Tarvitsisin taas apuasi.
Vanhemmillani oli kolme asumusta (välillä tunsin, että ne olivat minun omistuksessani).Yksi omakotitalo ja kaksi enemmän maalaistalomaisempaa tilaa, toinen toistaan aina vähän suurempia. Tilan suuruus oli verrannollinen asuinpaikkaan. Mitä suurempi oli tila, sen kauempana taajamasta asuttiin. Avainasia unessa oli, että itselläni oli vaihtoehto muuttaa niihin johonkin ja olin hyvin epävarma mitä tulisin tekemään. Isoimmalla tilalla ollessani ajattelin, että tämä elintapa on jo suorastaan erakoitumista, pari ihmistä elää täällä useiden kissojen ja koirien kanssa, mutta jotenkin sekin viehättää.
Unen jatkuessa toiseen olin autossa matkalla jonnekin keskellä kesäyötä. Tienvarsien pelloilla kasvava vilja oli lähes veden peitossa ja aaltoili veden mukaan. Edessämme oli iso veden täyttämä vajoama ja kuski yllätyksekseni ajoi suoraan siihen. Vettä oli kuin syvässä järvessä ja aloimme upota. Uni loppui siihen.
Olen se sama, joka näki unta laivassa asumisesta ja likaisesta merestä. Kertooko talouni päivätajunnasta, eli siitä,että pohdin tällä hetkellä, missä tulen lähitulevaisuudessa asumaan? (Vanhempieni luokse en kylläkään ole menossa asumaan ja kaikki muukin unessa ollut on fiktiota.) Mikä on uppoamisunen viesti? Olisin tosi kiitollinen vastauksesta/-sista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos luottamuksesta, arvostan sitä.
Tuota tuota... Nyt kiinnostaisi tietää miksi ihmeessä autoa ajoi joku muu kuin sinä itse? Onko sinun mielestäsi elämäsi ohjaimet jonkun muun käsissä? Kysymykset ovat retorisia eivätkä edellytä että vastaisit niihin muutoin kuin siten, että mietit niitä itseksesi!
Näkisin asian nyt näin, että sinua taitaa tosiaan askarruttaa tulevaisuutesi ja näet muutaman tarjolla olevan vaihtoehdon (kolme taloa) mutta et uskaltaudu tarttumaan niihin (viisasta ehkä. Epävarmuus jo unessa osoittaisi sinun kutakuinkin tietävän, mihin suuntaan et taida haluta mennä ja sitoutua).
Arastelet myös jatkaa matkaasi ottamatta jotakin niistä mutta menet kuitenkin jonkun toisen ohjastamassa autossa ja se viekin ojasta allikkoon. Pelkäsitkö vai oliko sinulla tunne, että kyllä siitä selviää? Mieti ja muistele unen tunnelmaa. Se vastaa sinulle.
Uppoaminen on huonojen päätösten seurausta. Se voi liittyä olemassaoleviin likviditeettiongelmiin tai pelkoa sellaisten tulosta.
Joillekin hukuksiin tai veden varaan päätyminen tietää ohimenevää sairautta.
Psykologiselta kannalta tulkiten joku voisi sanoa, että veden varaan päätyminen on kaipuuta kohtuun, jossa ihminen eli ja koki olevansa turvassa. Se näkökohta on itselleni vieras, sillä aikaihminen kyllä tietää että oikeasti veden varaan joutuminen on kuolemanvaara lähellä.
Kyllä sinun elämässäsi nyt on selkeästi jotakin tekeillä ja jos vain onnistuisit "ohjaamaan" autoa tms. kulkupeliä ihan itse seuraavissa unissasi, niin saisit samalla varmuutta oman elämäsi ohjaamiseen.
Jotkut kertovat onnistuvansa unen säätelemisessä siten, että ajattelevat iltaisin nukkumaan asettuessaan voimakkaasti käsillä olevaa ongelmaa ja pyytävät sillä tavalla alitajuntaa ratkaisemaan sen unen välityksellä. Kokeile sitä, jos vaikka onnistuisit.