Luther opettaa periaatteessa samalla tavalla.
Hänelle kirkko eli seurakunta on kristikunta, johon kuuluvat kaikki kastetut.
Tässä ulkonaisessa seurakunnassa on sisäisesti todellisten uskovien joukko, jotka viime kädessä vain Jumala tuntee. Tähän tapaan oli opettanut jo kirkkoisä Augustinus, jota Luther arvostaa.
Ulkonainen seurakunta on Lutherille kuitenkin pyhä; siellä on pyhä evankeliumi, pyhät sakramentit, uskontunnustus (joka siis on pyhä sekin), Isämeidän-rukous, syntien anteeksiantamus jne.
Huolimatta siitä, mitä Luther sai kokea katolisten taholta, hän piti Rooman kirkkoa edelleen pyhänä. Sieltä "mekin olemme sen saaneet", tarkoittaa hän uskoa ja evankeliumin sanaa.
Lutherille oli siis tärkeä kirkon yhtenäisyys ja sen katkeamaton perinne. Kirkko oli aina ollut olemassa, eikä sitä helvetin portit tule koskaan voittamaan. Erilaiset etsikkoaikakäsitykset eivät sovi luterilaisen kirkkokäsityksen puitteisiin. Kirkko on hänelle aina olemassa kirkkona, ei yksityisinä "pyhinä".
Luther ei siis perustanut uutta kirkkoa tai eronut vanhasta.
Uskonpuhdistuksen historia todistaa tämän. Kun 1530 laadittiin Augsburgin tunnustus, se laadittiin nimenomaan yhtenäisyyden saavuttamisen näkökulmasta. Tarkoitus ei ollut tuomita kirkkoa, vaan korjata sen oppia ja epäkohtia. Kuten oma aikamme kertoo, tällaiseen on harvoin nöyryttä niillä, jotka ovat johdossa.
Kirkon pyhyyttä ei siis turmellut sen opetuksen harhaisuus, koska sanaa ja sakramentteja ei oltu hylätty. Tämä sisältää ajatuksen siitä, että Jumalan sana, Pyhä Raamattu, on myös kaiken uudistuksen rakennusaine. Se saakoon vaikuttaa, mitä Jumala hyväksi näkee ja milloin näkee ja missä näkee.
Vaikka Luther taisteli ankarasti erilaisia anababtistisia virtauksia vastaan, hän ei tuominnut näitäkään, jos nämä eivät vain hylkää sanaa ja sakramentteja.
Hänelle kirkko eli seurakunta on kristikunta, johon kuuluvat kaikki kastetut.
Tässä ulkonaisessa seurakunnassa on sisäisesti todellisten uskovien joukko, jotka viime kädessä vain Jumala tuntee. Tähän tapaan oli opettanut jo kirkkoisä Augustinus, jota Luther arvostaa.
Ulkonainen seurakunta on Lutherille kuitenkin pyhä; siellä on pyhä evankeliumi, pyhät sakramentit, uskontunnustus (joka siis on pyhä sekin), Isämeidän-rukous, syntien anteeksiantamus jne.
Huolimatta siitä, mitä Luther sai kokea katolisten taholta, hän piti Rooman kirkkoa edelleen pyhänä. Sieltä "mekin olemme sen saaneet", tarkoittaa hän uskoa ja evankeliumin sanaa.
Lutherille oli siis tärkeä kirkon yhtenäisyys ja sen katkeamaton perinne. Kirkko oli aina ollut olemassa, eikä sitä helvetin portit tule koskaan voittamaan. Erilaiset etsikkoaikakäsitykset eivät sovi luterilaisen kirkkokäsityksen puitteisiin. Kirkko on hänelle aina olemassa kirkkona, ei yksityisinä "pyhinä".
Luther ei siis perustanut uutta kirkkoa tai eronut vanhasta.
Uskonpuhdistuksen historia todistaa tämän. Kun 1530 laadittiin Augsburgin tunnustus, se laadittiin nimenomaan yhtenäisyyden saavuttamisen näkökulmasta. Tarkoitus ei ollut tuomita kirkkoa, vaan korjata sen oppia ja epäkohtia. Kuten oma aikamme kertoo, tällaiseen on harvoin nöyryttä niillä, jotka ovat johdossa.
Kirkon pyhyyttä ei siis turmellut sen opetuksen harhaisuus, koska sanaa ja sakramentteja ei oltu hylätty. Tämä sisältää ajatuksen siitä, että Jumalan sana, Pyhä Raamattu, on myös kaiken uudistuksen rakennusaine. Se saakoon vaikuttaa, mitä Jumala hyväksi näkee ja milloin näkee ja missä näkee.
Vaikka Luther taisteli ankarasti erilaisia anababtistisia virtauksia vastaan, hän ei tuominnut näitäkään, jos nämä eivät vain hylkää sanaa ja sakramentteja.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä, niin se täytyy uskoa .
Niin Luther ja Melngton sen olivat, saaneet päähänsä ja toteuttivat JUMALAN nimeen .
Sananl 9:13
Sinun ohjeesi olkoon Jer. 17:3
Sananl. 9:13 Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä.