Monneista..

Moi!
Meillä oli kotona pari akvaariota jo silloin, kun olin itse alle kouluikäinen, nyt 5 vuotta sitten innostuin itse akvaariosta.
Valitettavasti se suurempi lahjoitettiin joillekin sukulaisille, mutta pienempi sentään jäi. Eli mulla on sellanen tosi pieni n.35 litranen akvaario. Haluaisin siihen monneja. Olisko ehdotuksia?
5330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ota valkoisia monneja niissä ei huomaa eroa vaikka olisi kuolleita siellä pohjalla. Ne on hyviäkin kun vaan muistat laittaa suolaa ja paistat miedolla liekillä.

Äänestä
  • Hieno idea aloittaa näinkin kiva harrastus, mutta lähtökohdat ovat nyt pahasti pielessä, kaloja kun ei saa pitää pysyvästi alle 40 litraisessa purkissa, muutenkin ainoat "monnit" jotka pärjäisivät pienimmissä akvaarioissa ovat monnisia, jotka vaativat parven, eivätkä siis mitenkään mahdu tuonne.

    Akvaariotietous kehittyy koko ajan kalojen parasta ajatellen, viisikin vuotta vanha tieto on osittain aivan liian vanhaa, jos tahtoo toimia lemmikkinsä edun mukaan. Aloita toki akvaarioharrastus, hanki noin 100 litrainen akvaario, liity ajattelevien harrastajien seuraan www.aqua-web.org ja nauti terveistä ja onnellisista kaloistasi. :)

    Äänestä

  • hyvä kirjoitti:

    Hieno idea aloittaa näinkin kiva harrastus, mutta lähtökohdat ovat nyt pahasti pielessä, kaloja kun ei saa pitää pysyvästi alle 40 litraisessa purkissa, muutenkin ainoat "monnit" jotka pärjäisivät pienimmissä akvaarioissa ovat monnisia, jotka vaativat parven, eivätkä siis mitenkään mahdu tuonne.

    Akvaariotietous kehittyy koko ajan kalojen parasta ajatellen, viisikin vuotta vanha tieto on osittain aivan liian vanhaa, jos tahtoo toimia lemmikkinsä edun mukaan. Aloita toki akvaarioharrastus, hanki noin 100 litrainen akvaario, liity ajattelevien harrastajien seuraan www.aqua-web.org ja nauti terveistä ja onnellisista kaloistasi. :)

    Viisi vuotta vanha tieto? Et ole lukenut ilmoitusta tarkasti!
    Vaikkakin tuo akvaario on liian pieni.

    Äänestä

  • ABC kirjoitti:

    Viisi vuotta vanha tieto? Et ole lukenut ilmoitusta tarkasti!
    Vaikkakin tuo akvaario on liian pieni.

    Niin, sanoin, että viiskin vuotta vanha tieto on jo vanhentunut, en siis varsinaisesti viitannut siinä mihinkään kysyjän kertomaan aikaan. Vaikkapa kalojen lopetusta koskeva tietokin on venhentunut noin vuosi sitten, silloin akvaariomaailmassa yhä puhuttiin keittämisestä, nykyään sitä ei kukaan toivottavasti edes ajattele tekevänsä, kun paljon inhimillisempiäkin keinoja on.

    Tarkoitin siis vain, että tieto muuttuu nopeasti ja harrastuksen uudelleen aloittaessa se kannattaa päivittää kunnolla.

    Äänestä

on todellakin liian pieni, se on lainvastainen eläintenpitoon. ainoastaan karanteeni/poikasakvaariona se käy hyvin pienille kaloille ja pitkin hampain sekin. osta suosiolla isompi, saat enemmän iloa ja hoitokin on helpompaa ja ennen kaikkea kaloillasi on hyvä olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jossu kirjoitti:

Moi!
Meillä oli kotona pari akvaariota jo silloin, kun olin itse alle kouluikäinen, nyt 5 vuotta sitten innostuin itse akvaariosta.
Valitettavasti se suurempi lahjoitettiin joillekin sukulaisille, mutta pienempi sentään jäi. Eli mulla on sellanen tosi pieni n.35 litranen akvaario. Haluaisin siihen monneja. Olisko ehdotuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu