Joustinpatjan kierrätys

######

Patja hajosi palveltuaan aikansa. Päätin etten heitäkään sitä sekajätteen mukana kaatopaikalle luontoa pilaamaan, vaan pelastan kierrätykseen mitä pelastettavissa on.

Leikkasin saksilla päällyskankaan irti. Sen alla oli vaahtomuovikerros, jonka revin saumoista auki. Sisältä löytyi metallinen joustinlevy, yllätyksekseni aivan irrallaan ja helposti pois nostettavissa. Sen vien metallikierrätykseen Sortti-asemalle tai seuraavan kerran keväällä asuinalueelleni saapuvaan ongelmajätekeräysautoon.

Muovin ajattelin ensin heittää pois, mutta keksinkin sille sitten käyttöä pakkausmateriaalina tulevan muuton yhteydessä. Vaahtomuovi suojaa helposti särkyviä esineitä kuten astioita ja kukkaruukkuja.

Metalliset jouset ovat arvokasta kierrätysraaka-ainetta kun ne sulatetaan ja käytetään uudestaan. Aivan turha olisi sitä säilöä kaatopaikalla.

Patjan kierrätys kävi paljon helpommin kuin luulin, kun osat eivät olleet kiinni toisiinsa esim. liimalla kuten pelkäsin. Helppoa ja kevyttä puuhaa, siististikin se kävi. (Samalla kyllä pääsin näkemään, miten paljon pölyä tavallinen patja muutamassa vuodessa kerää sisälleen!) Muutamassa minuutissa olin purkanut patjan ja varastoinut metallit ja muovit kellarikomeroon, odottamaan jatkokäyttöä ja kierrätystä.

16

18934

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kierrättäjä

      hyvä asia, että joku/jotkut viitsivät tehdä myös tämmöistä purkamista, jotta saa kierrätykseen. Itekin tekisin näin.

      • eipä

        olisi tullut mieleeni purkaa sänkyä. kierrätyskeskus ei ottanut meillä vanhaa runkopatja sänkyä, vaikka mielestäni oli melkoisen siisti, nuorella ollut. lopulta sänky päätyi kaatopaikalle, vaikka ajattelin sen vielä jollekkin kelpaavan. kaatopaikalla taas ottivat erillisen maksun, joten kalliiksi tuli patjan hävitys.

      • kierrättäjä
        eipä kirjoitti:

        kyllä tuo on nyt sun kohdalla myöhäistä. Olisit voinut yrittää myydä sitä sänkyä vaikkapa kauppojen ilmoitustauloilla (opiskelijat yleensä tarvitsee halvalla sängyn tms...) Tai kuka tahansa olisi voinut ostaa sen.

        Olisit tosiaan säästänyt rahaa, jos olisit käyttänyt kierrätystä hyväksi. Noh nyt se on myöhästä, mutta onpahan tiedossa sitten tulevaisuutta varten tämmöinen mahdollisuus.

      • miksi.........
        kierrättäjä kirjoitti:

        ei kierrätyskeskus sänkyä huolinut? Itse en kuten ei varmaan moni muukaan halua nukkua toisen aikuisen sängyssä, mutta nyt olikin kyseessä nuoren sänky. Ajattelin sen kelpaavan vaikka jollekkin "laitapuolenkulkijalle" Ajattelin tekeväni hyvän teon viedessäni sänkyä sinne. Miksi ei kierrätyskeskus toimita sänkyjä esim heille, jonkin järjestön kautta. Tietysti olisin voinut kysyä lähetystorilta, mutta ei into enää riittänyt.

      • kake72
        miksi......... kirjoitti:

        hei kiitos ideasta. Puran koko patjan ja sahaan rautasahalla metalliosat paskaksi ja sullon koko paskan jätesäkkeihin ja heitän talonyhtiön normaaliin roskikseen. Ei tässä avioero tohinassa jaksa saatana miettiä kierrätystä vaan sitä että saa sen kämpän tyhjäks ja myytyä. olkaa sentään ilosia että en dumppaa sitä jonnekin metsään :)

      • Onaspffa
        miksi......... kirjoitti:

        ei kierrätyskeskus sänkyä huolinut? Itse en kuten ei varmaan moni muukaan halua nukkua toisen aikuisen sängyssä, mutta nyt olikin kyseessä nuoren sänky. Ajattelin sen kelpaavan vaikka jollekkin "laitapuolenkulkijalle" Ajattelin tekeväni hyvän teon viedessäni sänkyä sinne. Miksi ei kierrätyskeskus toimita sänkyjä esim heille, jonkin järjestön kautta. Tietysti olisin voinut kysyä lähetystorilta, mutta ei into enää riittänyt.

        Olisko pelko lutikoista? :S

      • Anonyymi

        Kohtuukuntoisia patjoja huolivat alkoholistien asuntolat ja yömajat, siellä patjoja kuluu..Esim Sininauhasäätiön paikat ottavat ilolla vastaan.

    • 2+10

      että teet jousista kengurukeppejä, ja vaihtojousia kuulakärkikynään.. voishan niistä saada impotenssituen myös värkättyä..siihen vaan lapset kaikki pöydän ääreen, ja askartelemaan..

    • itara

      voi purkaa samalla lailla,

      helppoa ja nopeaa, purin kaksi kappaletta ja sain:
      - 8 kappaletta käsittelemättömiä mäntyisiä jalkoja joilla lämmitin saunan
      - 2 kappaletta käsittelemättömiä puukehikoita, jotka laitoin tiiliskivien päälle ja tein niiden päälle halkopinon. Kun halot on poltettu paloittelen ja poltan kehikotkin.
      - 2 kappaletta vieterihässäköitä ohuine vaahtomuoveine ja kankaiseen, lapset hyppelivät niiden päällä aikansa kunnes heitin vieterihässäkät metallinkeräykseen ja päälliset roskiin

      Eli roskaa tuli vain vajaa muovipussillinen

    • kierrätyskunniaan

      Parempihan nuo on kierrättää purkamalla. Lähimmälle kaatopaikalle 70km ja ottavat vielä MAKSUN

      Joten palasiksi vaan. Runko on kuivaa polttopuuta ja metalliverkon saa paloiteltua niin että se menee pienmetallimolokkiin (suuaukko 30cm)

      Maaseudulla voi tehdä myös kaivinkoneella kuopan jonne upottaa ne romut jotka eivät pilaa pohjavesiä. Seuraava jääkausi kuitenkin hävittää ne. Oikeastaan on helpoin polttaa sänky ja sen jälkeen ottaa ne metallit talteen - säästyy siinäkin aikaa

      Höperön hommaa muutenkin että jätteitä kuskataa jopa satoja kilometreja. Lapista ajetaan jätettä ihan oikeasti muistaakseni Ouluun asti poltettavaksi. Diiseli on halpaa.

      • Anonyymi

        Kankaat (jos ei ole märkiä /öljyisiä/äärimmäisen likaisia) muovipusseihin ja poistotekstiilikeräykseen.

        Puuosat polttoon tai muuhun tarvitsemaasi hyötykäyttöön.

        Metallit metalli keräykseen.

        Muut osat sekajätteeseen ellei löydä käyttöä.

      • Anonyymi

        Ouluunhan ne kuskataan. Samoin koko Pohjoiskalotista. Ei vain jostakin syystä polteta, vaan kerätään tällä vuosituhannellakin jo kolmanneksi vuoreksi. Puujäte haketetaan ja sinne nekin jää taivasalle lahoamaan. Viikottain ajan noitten jätevuorten ohi tallilleni.

    • jahyväätuloo

      heitä nuotioon , ja paista vaikka makkarat.

    • Anonyymi

      Eikä se kaatopaikalle päädy maahan haudattavaksi. Se menisi murskaimeen ja pehmusteet silppuuntuu energiajätteeksi ja metalliset osat sulattoon.
      Kyllä tuosta omatoimisesta purkamisesta ja lajittelusta tuntipalkan jonkunlaisen saa.

      • Anonyymi

        Energia jätteestäkin syntyy vaarallista/ongelmallista kuonaa. Lisäksi tietyt materiaalit aiheuttavat ongelmia jätteenpolttolaitoksella. Jätteenpolttolaitokselle menevistä voitaisiin kierrättää jopa 70-80% tutkimusten mukaan.Jokaikinen päivä 800 rekallista materiaalia (Suomessa) menee polttolaitokseen ja tuon lisäksi menee ulkomaille suuria määriä poltettavaksi.

        Suomessa on ihmisillä petrattavaa ja paljon kierrätyksessä. Parempi olisi jos ihmiset lopettaisivat turhan kuluttamisen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunhan nyt oppisivat edes lajittelun... Taloyhtiömme paperinkeräykseen joku on vienyt jo vuosia kaiken pahviroskansa, vaikka pahville on oma laatikkonsa vieressä. Ei tunnu edes taloyhtiön isännöitsijää haittaavan, koska ei tee asialle mitään valituksista huolimatta.
        Revonkuja, Oulu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      62
      763
    2. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      720
    3. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      153
      717
    4. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      698
    5. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      692
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      626
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      562
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      508
    12. 39
      445
    13. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      435
    14. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    15. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    16. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      417
    17. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      402
    18. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      53
      399
    19. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    20. Jos kaivattusi olisi

      Vieressäsi niin mitä tekisit?
      Ikävä
      40
      397
    Aihe