Raamatun tarkoittamaa pilkkaa" ilmaantua niin kun pitää mutamn julmaakin julmemman hoitokokouksen, taas "Jumalan valtakuntaa" pilkataan. Näppärää, vai mtä?
..niinhän on ennustettu, että uskovia pilkataan.
No - kyllä jehovia pilkataan vielä enemmän, eli ollaan jehovien jälkeen toiseksi parhaita uskovia.
Outoa kysyä tällaisilla sivuilla miksi vl:ä aina ivataan=)=)
Mikähän oli tarkoitus...saada lisää ivaa, jotta voi nostaa itsensä ylemmäs=)=)
Outoa kysyä tällaisilla sivuilla miksi vl:ä aina ivataan=)=)
Mikähän oli tarkoitus...saada lisää ivaa, jotta voi nostaa itsensä ylemmäs=)=)
Luehan joskus hieman tarkemmin. Yksittäiä poikkeuksia lkuunottamatta täällä ei ivata vanhoillislestadiolaisia, vaan tapoja & uskomuksia, joita esiintyy erityisesti vanhoillislestadiolaisten parissa.
Käypä vaikka tuolla autoilu-paöstoilla (erityisesti eri automerkkien). Ei sielläkään ensisijaisesti mollata X.llä ajavia, vaan X:ää. Kielenkäyttö on noilla palstoilla rehevämpää kuin täällä!
>miksi sitä on niin vaikea ymmärtää, että me(kään!) ei olla samasta puusta veistettyjä, ei meillä(kään) ole yhteiset samalaiset ajatukset ja tavat.
Ja seurapuheissa taas korostetaan yhteistuntoa, yhteistä tapaa uskoa ja jopa yhteistä puheenpartta. Käypä joskus seuroissa!
mutta en siltikään ole samalainen kuin naapurin uskovainen Martti.
Mitä tarkoittaa vl:sia?