simon

johtaja olisi varteenotettava kunnanjohtaja haukiputtaalle, on kuulema aktiivinen hakija kuten meidän ex. hakemaan uusia haasteita!
5959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tyytyväinen rouvansa maaherrakaan paikkaansa, kun jatkuvasti hakee uutta. Otetaan tänne molemmat.

Äänestä

jaksatte jauhaa näitä asioita,niin eikö olisi reilunpaa meitä kohtaan jotka emme ole kuntatyöntekijöitä ,tai valtuutettuja kertoa lopultakin se oikea asia minkä vuoksi tapahtui niinkuin tapahtui.
Jos on niin rohkea,että lähtee keräämään nimiä adressiin kuntajohtajan erottamiseksi ja lehdissä moittii taloudenpitoa,niin eikö olisi kyseiseltä henkilöltä reilua sanoa se hänen mielestään oikea eroittamisen syy.
Ei se riitä,että sanotaan luottamuspula ja täällä netissä ja käytäväkeskusteluissa haukutaan törkeillä henkilöön menevillä viesteillä. Nyt oli pyydetty jo koko kunnanhallituksen eroa. Aika paksu soppa on päästetty syntymään ja selvityspyyntöjä nettikirjoittelusta tehdään. Voi pyhä yksinkertaisuus.

Äänestä
  • on kylä saanut ihan maan kattavasti, mutta ei se mitään, lisää halutaan ja sitä saadaan mitä tilataan, ei sillä ole mitään väliä sano.,

    Äänestä

  • siinä on vissi ero.

    Äänestä

  • erosi itse kirjoitti:

    siinä on vissi ero.

    havainto... mutta olette vaarasa. nim.U.S.A hauska seurata teita piku i******ja

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kunnan kirjoitti:

johtaja olisi varteenotettava kunnanjohtaja haukiputtaalle, on kuulema aktiivinen hakija kuten meidän ex. hakemaan uusia haasteita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu