"Koira ei tapa ilkeyttään eikä tahallaan"

KS_19_3_

http://www.kouvolansanomat.fi/Uutiset---Uutiset-maakunnasta/2008/03/19/Koira ei tapa ilkeytt%E4%E4n eik%E4 tahallaan/200824973131/5


Toivottavasti muillakin koiranomistajilla, kuin koirakouluttajalla on sen verran järkeä tietääkseen, että isokokoinen koira ja lapsi eivät sovi yhteen.

Avauksessaan Penttinen syyllistää sonnit ja hevoset, mutta ei koiraa.

Hän sanoo, että koirat eivät tapa ilkeyttään eivätkä tahallaan. Tarkoittaako Penttinen, että näin tapahtuessa syyllinen on uhri ei koira. Herää kysymys, jos koira ei tapa ilkeyttään eikä tahallaan onko tappaminen sitten jotenkin hyväksyttävämpää koiraihmisten mielestä.

Todellakin pitää muistaa, että koira on petoeläin ja laumakäyttäytyjä. Usein koira kuitenkin perheessä korotetaan ihmisen tasolle jolloin koiran (lue "hän") oma laumakäyttäytyminen sekoaa. Missä kohtaa arvojärjestyksessä koira tällaisessa perheessä tuntee olevansa? Koira saattaa luulla olevansa isännästä seuraava ja sitten onkin jo menty metsään.

Penttinen kertoo, että Rottweilerit (luetaan mukaan myös muut ns. vuosien saatossa tappajiksi jalostetut rodut) ei ole sen ihmeellisempiä, kuin muutkaan rodut. Ei varmastikaan, mutta näiden rotujen hyökätessä on jälki ehkäpä vähän erilaista muihin rotuihin verrattua. Edelliseen lauseeseen viitaten väittäisin, että onnettomuudet varsinkin johtuvat rodusta ja myös yksilöstä. Taistelukoiraksi, tappajaksi jalostettu rotu jolle aikuinen raavas mies ei voi mitään ilman asetta sen hyökätessä, ei voi olla turvallinen valinta perheeseen.

Tiedän kyllä mitä Rottweilerista sanotaan liiton sivuilla ja sieltähän saa sen käsityksen, että kiltimpää ja lapsirakastavampaa rotua saa hakea. Sivuthan tietysti on koiraihmisten tekemiä joten tuskin sieltä rodun negatiivisia puolia mainostetaan (Kas kummaa sivut ovatkin eilen päivitetty. Mitähän muutoksia on tietoihin tehty). Maailmalta tulee kuitenkin toisenlaista viestiä. Olisikohan negatiivisten puolien peittelyyn syynä koira "bisneksessä" liikkuva suuri raha.

Penttinen hylkää idioottimaisena ajatuksena joidenkin koirarotujen kieltämisen. Koirakouluttaja todellakin käsittää kaikki koirarodut tasapuolisiksi roduiksi. "Tai sitten ne pitää kieltää kaikki" sanoo Penttinen. Tässäkö näiden ns. taistelurodun pehmeämmäksi yrittävien kouluttajien sanoma on? Niinhän sitä sanotaan, että isäntä muuttuu koiransa kaltaiseksi - mennään äärilaidasta toiseen (lapsirakas-tappo).

Penttinen ei halua kommentoida tapahtunutta traagista tapahtumaa, koska ei tiedä tapahtuman taustoja. Melkeinpä samaan hengenvetoon hän myöhemmin kuitenkin tapahtumaa "kommentoi" ja antaa koiralle synninpäästön.

Penttinen vaatisi jokaiselta koiranomistajalta koirakortin. Luulen kuitenkin, että tässä ei nyt kortit ja kuonokopat auta. Eihän lailla ole saatu useimpia koiriakaan talutushihnaan. Menisin asiassa vielä pidemmälle ja siirtäisin määrätyt rodut vain viranomaiskäyttöön.

Koiran omistajien pitäisi ymmärtää yksinkertainen motto, että elävässä elämässä järjestys on ensin ihminen sitten vasta koira. Eli järjestys on täysin päinvastainen mitä koiran kanssa lenkillä ollessanne vastaantulija näkee.

15

1871

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ???

      ...enemmän olla huolissaan huumeiden ja rikosten lisääntymisestä, lasten pahoinvoinnista ja aikuisten itsekkyydestä ja siitä että pian venäläiset valtaavat Suomen ja sitten ollaan pulassa ihan vaan sen takia että rahan ahneuksissaan myydään maata heille. Pidetään Suomi Suomena ja annetaan turistien tulla mutta ei aleta heitä elättämään ja heille maata luovuttamaan. Pari sukupolvea eteenpäin niin pääkieli täällä on venäjä ja tuskin huumeet,sukupuolitaudit ym muu paska vähenee...päinvastoin.

    • koiruusss

      eli sun mielestä kaik koirat vois hävittää maapallolta , ja ehkä kissatkin niinkö .tuntuu ettet tiedä eläimistä mitään

      • sama se

        Tänä päivänä on kuitenkin niin, että "monet" pitävät huolta paremmin lemmikkeistään kuin omista läheisistään, sukulaistaan tai muuten elämässä alakynteen jääneistä.

        Ne karvaset lemmikit ovat niin ihania...! Jotenkin aika sekopäistä touhua...!

        Yksi näkökanta vaan tämä!


      • lasten hoito
        sama se kirjoitti:

        Tänä päivänä on kuitenkin niin, että "monet" pitävät huolta paremmin lemmikkeistään kuin omista läheisistään, sukulaistaan tai muuten elämässä alakynteen jääneistä.

        Ne karvaset lemmikit ovat niin ihania...! Jotenkin aika sekopäistä touhua...!

        Yksi näkökanta vaan tämä!

        Onhan noita karvaisia paljon helpompi hoitaa,
        ne kun eivät pyydä mitään, eivät vaadi mitään,
        eivät valita mistään,
        ja ne voi jättää yksin kotiin jo ihan pienenä!


    • Rotikan omistaja

      On se nyt saatana ettei ihmiset ja tajua oikeasti mitään.Siis jokaisella rodulla on poikkeuksia käyttäytymisessä oli sitten kyse isosta tai pienestä koirasta saati sitten yleensä niin lutusesta kultaisesta noutajasta tai rottweilerista.Esimerkkinä "kultainen noutaja raateli oman isäntänsä" oli viime vuoden puolella lehdessä juttua ja se sentään mielletään yleisesti seurakoiraksi ja mukavaksi kumppaniksi... Ja mistähän olet lukenut rotikan olevan tappaja rotu ja taistelijaksi jalostettu? Kyseessähän kuitenkin on suojelus/palveluskoira!korjaa ihmeessä mulkku jos olen väärässä!

      • tietämätön....

        Asia ei mua kiinnosta tippaakaan, mutta tulipa nyt luettua niin on pakko kommentoida.

        Koita nyt perustella vähän paremmin jos yrität puollustaa rotua. Ja eiköhän siitä koirasta tuu vähä niinku kasvattajansa, ja harva kovin rauhallinen ihminen rotikan ottaa.

        Kuten tosta sunki kirjotuksesta tuli mieleen, niin melko helposti kimpaantuvaa sorttia taidat olla ;). Sellanen koira ku omistajansa..

        Mutta mulla ei oo mitään rotikoita vastaan, korkeintaan joitakin niitten omistajia.


      • mssm
        tietämätön.... kirjoitti:

        Asia ei mua kiinnosta tippaakaan, mutta tulipa nyt luettua niin on pakko kommentoida.

        Koita nyt perustella vähän paremmin jos yrität puollustaa rotua. Ja eiköhän siitä koirasta tuu vähä niinku kasvattajansa, ja harva kovin rauhallinen ihminen rotikan ottaa.

        Kuten tosta sunki kirjotuksesta tuli mieleen, niin melko helposti kimpaantuvaa sorttia taidat olla ;). Sellanen koira ku omistajansa..

        Mutta mulla ei oo mitään rotikoita vastaan, korkeintaan joitakin niitten omistajia.

        Vaikeata se on olla rauhallinen itse tässä asiassa kun jotkut ketkä eivät tiedä asioista rodusta tai kasvattajista mitään kirjoittelevat mitä sattuu.Miten perustelet sen että harva kovin rauhallinen ottaa rotikan? itselläni on lapsia ja rotikka! ikinä ei ole mitään ongelmia ollu ja koira on itse rauhallisuus mä ihmettelen miten jotkut voi väittää että kyseessä on tappaja rotu!Kuten suomen tilastoista saatat lukea niin montako kertaa on kyseinen rotu tappanut suomessa? Yhden kerran valitettavasti!!!Yksikin on liikaa mutta sen takia on mielestäni koko rotua turha mollata


      • ei niillä roduilla mitään e...

        koira kun koira niin enpä suosittelisi ottamaan jos on lapsia tai naisia perheessä. en nyt mitään kieltolakia suomeen kannata, mutta kannattaisi jokaisen ihan itse miettiä näitä asioita.


      • keeenen

        mulkku pitää korjata joos olet vääärässä


      • naisia ja lapsia
        ei niillä roduilla mitään e... kirjoitti:

        koira kun koira niin enpä suosittelisi ottamaan jos on lapsia tai naisia perheessä. en nyt mitään kieltolakia suomeen kannata, mutta kannattaisi jokaisen ihan itse miettiä näitä asioita.

        homo ilmeisesti olet koska naiset ja lapset eivät mielestäsi kuulu koira perheeseen tai sitten tulee mieleen toinen asia joka suomessakin on ilmeisesti lailla kielletty ja liittyy eläimiin ...TYHMÄ olet ainakin!


      • \ajatuksella\
        naisia ja lapsia kirjoitti:

        homo ilmeisesti olet koska naiset ja lapset eivät mielestäsi kuulu koira perheeseen tai sitten tulee mieleen toinen asia joka suomessakin on ilmeisesti lailla kielletty ja liittyy eläimiin ...TYHMÄ olet ainakin!

        muutaman kerran ja mieti miten voit väittää edellistä tyhmäksi.


      • Isäntä talossa
        tietämätön.... kirjoitti:

        Asia ei mua kiinnosta tippaakaan, mutta tulipa nyt luettua niin on pakko kommentoida.

        Koita nyt perustella vähän paremmin jos yrität puollustaa rotua. Ja eiköhän siitä koirasta tuu vähä niinku kasvattajansa, ja harva kovin rauhallinen ihminen rotikan ottaa.

        Kuten tosta sunki kirjotuksesta tuli mieleen, niin melko helposti kimpaantuvaa sorttia taidat olla ;). Sellanen koira ku omistajansa..

        Mutta mulla ei oo mitään rotikoita vastaan, korkeintaan joitakin niitten omistajia.

        Tässä yksi rauhallinen perhe joka on ottanut Rottweilerin. Lapsikin on, nyt 4w, joka on syntynyt viikkoa ennen kuin otimme koiran. Kaikki mahdutaan samalle sohvalle ja koira todellakin on rauhallinen ja lapsirakas. Tuntemattomia lapsia tosin vähän aristaa.


    • Penttinen

      Myi osamaksulla koiran(dogon) perheeseen, jossa aikuisella oli "kokemusta" koirista( tosin oli joutunut kaikista luopumaan, kun ei saanut niitä "kuriin").
      Aikuisella ei siis hajuakaan koirankoulutuksesta.
      Perheessä myös leikki-ikäisiä lapsia...ja liittämässäsi jutussa Penttinen painottaa että lapsi ja iso koira ei ole hyvä yhdistelmä, että meni tämän koiraihmisen jutut nyt vähän sekaisin..
      Onneksi tämä perhe palautti dogon Penttiselle, pienen painostuksen jälkeen.
      Tavis siis otti järjen käteen joka Penttisen olisi pitänyt ottaa jo silloin kun koiraa kauppasi.
      Varmasta hän osaa asiansa koirien kanssa, ostajien mahdollisuuksia pärjätä koiran kanssa voisi ehkä miettiä hieman tarkemmin.

    • *olevansa*

      koirakouluttaja.

      Laittaa pihalle karsinan pystyyn ja ostaa sinne muutaman koiran ja sitten tekee niillä pentuja myyntiin.

      Riittääkö tuo vai pitääkö käydä jokin parin päivän kussi, jotta voi julistautua koira-alan asiantuntijaksi.

      Tuossa bisneksessähän todellakin liikkuu isot rahat.

      • HOODEE

        "Asiantuntemus" oikein loistaa läpi tosta
        tekstistä... olikohan teidän perheessä
        älykkäitäkin lapsia ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1320
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    17. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    18. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe