Minua hämmästyttää vanhoillislestadiolaisten kielenkäyttö ja suhtautuminen muihin ihmisiin.
Heidän kirjoituksensa ovat usein hyvin pilkkaavia. Esimerkiksi he nimittelevät toisinajattelijoita epäuskoisiksi, rienaajista, eriseuralaisiksi ja jopa sioiksi. Listaa voisi jatkaa vieläkin pitemmälle.
Onko tällainen kielenkäyttö heille ominaista myös muissa yhteyksissä, vai esiintyykö sitä pelkästään tällä keskustelupalstalla?
Heidän kirjoituksensa ovat usein hyvin pilkkaavia. Esimerkiksi he nimittelevät toisinajattelijoita epäuskoisiksi, rienaajista, eriseuralaisiksi ja jopa sioiksi. Listaa voisi jatkaa vieläkin pitemmälle.
Onko tällainen kielenkäyttö heille ominaista myös muissa yhteyksissä, vai esiintyykö sitä pelkästään tällä keskustelupalstalla?
Vastaukset 18
Vanhimmat
mielestäni uskonnolla ei oo mitään merkitystä tuossa suhteessa. Varsin monesti oon kuullu myös epäuskoisen suusta toista halventavan ilmaisun!! miten on mahollista että epälestat haukkuu muita koko ajan ja sitte jos joku uskovainen sanoo epäuskosesta jotai nii sitte pitää tulla tänne itkeen? voi kamaluus!
Ihan silmiä hivelee ja korvat syyhyy , kun lestoja kauniisti kehutaan.
Luuloni on väärä tai sitten vl:t eivät ole kristittyjä. Mitenkähän linee?
lahkon tunnusmerkit
luuletko että lestadiolaiset on synnittömiä?
Rapukin se menee perä edellä, että sillee.
Taivas vain tietää kenellä on uskoa!
termi - "uskomaton" ja täräytä oululaisittain: "mää oon uskomaton ihiminen!" ;D Kaanaankieli suomenkielellä maustettuna on tosiaan mautonta!
uskovaiset on uskovaisia ja muut on uskomattomia!:D
Minäkin olen emigrantti.
Hieman minua ihmetytti itsekin muutettuani tänne, kun olin lapsi, sillä maailmakielteisyys oli heissä silmiin pitävä, mutta kuitenkin ennen kuin papit heitä lähti pois, oli kuitenkin heissä myös kristittyjä, nyt vain uskovaisia.
Kielenkäyttö muuttui heillä vasta -70/80 luvulla, ja se on kyllä vailla vertaa. He ovat kun ennen Neuvostoliittolaiset, he kokevat pilkkana, vaikka vain lausuu heidän niemensä, lestadiolainen, niin aina on pilkkaaja.
”””Heidän kirjoituksensa ovat usein hyvin pilkkaavia. Esimerkiksi he nimittelevät toisinajattelijoita epäuskoisiksi, rienaajista, eriseuralaisiksi ja jopa sioiksi. Listaa voisi jatkaa vieläkin pitemmälle.”” Vain antikristus käyttäytyy näin ei siihen mikään enää auta.
”””Onko tällainen kielenkäyttö heille ominaista myös muissa yhteyksissä, vai esiintyykö sitä pelkästään tällä keskustelupalstalla?”” Myös seuroissa ja siviilissä, sekä alle kouluikäisten hiekkalaatikolla.
vilipitön!
Näin olen minäkin kuullut vl-uskovaisten sanovan kun heidän hoitokokousjulmuuttaan on arvosteltu. Ilmeisesti nämä hoitokokouksissa saatanalle heitetyt olisi pitänyt heittää ilman hoitokokousta? Ihan tuosta vaan huvikseen..
Ei pidä ymmärtää väärin. Tällainen kielenkäyttö on täällä päin vain ominaista. Aika usein se on myös paikallista huumoria.
"Kiusallanhan me teidät saatanalle heitethin!
Lessut ovat pahimpia mahdollisia työkavereiksi/naapureiksi.
Ei muuta kuin huonoja kokemuksia.
no johan vitsin kekkasit...jeah!
uskovaiset lajitellaan Evlutkirkon sisällä tavalla.
jos et ole VL yhteisön jäsen, olet kirkkoon kuuluvanakin EPÄUSKOINEN, uskoit miten tahdoit.
VL:yhteisö pitää kirkkoa jumalattomana laitoksena ja sen ei vl.pappeja ja piispoja epäuskoisina.
Taas se miksi he ovat kkrikon kyljessä johtuu
lestojen köyhyydestä.HE maksattavat noin 200:n
lesta-papin palkat kirkolla koska heillä ei ole siihen varaa.Tämä siitäkin huolimatta,että nuo kirkon varatkin ovat jumalattomilta ja epäuskoisilta kerätty, syntinen raha kelpaa
vanhoillislestadiolaisille.
Kouluissa joutuu epäuskoisen lapsia vl: terrorin
alaiseksi kun ekaluokkalaiselle luokatoveri sanoo
että" jout tulijärveen kun et oo uskomassa"!
Sama pätee hiekkalaatikoilla jossa myös kadotus tuomioita jaetaan lapsille!
VL johtaja Voitotnen esinntyy amrikan kirtueella
martyyrinä ja varoittaa tästä syntisestä suomi 24 palstasta, että se on epäuskoisten vallassa.
Minusta Voittonen on epäuskoinen kun ei rakasta meitä, eikä tee mitään ,että alakisimme uskomaan
kuin VL:lät.
ajattelin et ne muut menis sinne eronneitten palstalle ja karanneitten...sehän ois hyvä mutteipa niille passaa...heh..heh...siinäpä se...
Ouluun muutto liittyy? Aloitat kertomalla Ouluun muutosta, mutta sitten kuitenkin koko viestisi koskee vain tätä palstaa.