Tarinani on tällainen...; elämäni ei ole ollut siitä helpoimmasta päästä, vaikka ulkopuoliset saattavat ajatella kaiken olevan hyvin. Olen kärsinyt yksinäisyydestä, koulukiusaamisesta, suurista pettymyksistä, tutun kuolemasta jne., mutta silti olen aina yrittänyt selvitä eteenpäin. Nyt alkaa kuitenkin tuntua etten jaksa enää tätä.
Toinen lukiovuosi on saanut minut huonoon kuntoon. Ajatusmaailmani on itsetuhoinen, ahdistun pienistäkin jutuista, pelkään sosiaalisia tilanteita, minulla on pakonomaisia ajatuksia, olen katkera, väsynyt ja melkein jatkuvasti ärtynyt. Tuntuu että olen taakaksi kaikille ihmisille jotka himpunkin verran minusta välittävät. Itseinhokin kukoistaa.
Kouluun meno on yhtä h*lvettiä nykyään. En meinaa päästä sängystä ylös, ja koulussa vaan nuokun enkä jaksa kiinnostua enää edes niistä aineista jotka olivat joskus mieleen. Minulla ei ole kuin yksi hyvä kaveri vuosikurssillani (ja jos ei olisi häntäkään, olisin jo varmaan jättänyt lukion kesken), ja jotenkin on sellainen olo että kaikki katsovat minua kieroon. Olen aika omalaatuinen, aina ollut, ja nyt vielä masennukseni takia hyvin poissaoleva ja vaikutan ehkä siksi töykeältä, joten minua ei juuri kukaan edes lähesty.
Kotona en jaksaisi millään tarttua läksyihin, koska en omista mitään motivaatiota. Minulla ei ole edes unelmia. Elämälläni ei ole mitään päämäärää eikä tarkoitusta.
Pelkään että jonain päivänä loputkin voimani katoavat ja romahdan, ja siksi tapan itseni. Kukaan ei tunnu ottavan vakavasti asioitani, vanhempani eivät tajua viedä minua ammattiauttajalle. Nyt lisäksi eräs ystäväni on todella huonossa kunnossa myös, ja pelkään hänen takiaan. Hän puhuu pelottavan paljon itsemurhasta ja kuolemasta, siihen malliin että "Mä tekisin sen lääkkeillä...
Lukio on surkea juttu tällaiselle nahjukselle, jonka elämä luisuu aina vaan pahemmin pois raiteiltaan. Minusta on tullut katkera pessimisti, en juurikaan edes jaksa ikinä yrittää mitään, vaan mieluiten luovutan. Arkipäiväisetkin asiat tuntuvat vaativan ponnistelua. Kärsin joka kevät kevätväsymyksestä, ja odotan kauhulla miten tulen jaksamaan kevään yli. Kun koulu loppuu, joudun todennäköisesti siltä seisomalta suoraan kesätöihin raskaaseen fyysiseen työhön jota tein viime kesänä. Siispä kesäloman tulokaan ei tunnu helpottavalta ajatukselta. Ainoa mikä siinä on se, ettei tarvi puurtaa koululäksyjen parissa. Mutta kirjoituksiin pitää alkaa valmistautumaan, kirjoitan kaksi ainetta syksyllä...
Mitä ihmettä minun kannattaisi tehdä? Tuntuu että sekoan. Niin monta huolenaihetta vaikken ole selvinnyt vanhoistakaan. Ja ennen kuin kukaan kirjoittaa mitään "toi on ihan tavallista teini-angstia"... Noh, siinä tapauksessa jos se on ja pysyy kolme vuotta putkeen, kyllä.
Toinen lukiovuosi on saanut minut huonoon kuntoon. Ajatusmaailmani on itsetuhoinen, ahdistun pienistäkin jutuista, pelkään sosiaalisia tilanteita, minulla on pakonomaisia ajatuksia, olen katkera, väsynyt ja melkein jatkuvasti ärtynyt. Tuntuu että olen taakaksi kaikille ihmisille jotka himpunkin verran minusta välittävät. Itseinhokin kukoistaa.
Kouluun meno on yhtä h*lvettiä nykyään. En meinaa päästä sängystä ylös, ja koulussa vaan nuokun enkä jaksa kiinnostua enää edes niistä aineista jotka olivat joskus mieleen. Minulla ei ole kuin yksi hyvä kaveri vuosikurssillani (ja jos ei olisi häntäkään, olisin jo varmaan jättänyt lukion kesken), ja jotenkin on sellainen olo että kaikki katsovat minua kieroon. Olen aika omalaatuinen, aina ollut, ja nyt vielä masennukseni takia hyvin poissaoleva ja vaikutan ehkä siksi töykeältä, joten minua ei juuri kukaan edes lähesty.
Kotona en jaksaisi millään tarttua läksyihin, koska en omista mitään motivaatiota. Minulla ei ole edes unelmia. Elämälläni ei ole mitään päämäärää eikä tarkoitusta.
Pelkään että jonain päivänä loputkin voimani katoavat ja romahdan, ja siksi tapan itseni. Kukaan ei tunnu ottavan vakavasti asioitani, vanhempani eivät tajua viedä minua ammattiauttajalle. Nyt lisäksi eräs ystäväni on todella huonossa kunnossa myös, ja pelkään hänen takiaan. Hän puhuu pelottavan paljon itsemurhasta ja kuolemasta, siihen malliin että "Mä tekisin sen lääkkeillä...
Lukio on surkea juttu tällaiselle nahjukselle, jonka elämä luisuu aina vaan pahemmin pois raiteiltaan. Minusta on tullut katkera pessimisti, en juurikaan edes jaksa ikinä yrittää mitään, vaan mieluiten luovutan. Arkipäiväisetkin asiat tuntuvat vaativan ponnistelua. Kärsin joka kevät kevätväsymyksestä, ja odotan kauhulla miten tulen jaksamaan kevään yli. Kun koulu loppuu, joudun todennäköisesti siltä seisomalta suoraan kesätöihin raskaaseen fyysiseen työhön jota tein viime kesänä. Siispä kesäloman tulokaan ei tunnu helpottavalta ajatukselta. Ainoa mikä siinä on se, ettei tarvi puurtaa koululäksyjen parissa. Mutta kirjoituksiin pitää alkaa valmistautumaan, kirjoitan kaksi ainetta syksyllä...
Mitä ihmettä minun kannattaisi tehdä? Tuntuu että sekoan. Niin monta huolenaihetta vaikken ole selvinnyt vanhoistakaan. Ja ennen kuin kukaan kirjoittaa mitään "toi on ihan tavallista teini-angstia"... Noh, siinä tapauksessa jos se on ja pysyy kolme vuotta putkeen, kyllä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
PUHUMAAN: ei siinä nyt muu auta.
Minun neuvoni ei auta.Kun en tunne. Enkä kokonaisuudessaan tiedä tilannettasi.
Niinkuin ei muutkaan täällä ?
murrosikä vielä päällä. Se on ihan normaalia.
kannattaisiko keskeyttää lukio ja katsella jotain muuta koulutusta jos tympii, ja käydä koulupsykologin juttusilla, tai puhua omille vanhemmille tuntemuksistaan, kyllä omat vanhemmatkin ymmärtävät jos annat heille siihen mahdollisuuden. Tarkista ruokavaliosi ja syö vitamiinejä ole ulkona ja nuku hyvin...ja hanki oma elämä ja unohda oma napasi hetkeksi, sinulla on elämä edessäsi, itsestä se on aika pitkälle kiini kuinka hyvin sen osaa elää,onnellisuus on kiinni aika pienestä, vaikka hyvästä kirjasta, musiikista ruuasta jne jne ja terveistä jaloista ja käsistä...hanki vaikka kissa tai muu lemmikki niin et ole yksin ja saat purkaa rakkautta....
itse lopetin aikanaa toisena vuonna. Itse eikä läheisetkään tajunnut että olin masentunut silloin. Samma kun tällä kirjoittajalla yksinäisyyttä kiusaamista (ulkopuelelle jättämistä) jne.
Sillä tiellä ollaan, vaikea masennus diagnisoitu viime vuonna. Ammattitutkinnon sain hankittua tällä hetkellä ammattikorkeaopinnot kesken.
Suosittelen itse pientä taukoa opintoihin, masennuksen hoitamista kuntoon ja sen jälkeen taas takaisin lukioon.
moikka, itse olen aikoinani kärsinyt kovastakin masennuksesta ja peloista, pakko-ajatuksista, suicidaalisuudesta jne. Etsin apua kaikkialta ja sain paljon apua eri luontaishoidoista, tässä niitä luontaishoitoja, joita käytin, kun en uskaltanut käyttää masennuslääkkeitä sivuvaikutusten pelossa. tässä kaikki jutut mitä kokeilin, en tiedä josko sulle edes jostain voisi olla jotain helpotusta ja apua...enkä muuten todellakaan pistäisi kaikkea kertomaasi teini-angstin piikkiin, luulen, et usein kun on selvinnyt monesta rankasta jutusta, ja käyttänyt kaikki "selviämisvoimat" niihin, niin lopulta on niin loppu, että vaan romahtaa, ja masennus iskee, kun ei oo voimia enää mihinkään...
-mäkikuismaa kannattaa ehdottomasti kokeilla! Netistä löytyy paljon ihmisten kertomuksia, kuinka se on auttanut nousemaan syvästä pahasta olosta, netissä paljon keskustelua mäkikuismasta ja paljon hyviä tarinoita siitä! Olen lukenut paljon, kuinka se on ollut se pelastava oljenkorsi, joka on auttanut, kun masennuslääkkeet eivät ole tai ei ole sivuvaikutusten takia voitu käyttää, eli
sitä ainakin kannattaa kokeilla, josko se voisi auttaa.
-omega 3- sitä saa pellavansiemenöljystä ja kalaöljyistä. Molemmista myös paljon tutkimustietoa ja hyviä kokemuksia. Kannattaa kokeilla jompaakumpaa, molemmissa hyviä rasvahappoja, jotka tasapainottavat ja hoitavat aivoja ja hermojärjestelmää. Sopii hyvin yhteen mäkikuisman kanssa.
-yrteistä kokeilemisen arvoisia ovat myös valeriaana (rauhattomuus, unettomuus, pelot), kärsimyskukka (rauhoittava), avena sativa eli kauranverso (hermoja vahvistava ja rauhoittava). Näitä saa erikseen luontaistuotekaupoista ja on myös paljon luontaistuotteita, jossa useampaa rauhoittavaa yrttiä yhdessä, esim. Relaxor ja Ericamax. Valeriaana on tosi hyvää unettomuuteen.
-Bachin kukkatipat: 38 erilaista kukkatippaa (homeopaattisia), jotka auttavat erilaisiin henkisiin tiloihin, kuten masennukseen, toivottomuuteen, erilaisiin pelkoihin, vihaan, katkertuuteen, itseinhoon jne. Netissä myös paljon Bachin kukkatipoista, kannattaa katsoa. Esim. mustard-uute auttaa syvään, synkkään masennukseen, jossa ei mitään valoa ja cherry plum-uute auttaa kun pelkää tulevansa hulluksi ja järjen ja kontrollin menettämisen pelkoon, kun pelkää tekevänsä jotain kamalaa, jotain mitä ei halua ja star of betlehem auttaa järkytyksiin, traumaattisista kokemuksista toipumiseen ja vaikeista, kamalista tapahtumista toipumiseen. Tippojen käyttö on tosi helppoa; 2 tippaa kutakin valittua kukka-uutetta lasilliseen vettä, josta muutama kulaus päivän mittaan. Näitä tippoja saa luontaistuotekaupoista, melkeinpä kaikista, yksi tippapullo maksaa jotain 8-10 euroa.
-ruokavalio. Itselleni on ollut paljon apua, kun jätin kaikki valkoiset viljatuotteet pois ja sokerit ja kofeiinit. Monilla valkoisten vehnäjauhojen poisjättäminen auttaa hurjasti, voi olla keliakia tms, jossa tietty ruoka-aine ei sula elimistössä ja aiheuttaa fyysisiä ja jopa psyykkisiä oireita (monilla jopa skitsofrenia on helpottanut hurjasti ruokavaliomuutoksilla ja tiettyjen ruoka-aineiden poisjättämisellä). Paljon vihanneksia ja hedelmiä ja täysjyväviljoja, kalaa, riisiä, jne. ja tietysti paljon hyviä rasvahappoja ja omegoja (oliiviöljy, pellavansiemenöljy, kalaöljy, seesamöljy ja muut...)
-kokeilin sinkkiä, kun luin että esim. skitsofreenikoille se on auttanut, ja tajusin että ruokavaliossani oli täysi puute sinkistä, aloitin käytön, ja parin kuukauden kuluttua tuntui, että hermot vahvemmat, se jotenkin vahvisti, voimisti ja paransi pelkotiloja ja sitä synkkyyttä, jossa olin. Magnesium on myös hyväksi, näitä kahta mineraalia kannattaa kyllä kokeilla.
-e-pillerit laukaisevat joillakin paniikkihäiriötä, pelkoja, kamalia mielialanmuutoksia, jopa syvää masennusta. Olen kuullut ja lukenut ihmisistä, joilla masennuskin lähtenyt pois e-pillerien poisjättämisellä. Kaikille e-pillerit eivät tietenkään aiheuta näitä, mutta joillekin kyllä, kaikki ovat erilaisia. netissä on myös paljon keskustelua ja kertomuksia tästä.
-musiikki, elokuvat, taide ja kirjoittaminen. Päivittäinen kirjoittaminen ja sellaisen asian tekeminen, joka tuntuu omalta itseltä ja hyvältä.
-sellainen urheilu, josta pitää, vaikkapa kävely tai venyttely tai uiminen, ihan mikä vaan!
-itse mietin elämäntilannettani, ja tajusin etten voi pakottaa itseäni olemaan sellaisissa olosuhteissa, jossa olen vihainen, ahdistunut ja tunnen olevani kuin "loukossa", kuin lintu häkissä, jossa ei voi olla oma itsensä ja seurata "sydämensä ääntä". Lopulta rohkaistuin vapauttamaan itseni siitä, mikä teki minut onnettomaksi ja uskalsin tehdä niitä asioita, joita halusin ja jotka tekivät minut iloiseksi sen sijaan että pakotin tekemään sitä mikä sai minut ahdistuneeks ja onnettomaks.
-lupa haaveilla ja toivoa parempaa huomista. haaveilu oli välillä se, joka piti hengissä...
-kirjoita/ laula/ tee taidetta siitä tuskasta jota koet, joskus kun elämme sen helvetin ja tuskan läpi, se ei jää jumittamaan, vaan siitä jopa voi päästä yli.
-ai niin, ja kokeilin myös aromaterapiaa; neroli ja jasmiiniöljyt ovat hyviä masennuksen- ja ahdistuksen parantajia. Oli siitä aromaterapiastakin apua!
-Tommy Hellstenin kirja "Saat sen mistä luovut" helpotti oloa myös tosi paljon.
.. ja mielellään pian. Tarinasi on hyvin omani kaltainen ja luultavasti ongelmat eivät itsestään lähde (ellei sitten pitkän ajan kuluessa). Terkkarin kautta on helppo hankkia apua, niin tein minäkin.
Vanhemmat eivät välttämättä ymmärrä miten huono olo sinulla on. Omassa lähipiirissäni kukaan ei sanonut yhtään mitään vaikka käsivarret oli aina viilloilla ja itsemurhajutut pääpuheenaiheena. Eikä siinäkään syynä ollut välinpitämättömyys, vaan pelko ja epätietoisuus. Luulen että vanhempasi ovat sinusta huolissaan, he eivät vain osaa ilmaista sitä.
Nyt on tärkeintä että hoidat itsesi kuntoon. Oma terveys pitää laittaa koulutyön ja menestymisen edelle. Elämä ei siitä mene pilalle vaikka tulisi huonompia arvosanoja kuin olisi toivonut tai vaikka jäisi koko lukio kesken. Et varmasti ole nahjus, vaadit vain itseltäsi hirveän paljon. Kannattaa muistaa että ongelmat vain vahvistaa kun niistä selviytyy ;) Voimia sinulle!
Malicelle kiitos mielestäni ainoasta asiallisesta ja ymmärtävästä kommentista. Ja se mäkikuismatyyppi, joka jakelee copypeistattua vastaustaan kaikille mahdollisille kysyjille, voisi jo lopettaa.
Mutta Sinulle, "uuvuksissa". Muistan hyvin oman kouluaikaisen väsymyksen. Tein vielä opiskelun ohessa töitä iltaisin ja viikonloppuina, tietysti kaikki lomat meni myös töissä, joten piipussa oltiin. Itse selvisin - vielä silloin - ilman apua, mutta kaikki kostautui myöhemmin. Masennuin ja pitkäaikaisen uupumuksen hoitoon tarvittiin reilu vuosi.
Sinulle nuori ihminen, ei ole mitenkään häpeällistä sanoa, että ei jaksa. Parempi varhain, kuin liian myöhään. Lukio-opintoja, kuten tiedät, voit jatkaa milloin tahansa myöhemmin. Kasvojen menettämisen pelon ymmärrän hyvin. Itse kerroin omassa työpaikassani ihan reilusti lähipiirille, että olen "henkisesti finaalissa" ja jään saikulle.
En koe leimaantuneeni mitenkään, pikemminkin päin vastoin, paljon sympatiaa on tullut työhön paluuni jälkeen, ja mikä yllättävää, myös selvästi depiksen kanssa taistelevien ihmisten kysymyksiä, miten pitäisi toimia.
Vielä, kirjoituksesi perusteella vaikutat lahjakkaalta tyypiltä, jossa on potentiaalia.
Itsetuhoiset ajatukset, kuoleman pohtiminen ja muut, mihin viittasit, ovat tyypillisiä masennuksen oireita. Jos haluat testata itseäsi, ota googlesta "Beckin masennustesti".
Raja-arvona on 17, jonka jälkeen pitäisi hakeutua lääkärille. Veikkaan, että Sinun pointsit menevät reilusti rajan yli. Siispä, apua hakemaan. Tietämättä, missä asut ja mitkä ovat mahdollisuutesi, suosittelisin kuitenkin hakeutumista suoraan jonkun psykiatrian erikoislääkärin vastaanotolle.
Uskon että selviät, kun saat apua!
sä et tiedäkään, kuinka tutulta sun tuntemukset kuulostaa.
itse lukion tokaluokkalaisena ja hyvin samantapaisia kokemuksia saaneena... ymmärrän, 100 % mistä puhut. vituttaa kyllä tollaset vastaukset että "mene lenkille, nauti ruoasta" - koska selvästi sullakin masennus on ottanut yliotteen ja muodostunut sairaudeksi.
enempää en tähän viitsi laittaa... jos kiinnostaa, emailaa mulle. jutellaan lisää
Ajattelin vastata jotain kaikille erikseen, viestit kun poikkesivat jonkun verran toisitaan. Kiitos joka tapauksessa kaikille vastanneille! :)
Mene TERKKARILLE: Samaahan olen itse pohtinut. Terkka voisi ohjata minut eteenpäin jonnekin. Pulmanani on vaan ollut (tämä pätee teidän kaikkien viesteihin) se jo pitkään, että olen vähätellyt ongelmiani. Ajattelen tämän menevän lopulta ohi, mutta se vaan pahenee. Nyt alan jo olla sitä mieltä ettei tämä tule menemään ohi, ja siksi kerään rohkeutta hakea apua, mikä on minulle vaikeaa...
Sulla on selvästi...: Juuri tuollaisten kommenttien takia olen vähätellyt ongelmiani ja kärsinyt niiden kanssa pitkään yksin. Omat vanhemmat ja harvat ystävät ovat aina vähätelleet, mutta heidän olisi kannattanut ottaa huomioon se, että nuorille on tyypillistä naamioitu masennus. Vedän rooleja tilanteen mukaan. Vasta lähiaikoina olen alkanut olla oma itseni enkä leikkiä iloista vaikken ole. Muuan ystäväni oli aikoinaan pariin otteeseen törkeä minulle kun en esittänyt. Haukkui ärsyttäväksi ja vähän rumemmillakin sanoilla, ihan vain siksi että olin liian masentavaa seuraa. Nyt olen kyllästynyt syyllistämiseen, ja ajattelen etten jaksa näytellä koko ajan, pitävät siitä tai eivät.
omaishoitaja vm-59: Lukion keskeyttämistä olen tietysti pohtinut, mutta en usko että lukion kesken jättäminen olisi mikään ratkaisu tähän. Voi olla, että ammattikoulussa voisin paremmin, mutta kun on enää vajaa vuosi tätä jäljellä, olisi kaikki työ ja vaiva tavallaan hukkaan heitettyä.
Vanhemmille olen yrittänyt puhua, mutta he sanovat sitä samaa mitä monet muut: "Mene lenkille", "Älä ruikuta", "Ota optimistinen asenne". Isäni on varsinkin tällainen, ja ajattelee että masennus lähtee "piu" vaan yhdellä reippaalla lenkkeilyllä. Hetkellinen masentuneisuus (juuri tämä teini-angsti tyyppinen) ehkä, mutta masennus ei. Äitini puolestaan tuntuu haluavan kieltävän asian, koska kun kerroin vuoden "masennuksen" (siksi heittomerkeissä ettei minulla ole diagnoosia) jälkeen tuntemuksistani, hän suhtautui siihen kovin kummallisesti. Kaikkein huvittavinta oli kun hän sanoi: "No jos toi ei mene parissa viikossa ohi niin sitten soitetaan terkalle." Kyllähän se varmaan olisikin juu kahdessa viikossa kadonnut kun oli kestänyt jo vuoden... Soittoa ei ikinä tullut, koska terkkana toimi sillä hetkellä naapurini jota näen vähän väliä. Ajatus hänelle kertomisesta tuntui minusta niin inhottavalta, että juttu jäi ja lopulta unohtui, vaikkei oloni ollut sen parempi kuin ennen.
Jos minulla on meneillään parempi vaihe, ei hyvä, sellaiseksi sitä ei voisi kutsua, mutta sellainen etten ole 100% vuorokauden valveillaolosta ahdistunut, saan mielihyvää pienistä asioista, mutta vain hyvin pieniksi hetkiksi. Lemmikki minulla on, mutta yksinäisyydellä tarkoitin lähinnä lapsuuttani, jossa jouduin olemaan hälyyttävän paljon yksin. Oli asunnon remonttia, ja asun syrjässä joten ei ollut leikkikavereita ja isäni oli todella välinpitämätön. Kukaan ei leikkinyt kanssani vaikka pyysin, ja muistan olleeni onneton jo pienenä. Joskus tuntuu kuin minulle olisi kostettu sitä, että kaksi vuotta vanhempi isosiskoni kuoli ollessaan vauva. Joskus tuntuu että isäni jopa toivoo hänen elävän minun sijastani....
rebekah: Vinkeissäsi voi olla perää, mutta minusta usein tuntuu ettei minulla ole voimia edes esim. lenkille lähtöön. Joitain noista olen tehnytkin, mutta en ole huomannut sen vaikuttavan. Jos olisin silloin kolme vuotta sitten romahduksen tapahduttua tajunnut toimia noin, olisin voinut ehkä toipua helposti. Mutta nyt kolmen vuoden jälkeen olen kaivautunut aika syvälle, uskon tarvivani ammattiapua päästäkseni alkuun.
Malice: Uskon että monilla on tässä ikävaiheessa, tai jossain vaiheessa nuoruutta vastaavia tuntemuksia, kuten sinullakin on ollut. Huolestuttavaa on se, että pahoinvoivia nuoria tuntuu olevan yllättävän paljon, mutta aikuiset vain kohauttelevat olkiaan, kunnes tapahtuu jotain kammottavaa, kuten viime syksynä tapahtunut Jokelan tragedia. Sitten mietitään: "Ohhoh, onko nuorilla jotain vialla kuin tällaista pääsee sattumaan?" Joskus nuorten masennusta vähätellään, vaikka se on aivan yhtälailla sairaus nuorilla kuin aikuisillakin.
Kuten tuossa kirjoitin toiseenkin vastaukseen, välini isään ovat aika heikolla pohjalla. Hän on todella ilkeä minulle. Usein, sanon mitä tahansa, esim. että jokin asia vaivaa minua, hän syyttää aina minua siitä. Kaikki on aina omaa vikaani. Kun minua alettiin yläasteella kiusata todella pahasti, ja siitä tuli jopa yksi syy miksi aloin masentua, hän vain tokaisi naureskellen että minun pitää pistää kampoihin. Olen hyvin herkkä, ja isäni osaa käyttää sitä apunaan. Usein inhoan häntä syvästi....
Juuri lukion takia en edes usein ehdi kysyä itseltäni miltä mikäkin minusta tuntuu. Raadan vaan apaattisena ja toivon että joskus kiire helpottaa. Nukun huonosti koulustressin takia tai valvon muuten vaan sen takia että olen iltaisin niin ahdistunut. Yritän viestiä vanhemmilleni ettei minulla mene hyvin, mutta he tuntuvat ohittavan asian. Olen aikaisemmin tosiaan kertonut kaikesta, mutta minua ei otettu vakavasti. Siksi en saa sanottua sitä kaikkea uudelleen, ihan kuin häpeäisin tätä kaikkea.
Kiitos kuitenkin tsemppaamisesta, on hienoa tuntea että ainakin joku ymmärtää vähättelemättä tai syyllistämättä. :)Yritän saada mahdollisimman nopeasti apua.
Saitkin jo neuvoja tässä vielä jotain...,.: Olen saanut tuon "häpeä-päähänpinttymän" varmaan juuri isäni takia. Hänellä on tapana saada minut tuntemaan oloni entistä huonommaksi, jos yritän vähänkin avautua. Tuntuu kamalalta yrittää kunnioittaa omaa vanhempaansa joka kohtelee tuolla tavoin.
Tauon pitämisestä voisi hyvinkin olla apua, ainakin helpotusta. Ja jos vielä pääsisin ammattiauttajan puheille, voisin kuvitella että pääsisin ainakin eroon tästä "möykystä" jota kannan sisälläni, siitä että joudun salailemaan ongelmiani muilta ihmisiltä. Olen tehnyt netissä moneen otteeseen masennustestejä nyt ehkä vuoden aikavälillä. Tein tuon Beckin masennustestin uudelleen ja sain 32 pistettä, ja vastasin ehdottomasti niin, että miltä minusta yleensä tuntuu, ei sen pohjalta milloin tuntuu käsittämättömän pahalta (jos joku taas vaihteeksi epäilee teini-angstia).
Minulla on autokoulun takia lääkärintarkastus ensi kuussa, ja yritän siellä saada kerrottua lääkärille ahdistuksestani ja mahdollisesta masennuksesta. Toivon että saan sitä kautta ajan mielenterveyspuolelle. Kerron mieluumin lääkärille kun koulumme terkalle...
Kiitos ymmärryksestäsi ja neuvoistasi. :)
gee: Minuakin ärsyttää nuo "hyvän elämän perusteet -ohjeet", ei kylläkään paljon mutta vähän. Masennukseen vaikuttavat biologiset tekijätkin, kuten (käsittääkseni) aivojen välittäjäaineiden erityksen häiriöt tmv.
Olisi mukava vaihtaa ajatuksia. :) Voit kirjoittaa minulle osoitteeseen [email protected], jos haluaet. :)
Hei kaikille!
Itse luulen, että kärsin masennuksesta. Mielestäni itselläni on tämä ongelma ollut jo pitkään, kuitenkin niin että masennusjakso on tullut aina kesäksi (siis silloin kun on pitänyt pysähtyä miettimään asioita) ja mennyt ohi, kun koulu on alkanut. Kouluaikana olen ollut siis ihan "normaali" ja tuntenut itseni normaaliksi. Nyt aloitinkin lukion ja ensimmäinen vuosi meni hyvin sekä kesäloman pari ensimmäistä viikkoa meni hyvin, kunnes masennus paukahti taas päälle. Yhtenä päivänä en kertakaikkiaan saanut nukuttua, uneen vaivuin vasta 3 aikaan ja aamulla kauhean ahdistunut olo.
Aiempiin masennus jaksoihin on kuulunut itsemurha-ajatuksia, mutta olen ne aina saanut "työnnettyä pois".Pelkään, kuitenkin että teen itselleni jotain ja että en pysty hallitsemaan tätä tilannetta. Tunnen myös, että tämä masennus on astetta vaikeampaa ja enkä selviä siitä yksin. Itseäni ei tunnu kiinnostavan oikein mikään ja on vaikea saada itseäni kiinnostumaan, ruokahalu on huonontunut ja uneen vaipuminen aamulla on vaikeaa, lähes mahdotonta. Aamut ovat todella huonoja, mutta illat yleensä paljon parempi olo. Liikunta on auttanut tässä muutaman viikon sisällä todella paljon ja liikunnan jälkeen on hyvä olo vähän aikaa, kunnes ajatukset rupeavat kiertämään kehää ja ahdistus lyö päälle ja itsemurha-ajatukset palaavat.
Oma perhe olot ovat suurinpiirtein hyvät, rahan puutetta ei ainakaan ole. Äitissäni on kuitenkin lievän luonnehäiriöisen narsistin vikaa. (en usko silti, että oma masennukseni johtuisi äidistäni koska hänessä on myös paljon hyviä puolia) Äitilleni kerroin masentuneisuudestani (en kuitenkaan sitä kuinka paha tämä on, kuitenkin niin että en ennen ole uskaltanut kertoa) mutta hän kuitenkin väheksyi tilannettani. Ei kuitenkaan niin pahasti, kuin isäni. Isässäni ei kuitenkaan ole mitään vikaa muuten ja hän on auttanut aina rahallisesti minua, kun olen tarvinnut rahaa, mutta tätä asiaa hän tuskin ymmärtää ja tuskin kannattaa lähteä selittämään.
Luonteeltaan ehkä murehdin asioita joskus liikaa ja ajattelen asioita liikaa. Koulussani esimerkiksi sitä, että en osaa kovin hyvin uida (joku armeijacoopperi ensi vuonna), vähäistä eniintymis pelkoa sekä sitä että vieraissa kielissä (erityisesti englannissa) erillaiset keskustelut pelottavat minua. Normaalilla äidinkielelläni keskustelu kuitenkin sujuu hyvin, eikä siinä ole mitään ongelmia.
Ajattelin nyt, että kokeilen hakea mäkikuismaa (toivottavasti tämä luontaislääke auttaisi) ja rauhoittaa mieleni sekä kehoni (kuntoilla mahdollisimman paljon, löytää ja ajatella mielekkäitä asioita esim. urheilu) siihen asti kunnes koulu alkaa ja mennä heti koulun alussa puhumaan tästä asiasta psykologille/terveydenhoitajalle vaikka uskaltaminen on siinä ja siinä. Eniten tässä hommassa pelottaa kuitenkin se, että miten vanhempani sekä kaverini suhtautuvat asiaan. Haluaisin NIIN elää normaalia elämää, enkä todellakaan haluaisi joutua mihinkään suljetulle osastolle, pelkään kuitenkin että tämä masennus on sitä vaikeinta tyyppiä. Perusluonteeltani olen kuitenkin hyvin rauhallinen ja autan mahdollisimman paljon muita enkä käytä päihteitä. Aina ajattelen, että joillakin on asiat vielä minua pahemmin (esim. näkevät nälkää ja ei ole kotia mihin mennä).
Tämä vuodatus auttoi ja ajattelin tästä lähteä nyt taas ulos, kun siellä on niin kaunis sää :) Tällä hetkellä olo on helpottunut, että sai kirjoittaa jonnekin tunteistani. Aamu ahdistus on jotenkin mennyt ohi ja toivottavasti tänään on parempi päivä kuin eilen. Kaikille samasta ongelmasta kärsivälle oikein paljon onnea ja muistakaa yksi lausahdus ,joka on minua itseänikin auttanut tosi paljon: "kerran me täällä vaan eletään"!
Luin tätä sivua: masennus.nettisivu.org/ ja ajattelin myös että kokeilisin tota vitaaminihoitoa (1-b vitamiini,1-d vitamiini ja tuota e-epaa jonkin verran joka päivä.Onko sopiva annostus vai pitäisikö jotain lisätä?esim. B-vitamiini paketin kyljessä lukee että sitä ei saisi syödä kuin yksi tabletti päivässä.) mäkikuismaa (saako sitä syödä yhdessä noiden vitamiinien kanssa?) sekä ehkäpä yös omega-3:sta jos se auttaisi. Toivon todella, että pystyn nousemaan tästä ja että tämä masennus ei ole niin paha. Pelottaa vaan, että jos tästä selviää niin miten estää tämän masentumisen uusiutumisen.
No oletko hakenut ammattiapua? Ei tuollaisen mielentilan kanssa ole kiva elää. Olethan varma, ettei taustalla ole mikään muu fysiologinen sairaus.
Lääkkeistä ei välttämättä saa tarvittavaa apua. Itse olen hyötynyt d3 vitamiini (kolekalsiferoli) 30 mikrog /vrk annoksella.Vaikutus tulee hitaasti usean kuukauden päästä. Jotenkin jaksaminen ja järjenjuoksu on ihan toisella tasolla.
Nyt olen sitten aloittanut noiden luontaistuotelääkkeiden popsimisen. Toivon todella, että ne auttavat. Eniten itseäni pelottavat juuri nuo itsemurha ajatukset. Haluaisin vaan saada ne pois päästäni ja toipua tästä mielentilasta. Entä sitten, jos haen sitä ammattiapua? Mistä sitä kannattaa hakea ja mitä hoitomuotoja tälläisessä tapauksessa on? Rahasta ei siis ainakaan ole puutetta ja se ei ole este. Myös tulevaisuus pelottaa. Miten käy lukio opintojen ja kuinka pystyn tekemään normaalia työtä ja elämään normaalia elämää? Miten ihmiset reagoivat ympärilläni tällaiseen? Kiitos etukäteen jo kaikille vastanneille. Ps. Taistelu jatkuu ja toivottavasti muuttuu voiton puolelle.
Masennuksen biologisesta perustasta sen verran, että omat toimintamme ja tulkintatapamme ja ruokavaliomme vaikuttavat suoraan aivojen biokemiaan...kaikki, mitä päässäsi tapahtuu on biokemiaa. Nämä omaksutut toimintamallit taas eivät ole mitenkään henkilön "omaa vikaa" kuin osaksi sillä olemme ympäristön uhreja. Tämä ei sulje geenien vaikutusta pois, mutta geenit ainoastaan altistavat; ne eivät aiheuta masennusta, paitsi vääränlaisessa ympäristössä. Vika ei siis ole geeneissä, tai aivoijesi lähtökohtaisessa biologiassa, vaan siinä tavassa, jolla epäsuotuisa ympäristösi on sitä muokannut.
Nyt sinun olisi opittava luomaan itsellesi suotuisa ympäristö. Tämä taas tarkoittaa, että sinun on muutettava omia tapojasi tulkita maailmaa. muuta keinoa ei ole.
Hae ihmeessä apua, ettei sinulle käy, niinkuin minulle...olisi kannattanut mennä psykologin juttusille varmaan jo kymmenen vuotta sitten.
Yhtä kaikki suosittelen olemaan skeptinen reseptejä tyrkyttävien psykiatrien suhteen.
Jos lääkäri tyrkyttää sinulle serotoniinivälittjäaineen palauttajien salpaimia, mitä yleensä tyrkytetään ensimmäisenä lääkkeenä, kysy häneltä, miksi hän määrää sinulle lääkettä, jonka on todistettu olevan palkän sokeripillerin veroinen lääke kaikkialla, paitsi kaikkein vaikeimmissa masennuksissa, mistä sinun tapauksessasi ei ole kysymys?
Muiden lääkkeiden suhteen kysy sivuvaikutuksista ja ennenkaikkea todisteita siitä, että ne oikeasti parantavat, eivät vain helpota oloa hetkeksi ja vain lykkää ongelmia?
Itse kävin puolitoista vuotta lukiota ja jätin kesken ja lähdin ammattikouluun, jonka suoritin ilman mitään ongelmia. Lukio tuntui kohdallani niin turhalta etapilta. Et välttämättä sulje mitään tietä, jos jätät lukion kesken. Voit nimittäin suorittaa jonkun ammatillisen tutkinnon ja saada lukio opinnoista hyväksiluvut yhteisistä aineista poislukien ammattiaineet. Ammattikorkeaan pääsee helposti hyvällä ammattikoulutodistuksella ja myöhemmin jos haluat pyrkiä yliopistoon, voit tueksi suorittaa etälukionkin lähes täysin etänä. Voit myös harkita etälukiota vaihtoehtona, jos se sopisi paremmin elämäntilanteeseesi.
Masennukseni taisi johtua siitä, että olin mennyt vain muiden mukana ja jättänyt oman tahtoni huomiotta. Nuorena elämä saattaa vaikuttaa kovin mustavalkoiselta koulutusputkelta, mutta se on oikeasti ihan kaikkea muuta. Jos jokin tuntuu mahdottomalta, niin aina on olemassa muitakin vaihtoehtoja.
Mistä sitten kannattaisi lähteä apua hakemaan tähän masennukseen? Terveyskeskukseen vai suoraan yksityiselle puolelle? Vanhemmista olen kertonut vaan äitilleni ja isälleni en ole siis kertonut ja en tiedä miten hän suhtautuisi tähän. Se on kuitenkin selvä, että tämä masennuskierre on saatava katkaistua ja tähän olisi täytynyt itse jo tarttua aiemmin.
lääkäriin vaan. se on vaan tehtävä vaikka miten tuntuu vaikealle. usko pois kun myönnät, että olet sairastunut masennukseen niin sekin helpottaa. mä olen nyt saikulla ja mielialalääkkeitä popsiessani vasta tajunnut miten huonossa jamassa olin. tietysti vähättelin sitä. niin pitää tehdä, että jaksaa päivästä toiseen. mutta ei, ei ahdistus, tuska ja jatkuva huono olo ole normaalia. ei vaikka väliin mahtuisikin hyviä päiviä.
Ilmeisesti tietämykseni mukaan masennukseen kuuluu hoitona lääkkeet terapia. Miten menetellään nuorten kohdalla? Minkälaisia nykyiset masennuslääkkeet ovat - jääkö niihin koukkuun? Jos kerron lääkärilleni itsemurha ajatuksista niin joudunko heti johonkin suljetulle osastolle? Koen kuitenkin, että pystyn näitä ajatuksia jonkin verran hallitsemaan ja ne väistyvät kun masennus menee ohi...
tietääkseni ketään ei voida ajatusten takia laittaa suljetulle osastolle. oltas pian siellä kaikki. käsitykseni mukaan sitten ihan oikeasti itsemurhaa yrittäneet ovat eri asia. mutta en tiedä laitetaanko heitäkään suljetulle. varmaan aika tapauskohtainen asia. terapia on mielestäni ehdoton masennuksen hoidossa, ei pelkät lääkkeet. vaikka ne helpottaakin hieman oloa. ei pitäisi tulla mitään riippuvuutta.
käy lääkärissä ja pyydä testit kilpirauhasen vajaatoimintaan.
Lueskelin tässä aikani kuluksi yllä olevia kuvauksia lukiolaisten masennuksesta. Masennus ym. mielialahäiriöt ovat myös itselleni hyvin tuttuja. 15 vuoden kokemuksella ko. ongelmien parissa pyörineenä annan palstan lukijoille/kirjoittajille ohjeeksi hakea apua HETI. Jokaikinen tähän kirjoitettu tarina viestii vakavasta/keskivaikeasta masennuksesta, johon ei auta liikunta, ruokavalio, unirytmi jne. Tarvitaan LÄÄKKEITÄ!!!!!! Siis LÄÄÄKKEITÄ ja liikunta ym. tulevat siihen sitten tueksi.
Unohtakaa se terveydenhoitaja. Kunnan yleislääkärille suoraan vaan. Jos kunnalla resursseja voi lääkkeiden lisäksi saada psykologikäyntejä. Turha pelätä sivuvaikutuksia. Koulussa ei kavereille kannata asioista kertoa, eikä varsinkaan työpaikalla. Myöskään oppilaistosten pääsykokeissa ym. taustatietokyselyissä ei näistä asioista kannata puhua mitään. Maailma vain nyt on tällainen (kokemusta). Ja vielä lopuksi: Hullu ei ole se joka hakee apua, vaan se joka ei edes tiedä apua tarvitsevansa.
Menestystä kaikille. Jälkihuomautuksena totean vielä, että kaikista masennuksen lajeista nuoruuden pitkäaikainen masennus on tuhoisin. Nuoruuden masennuksella on taipumus määrittää identiteettiä, se uusiutuu ja johtaa sitten niihin nuorten työkyvyttömyyseläkkeisiin joita ´muka fiksut` aikuiset ihmiset kauhistelee. Pitäkää itsestänne huolta.