Jumala ilmestyi minulle 17.3.2008. Olin päivää aiemmin alkanut taas uskoa Jumalaan kymmenen vuoden itsepetoksen jälkeen. Henkinen tilani on parantunut.
En ollut vuosiin itkenyt, mutta puhtauden ja rauhallisuuden tilassa niin tein. Olin pyrkinyt tukahduttamaan tunteeni jo kauan. Pidin itkemistä heikkouden merkkinä. Kyyneleeni valuivat luonnollisesti tapaamisessa Jumalan kanssa. Kehoani pitkin kulki erivoimakkuuksisia väristyksiä: aika ja paikka menetti merkityksensä, kun kohtaaminen ja ajatusten vaihto Jumalan kanssa alkoi.
Jumala halusi, että levitän seuraavaa viestiä mahdollisimman laajasti:
1.Sinne, minne hän katsoo, siellä on valo. Hän katsoo kaikkialle, jotta kaikilla olisi valo.
(Kaikkialle ei edes hän pysty katsomaan samanaikaisesti, mutta vaikutti ahkeroivan kovasti).
2.Hän on sennäköinen, jollaisena jokainen hänet itse näkee oman uskonsa voiman kautta.
3.Välinpitämättömyys hänessä on vain meidän näkemänä.
4.Ei ole ihmisjoukkoja: vain Jumalan yksilöllisesti tuntema ja rakastama ihminen.
Kysyin, voinko kertoa hänen ulkomuodostaan, vaikka lupauduin pitämään koko tapaamisen omana tietona. Hän hyväksyi ajatuksen, vaikka piti sitä epäolennaisena. Näkyihän hän sellaisena minulle kuin, kun minä hänet uskoni kautta näen. Hän ilmestyi noin 2,5 metrisenä kaapupukuisena lempeänä vanhana miehenä. Aluksi luulin häntä saatanaksi: kaavun alta tuli esiin hänen jalkansa, jotka olivat kuin keskiaikaisen paholaisen sorkat. Sitten luovuin materiaalisista ajatuksistani ja yritin uskoa enemmän. Jumalan jalat muuttuivat jonkinlaisiksi muinaisiksi saappaiksi. Huomasin pian, että Jumalalla oli kädessä paimensauva. Hän piti sitä lempeällä paijaavalla otteella. En halunnut pyytää Jumalalta mitään itselleni, koska moni vaivaa häntä itsekeskeisillä pyynnöillä. Tunsin pienuutta hänen edessään ja totesin, että hän voi etsiä jonkun tärkeämmänkin kohteen kuin minut. Hän ei poistunut.
Uteliaisuudestani pyysinkin vastauksia seuraaviin maallikon kymymyksiin. Hän viesti vastaavansa niihin, jotta häneen uskoviensa määrä kasvaisi. Kysyin, että miksi hän ilmestyi
juuri minulle. Hän viesti, että "olin läpäissyt hänen testin". Kysyin: Miksei hän tuo esiin itseään kaikille? Hän vastasi:
1.Se olisi meille vahingollista
Hänen katseessaan on niin suuri valo ja voima, että sitä ei voi kohdistaa kenenkään. Jos hän kohdista katseensa yhteen paikkaan, hän ei jakaisi kyltymätöntä voimaansa kaikille tasapuolisesti. Tämä ei palvelisi hänen armoaan, koska hän rakastaa jokaista meistä. Hän ei kohtaamisessa katsonut minua suoraan kohti -vaikka olikin täysin läsnä-, vaan valvoi "karjaansa" samalla. Valon lähde sijaitsi hänen antavan näköisen kätsensä kohdalla ja valoa oli siellä, minne hänen katseensa osui. Hän vaihtoi ajatuksia sivuprofiilista, niin että hänen kasvot eivät kaavun alta näkyneet.
2.Taivaaseen ei edes hänen armostaan pääse kaikki. Hän viesti asian ikään kuin kasvava taakka selässään, nojaten yhä enemmän paimeensauvaansa muuttuen kaavun alla huonoryhtisemmäksi ja jotenkin vanhemman oloiseksi. Ymmärsin, että taivaanvaltakunnassa olisi periaatteessa tilaa jokaiselle, mutta jokaisen uskonvoima on avain sinne. Toisin sanoen ilmaisten: Jumala toivoisi yhteyteensä jokaisen, mutta tietää samalla sen olevan mahdotonta.
Tapaamisessa hän torui materiaalisia tavoitteitani antaen minun oivaltaa, kuinka "tyhjiltä" ne minussa tuntuivat. Hän hyväksyi kuitenkin ne, kunhan vain jatkaisin voimakasta uskoani häneen. Tapaamisessa hän viesti niin, että antoi minun itse huomata asiat ikään kuin vertauskuvin ja antoi minun ymmärtää asiat itse. Hän viesti "ajatusten tasolla". Hänen ympärillään oli myös pahuus eri suuruuksina houkutuksina, jota hänellä oli. Jumala näytti hyväksyvän houkutuksien olemassaolon ympärillään ja keskitti huomionsa "lampaisiinsa, joita paimentaa", taakkaan jota armostaan kantaa.
Kohtaamisen aikana en ollut käyttänyt mitään ns. aineita, enkä ole koskaan käyttänytkään muuta kuin alkoholia viisaina määrinä. Olin selvässä valvetilassa ajatusten vaihdon aikana makuuhuoneessani.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ettei kyseessä ollut saatana, joka esitti Jumalaa. Saatanalla on usein sellainen tapa. Ole varovainen.
Joskus keskiajalla tuo olisi voinut mennä läpi totena, jos se olisi kerrottu kouluttamattomille, sivistymättömille ihmisille.
Hienosti kopioitu kirjasta Keskusteluja Jumalan Kanssa. Muistaakseni David tai Donald Walshin kirjoittama.