mistä

näitä kotona käytettäviä dopplereita jolla voi kuunnella oman pienokaisen sydäntä? paljonko mahtaa maksaa? olen nyt rv15 joten eikös jo pitäisi kuulua:)
3479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Etsi googlesta esim. hakusanalla Angel Sounds -kotidoppleri. Hinta on noin 70€:sta ylöspäin.

Äänestä

että älä hanki.
Ystäväni osti, ku alkoi toista odottamaan ja tottakai sitä pientä sydämen jyskettä on mukava kuulla jne, mutta mitäs sitten kun et yksi ilta saakkaan itse ääntä kuuluville? Siinä sitten soitellaan joka paikkaan ja ollaan ahdingossa että onko kaikki hyvin....
Mielessä kerkeää käymään kaikki kamala ja sit ku meet päivystykseen ni kaikki onkin hyvin. Näin kävi ystävälleni ja hän möi laitteen saman tien pois.

Eli vaikka tuosta laitteesta on iloa, se voi aika ajoin tuottaa myös suurta huolta ja harmia, kun ei itse osaakaan käyttää laitetta oikein ja joskus vauva vaan pääsee masussa sellaseen paikkaan ettei itse pääse ääniä kuulemaan, vaan vain ammattilainen joka asian osaa saa äänen kuuluville .

On tietenkin ihan eri asia kuunnella sydämen sykettä aivan raskauden loppuvaiheessa, mutta sinä olet kuitenkin vielä tavallaan aika alussa.
En tietenkään voi estää sinua laitetta hankkimasta, mutta varoitin nyt kuitenkin.

Ihanaa odotusta!

Äänestä
  • kannattaa hankkia :) www.kuuntelevauvaa.fi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


saa... kirjoitti:

näitä kotona käytettäviä dopplereita jolla voi kuunnella oman pienokaisen sydäntä? paljonko mahtaa maksaa? olen nyt rv15 joten eikös jo pitäisi kuulua:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu