suuren rauhan suviseuroissa käydessäni.En ole vl mutta olen vieraillut monesti ulkopuolisen ominaisuudessa suviksissa.En allekirjoita kaikkia heidän oppejaan mutta seura-alueella tosiaankin ikään kuin leijuisi rauhan ja hyvän olon ilmapiiri.Jumalan läsnäolon tuntee.
Oli miten oli
olen kokenut
6676
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sanoisin, että siellä enemmänkin kokee sellaisen hyvän meiningin, kun on päästy lomalle pois arkielämästä ja tavataan samoin ajattelevia ihmisiä. Ei siellä Jumalasta puhuta muualla kuin "isossa teltassa".
Pariin otteeseen olen käynyt, kun ovat kokoontumisajot olleet fillarimatkan päässä. Ensimmäinen asia, joka pisti silmään/korviin oli rauhattomuus. Ilmeisesti vanhoillislestadiolaisiin kasvatusperiaatteisiin ei kuulu lasten mekkaloinnin hillitseminen. En minä lapsivastainen ole, mutta mielestäni telmintä kuuluu muualle kuin seuroihin.
Hälinä ja markkinameininki olivat pääosissa. Toiste en osallistu!
jos se oliki omatunto joka alkoi siellä ihanissa seuroissa kolkuttamaan...niin sitte tuli tosi huono
olo ja pahamieli...?
Mistäs lähtien on alettu järjestää ihania seuroja, joissa väsynyt matkalainen voisi rauhassa hiljentyä?
Ovatkohan ne niitä körttiseuroja?
yrittävät kaikin keinoin kiinnittää vastakkaisen sukupuolen huomion. Sitäkö tarkoitat?