Meille ei-uskoville annetaan usein se kuva, että uskonnollisissa perheissä on rakkaus ja harmonia vallalla, ja jokapäiväinen rukous auttaa arjessa kaikkia perheenjäseniä.
Sitten saamme lukea näitä raskaita tarinoita omakohtaisista kokemuksista, jotka osoittavat, että rakkauden puute saattaa olla huutavampi uskovaisessa perheessä kuin siinä naapurissa, jossa maailmallinen elämä on vallalla.
Usko ja uskonto ovat outo asia. Uskonnollinen ihminen tietää kaiken aikaa tekevänsä oikein ja Jumalan tahdon mukaan. Lapsia syntyy, koska Jumala niin haluaa, ei sen mukaan, mihin omat voimat riittävät. Lapset kasvatetaan Herran nuhteeseen, ja uskovainen tietäää, että se on oikein. Tukea kasvatustyölle saa seurakunnasta, joka tietää Jumalansa tahdon kaikissa asioissa.
Nimikristitty on usein pulassa, kun ei ole aivan varma onko menetellyt oikein vain väärin, varsinkin, kun lapsella ilmaantuu ongelmia. On tehnyt parhaan käsityksensä mukaan, mutta kun ei ole auttajaa ja neuvojaa ollut, niin on vain joutunut turvautumaan omaan maatiaisjärkeensä perheen luotsaamisesa. Ehkä nimikristittykin joskus pyytää rukoksessa apua murheisiinsa, mutta on kuitenkin tietoinen siitä, että vastuu on itsellä joka asiassa kuitenkin. Ei hän heitä murheitaan Jumalan huomaan.
Ilmeisesti uskovainset vanhemmat tuntevat aina onnistuvansa, koska noudattava Jumalansa tahtoa kasvatustyössä. Vika on lasten, jos he eivät täytä odotuksia.
Vanhempien tarmon on riitettävä seurakunnassa toimimiseen, ja väsymys saadaan purkaa kotona lasten päälle. Johonkinhan aina turhautuminen puretaan. Monilapsisessa perheessä on aina joku, joka muuttuu silmätikuksi.
Sitten saamme lukea näitä raskaita tarinoita omakohtaisista kokemuksista, jotka osoittavat, että rakkauden puute saattaa olla huutavampi uskovaisessa perheessä kuin siinä naapurissa, jossa maailmallinen elämä on vallalla.
Usko ja uskonto ovat outo asia. Uskonnollinen ihminen tietää kaiken aikaa tekevänsä oikein ja Jumalan tahdon mukaan. Lapsia syntyy, koska Jumala niin haluaa, ei sen mukaan, mihin omat voimat riittävät. Lapset kasvatetaan Herran nuhteeseen, ja uskovainen tietäää, että se on oikein. Tukea kasvatustyölle saa seurakunnasta, joka tietää Jumalansa tahdon kaikissa asioissa.
Nimikristitty on usein pulassa, kun ei ole aivan varma onko menetellyt oikein vain väärin, varsinkin, kun lapsella ilmaantuu ongelmia. On tehnyt parhaan käsityksensä mukaan, mutta kun ei ole auttajaa ja neuvojaa ollut, niin on vain joutunut turvautumaan omaan maatiaisjärkeensä perheen luotsaamisesa. Ehkä nimikristittykin joskus pyytää rukoksessa apua murheisiinsa, mutta on kuitenkin tietoinen siitä, että vastuu on itsellä joka asiassa kuitenkin. Ei hän heitä murheitaan Jumalan huomaan.
Ilmeisesti uskovainset vanhemmat tuntevat aina onnistuvansa, koska noudattava Jumalansa tahtoa kasvatustyössä. Vika on lasten, jos he eivät täytä odotuksia.
Vanhempien tarmon on riitettävä seurakunnassa toimimiseen, ja väsymys saadaan purkaa kotona lasten päälle. Johonkinhan aina turhautuminen puretaan. Monilapsisessa perheessä on aina joku, joka muuttuu silmätikuksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ASIA VILIPITÖN ÖHÖ ÖHÖ
Monissa perheissa syntyy vakaumusten eroista syntyy vanhempien kesken suuriakin jännitteitä ja avoimia riitoja. Lapset kokevat ne omalla tavallaan raskaina, eivät ymmärrä niiden syitä. Sitten aikuisina ne ovat ratkottavina. Ei uskovaisuus ole tae tasapainoisesta kasvatusilmapiiristä. Tosin elämäntavat sinänsä ovat uskovaisilla yleensä siistit.
herjata. Ei-uskovainen kasvattaa pääsääntöisesti yhtä hyvin ja jotkut paljon paremminkin , kuin vl:t, mutta sitten on kummassakin huonoja esimerkkejä.Ainoa ero on siinä, että vl:t pyrkivät ja haluavat opettaa lapsilleen myös omakohtaisen uskon merkitystä, mitä ei ei-uskovainen kykene tekemään.