Bagdadin

Kun täällä on aika lailla reposteltu muhamettilaisten naisasioita, kerrottakoon tositapaus Bagdadista 70-luvulta, mikä osoittaa suur-sivistyskaupungin hienostunutta älyllistä liberalismia. Mitä ei paljoa löydy meiltä Taka-Hikiältä.
Bagdadin Kansainväiset Messut (Marad Baghdad) oli iso vuotuinen tapahtuma, jonne kauppiaat saapuivat suurin joukoin niin lännestä kuin idästä. Itse olin esittelemässä isoja koneita Ruotsista. Messuvieraita tuli ja meni, joskus oli hiljaisempaakin. Kerran istuin käytävän varressa palmun katveessa ja tarkkailin tilannetta. Paikalle saapui kolme kikattelevaa ilmeisesti opiskelijaneitosta. Yksi heistä astui lähemmäksi ja sanoi: "Mister, you are beautiful", ja palasi sitten ystävättäriensä mukaan, ja tytönhupakot jatkoivat matkaansa kiharat tuulessa liehuen.
Kyllä se oli kauppamatkustajalle niin mieluinen kokemus, että sen jälkeen: "I do´nt like Baghdad -- I love it".
1110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihmisten kohdatessa ei ole olennaista, tärkeää eikä kohteliasta alkaa heti pohtia, että mikähän on tuon kummajaisen uskonto. Samoja Luojan luomia kaikki ollaan, vaikka on hiuksenhienoja erojakin.
Kukapa noista tarinan tytöistäkään tiesi, olivatko kristittyjä vai muslimeja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neitosia kirjoitti:

Kun täällä on aika lailla reposteltu muhamettilaisten naisasioita, kerrottakoon tositapaus Bagdadista 70-luvulta, mikä osoittaa suur-sivistyskaupungin hienostunutta älyllistä liberalismia. Mitä ei paljoa löydy meiltä Taka-Hikiältä.
Bagdadin Kansainväiset Messut (Marad Baghdad) oli iso vuotuinen tapahtuma, jonne kauppiaat saapuivat suurin joukoin niin lännestä kuin idästä. Itse olin esittelemässä isoja koneita Ruotsista. Messuvieraita tuli ja meni, joskus oli hiljaisempaakin. Kerran istuin käytävän varressa palmun katveessa ja tarkkailin tilannetta. Paikalle saapui kolme kikattelevaa ilmeisesti opiskelijaneitosta. Yksi heistä astui lähemmäksi ja sanoi: "Mister, you are beautiful", ja palasi sitten ystävättäriensä mukaan, ja tytönhupakot jatkoivat matkaansa kiharat tuulessa liehuen.
Kyllä se oli kauppamatkustajalle niin mieluinen kokemus, että sen jälkeen: "I do´nt like Baghdad -- I love it".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu