NIin kiinnostais tietää. Tunnistatteko esmes kadulla toisen lesbon vaikkei olisi kauhean poikamainenkaan? Itse olen aika tuore ja tyttömäinenkin, ja tuntuu ettei missään tule meikäläisiä vastaan.
Tunnistaako lepakot toisensa?
60
7157
Vastaukset
- Greenfox
Kyllä tunnistaa melkein aina! Sä oot niin nuori näissä piireissä, että sun silmä ei ole vielä harjaantunut. Malta odottaa ja katsella rauhassa ympärillesi!
Kyllä se siitä!! - Hapsu
kadulla, mutta epäillä voin ;)
Helposti tulee tehtyä liian nopeita johtopäätöksiä toisen ulkonäön suhteen. Ja varsinkin, jos nainen näyttää naiselta, käyttäytyy naisellisesti, niin mistä sitä osaa arvata mikä hää on.
On käynyt niinkin, että kun luulee tunnistavansa 100% lesbon, niin hän onkin 110% hetero.
Itse tutustuin aikoinaan naiseen, joka oli aivan selvä leba. Hän pukeutui niin.. poikamaisesti, puhui ronskisti kuin pojat, vähätteli jopa puheissaan miehiä ja kiroili kuin pahaset jätkät. Silloin ajattelin, että kerran minäkin tunnistan ihan omin avuin lesbon, mutta yllätyin kun hän muutaman päivän päästä tuli vastaan miehensä ja lastensa kanssa. Siihen romuttui minun kuvitelmani siitä, että tunnistaa ilman parempaa tuttavuutta.
En tiedä, miksi toisilla on se mielipide, että sen erottaa? Mistä sen voi erottaa? Vieraasta ihmisestä?
Ei pidä sekoittaa sitä, että kun tuntee edes jollain lailla jonkun määrätyn lesboihmisen, niin sen jälkeen hänessä toki näkee "selviä" piirteitä tai ominaisuuksia viitaten lesbouteen. Silloin on helppo todeta, että tuo ja tuo piirre tai tapa on selkeä merkki, mutta silloin vaikuttaa se tunteminen.... kyseessä ei ole enää se kaupungilla vastaantullut vieras ihminen...
Voihan tietysti olla niinkin, että minä vain kuljen silmät kiinni aivottomana pitkin kaupungin katuja, enkä tunnista kyseisiä ihmisiä, vaikka he kantaisivat minkälaista kylttiä mukanaan..- Enkä ole aivoton
Tuskin siis sinäkään olet aivoton ja silmät kiinni kulkeva =D
Noin on mulle useammankin kerran käynyt. Olen epäillyt, ollut melkein varman, että joku nainen on lesbo. Ja täysheteroksihan se on sitten paljastunut jossain vaiheessa.
Ja toisin päin, se superheteron oloinen nainen saattaakin olla täyslesbo. - Amman
Enkä ole aivoton kirjoitti:
Tuskin siis sinäkään olet aivoton ja silmät kiinni kulkeva =D
Noin on mulle useammankin kerran käynyt. Olen epäillyt, ollut melkein varman, että joku nainen on lesbo. Ja täysheteroksihan se on sitten paljastunut jossain vaiheessa.
Ja toisin päin, se superheteron oloinen nainen saattaakin olla täyslesbo.Väitän, että yhdenkään lepakon tutka ei kohdallani värähdä.Olen täysin umpiheteron oloinen ja näköinen naisellinen nainen, enkä tuo suuntaustani esille mitenkään edes tavatessani toiselle samanlaiselle.
- Oho
Amman kirjoitti:
Väitän, että yhdenkään lepakon tutka ei kohdallani värähdä.Olen täysin umpiheteron oloinen ja näköinen naisellinen nainen, enkä tuo suuntaustani esille mitenkään edes tavatessani toiselle samanlaiselle.
Sinunlaisiasikin siis löytyy. Wau!
- Niksu
olen naisellisen lesbon tunnistanut, harmi vaan..
itseäni kun viehättää juuri naisellinen nainen. ;)
En kyllä muutenkaan liiku "lepakkobongi" päällä
kaupungilla tm.
Ja tosi on niinkuin joku jo mainitsi että juuri silloin kun olet "varma"toisesta niin ei ja päin
vastoin.. Lähinnä työelämässä olen joutunut toteamaan useaan kertaan moisen. Elämä osaa kyllä
yllättää silloin kun sitä vähiten odottaa. :) - aikuinen lebardi
Minä olen oppinut tunnistamaan parhaiten toisen kaltaiseni siitä miten nainen katselee muita naisia,kiinnostuksen näkee ja varsinkin jos pääset silmätysten niin huomaat kuinka hän katsoo sinua.Ei heteronaiset samalla tavalla katso:)
- Niksu
itse olen juuri katseen perusteella monet kerrat
tulkinnut väärin.. Muutaman kohdalla kyllä tiedän
että osittain oikeassa .. - erehtynyt
Voi kun tuo olisi totta, mutta koskaan ei voi kuitenkaan olla varma.
Olin aikoinani rakastunut naiseen jota näin harrastukseni parissa. Huomasin, että hän vilkuili jatkuvasti minua. Yllätin hänet monta kertaa katselemasta ja hän punasteli aina seurassani. Kaiken lisäksi hän hakeutui aina seuraani ja kukaan ei ole koskaan katsonut minua niin syvälle ja pitkään silmiin, kuin hän teki. Muistan aina sen hetken kun katseemme kohtasivat ja näin kuinka puna levisi hänen kasvoilleen, hänkin olisi voinut siirtää katseensa muualle, jos se häntä olisi häirinnyt, mutta hän vain katsoi yhä syvemmälle ja tunne oli sellainen kuin sielumme olisivat yhtyneet. Tuon hetken jälkeen minä olin ihan pyörryksissä, sydämeni hakkasi miljoonaa ja näytti se häneenkin vaikuttavan niin, että naama hehkui ja hän meinasikin törmätä seinään kun siitä sitten lähti omalle tunnilleen.
Olin aivan varma, että se oli rakastunut katse, mutta myöhemmin hän osoittautui heteroksi ja minä olin tietenkin maailman pettynein ihminen.
Sen jälkeen en enää olekaan uskonut katseisiin... - Hapsu
Tuo pitää paikkansa kyllä.
Siinä vaiheessa, kun ollaan jo kasvotusten tai jossain yhteisissä tiloissa, joissa katsekontakti on mahdollista ja luontevaakin.
Mutta, jos vielä palataan tuohon alkuperäiseen ajatukseen, että voiko esim. kadulla vastaantulijasta tunnistaa, niin ei ainakaan katseen avulla siellä kerkiä... - Hapsu
erehtynyt kirjoitti:
Voi kun tuo olisi totta, mutta koskaan ei voi kuitenkaan olla varma.
Olin aikoinani rakastunut naiseen jota näin harrastukseni parissa. Huomasin, että hän vilkuili jatkuvasti minua. Yllätin hänet monta kertaa katselemasta ja hän punasteli aina seurassani. Kaiken lisäksi hän hakeutui aina seuraani ja kukaan ei ole koskaan katsonut minua niin syvälle ja pitkään silmiin, kuin hän teki. Muistan aina sen hetken kun katseemme kohtasivat ja näin kuinka puna levisi hänen kasvoilleen, hänkin olisi voinut siirtää katseensa muualle, jos se häntä olisi häirinnyt, mutta hän vain katsoi yhä syvemmälle ja tunne oli sellainen kuin sielumme olisivat yhtyneet. Tuon hetken jälkeen minä olin ihan pyörryksissä, sydämeni hakkasi miljoonaa ja näytti se häneenkin vaikuttavan niin, että naama hehkui ja hän meinasikin törmätä seinään kun siitä sitten lähti omalle tunnilleen.
Olin aivan varma, että se oli rakastunut katse, mutta myöhemmin hän osoittautui heteroksi ja minä olin tietenkin maailman pettynein ihminen.
Sen jälkeen en enää olekaan uskonut katseisiin...... eihän "heteroliitto" kaikkea todista.
Jos tunsit, niin kuin kerroit ja hän ihan selvästi samalla lailla, niin ei se poista sitä tunnefiilistä, joka teillä varmaan oli olemassa, jollain tasolla kuitenkin.
Onhan näihin tilanteisiin tullut törmättyä, mutta kaikille se on kuitenkin liian iso kynnys viedä asia pidemmälle, myöntää itselle ja muille.
Kaikki eivät pysty peittämään tunteitaan tavatessaan kiinnostavan ihmisen, vaikka sitten elävätkin sitä auvoista heteroliittoaan julkisesti... - Jennifer
..nimenomaan heteronaiset ja flirttailevat joskus hyvinkin avoimesti.
Hmm..., kumma juttu:) - Jennifer
erehtynyt kirjoitti:
Voi kun tuo olisi totta, mutta koskaan ei voi kuitenkaan olla varma.
Olin aikoinani rakastunut naiseen jota näin harrastukseni parissa. Huomasin, että hän vilkuili jatkuvasti minua. Yllätin hänet monta kertaa katselemasta ja hän punasteli aina seurassani. Kaiken lisäksi hän hakeutui aina seuraani ja kukaan ei ole koskaan katsonut minua niin syvälle ja pitkään silmiin, kuin hän teki. Muistan aina sen hetken kun katseemme kohtasivat ja näin kuinka puna levisi hänen kasvoilleen, hänkin olisi voinut siirtää katseensa muualle, jos se häntä olisi häirinnyt, mutta hän vain katsoi yhä syvemmälle ja tunne oli sellainen kuin sielumme olisivat yhtyneet. Tuon hetken jälkeen minä olin ihan pyörryksissä, sydämeni hakkasi miljoonaa ja näytti se häneenkin vaikuttavan niin, että naama hehkui ja hän meinasikin törmätä seinään kun siitä sitten lähti omalle tunnilleen.
Olin aivan varma, että se oli rakastunut katse, mutta myöhemmin hän osoittautui heteroksi ja minä olin tietenkin maailman pettynein ihminen.
Sen jälkeen en enää olekaan uskonut katseisiin.....tulkintasi saattoi olla oikea, vaikka hän "hetero" olikin. Kerrankos sitä....
- Hapsu
Jennifer kirjoitti:
..nimenomaan heteronaiset ja flirttailevat joskus hyvinkin avoimesti.
Hmm..., kumma juttu:).. juttu on joo! Myös minun seurani on aina heteronaisia kiinnostanut. Tulevat puhumaan ja kyselemään kaikkea maan ja taivaan väliltä, missä vain olin.
Sanovat, että on helppo lähestyä.. hui. Tähän olen koko ikäni törmännyt ja eihän se siis haittaa..... ;) Tervetuloa vaan kaikki.... - naapsuainen
Hapsu kirjoitti:
.. juttu on joo! Myös minun seurani on aina heteronaisia kiinnostanut. Tulevat puhumaan ja kyselemään kaikkea maan ja taivaan väliltä, missä vain olin.
Sanovat, että on helppo lähestyä.. hui. Tähän olen koko ikäni törmännyt ja eihän se siis haittaa..... ;) Tervetuloa vaan kaikki....Heteronaisilla on aika usein tarve kokeilla olisiko mahdollista, että myös naiset olisivat hänestä kiinnostuneita... Olisiko mahdollisesti kyse tästä ikuisesta tarpeesta tuntea itsensä halutuksi? Onhan se imartelevaa.
- Hapsu
naapsuainen kirjoitti:
Heteronaisilla on aika usein tarve kokeilla olisiko mahdollista, että myös naiset olisivat hänestä kiinnostuneita... Olisiko mahdollisesti kyse tästä ikuisesta tarpeesta tuntea itsensä halutuksi? Onhan se imartelevaa.
taas oman näkemykseni ja kokemukseni tiimoilta.
Olen miettinyt usein, miksi heteronaiset, tutut sekä vähemmän tututkin, hakeutuvat seuraani mielellään ja kieltämättä viihtyvätkin.
Olen tullut siihen tulokseen, että he omalla tavallaan ehkä tiedostamattaankin ihailevat naisessa rohkeutta, määrätietoisuutta, ulospäinsuuntautumista ja vapautta olla oma itsensä ilman muiden asettamia tietynlaisia käyttäytymissääntöjä/malleja.
Olen usein kuullut siitä, että uskallan olla oma itseni ja silloin herää kysymys, kuinka moni seurassani viihtyvistä heteronaisista eivät uskalla olla?
Kuinka moni heistä elää elämäänsä tavallaan kauttani pienellä avustuksella sillä hetkellä? Tuovat peittelemättä sen esiin puheissaan ja käytöksellään kuinka hyvää jopa kadehdittavaa minun elämäni on kaiken sen uskaltamiseni myötä.
Ei heteronaisen ihaileman rohkean, voimakakkaan, hyväkäytöksinen ja ystävällisen ihmisen tarvitse olla läheskään aina mies.... - Sanna
Jennifer kirjoitti:
..nimenomaan heteronaiset ja flirttailevat joskus hyvinkin avoimesti.
Hmm..., kumma juttu:)Mahtavatko kumminkaan olla täysheteroita? Meissä jokaisessa asuu kumminkin pieni bi. Entäs tunnistatteko heteronaisen homobaarissa? Missä muuten käytte juhlimassa? Ihan tavallisissa heterodiskoissa?
- naapsuainen
Hapsu kirjoitti:
taas oman näkemykseni ja kokemukseni tiimoilta.
Olen miettinyt usein, miksi heteronaiset, tutut sekä vähemmän tututkin, hakeutuvat seuraani mielellään ja kieltämättä viihtyvätkin.
Olen tullut siihen tulokseen, että he omalla tavallaan ehkä tiedostamattaankin ihailevat naisessa rohkeutta, määrätietoisuutta, ulospäinsuuntautumista ja vapautta olla oma itsensä ilman muiden asettamia tietynlaisia käyttäytymissääntöjä/malleja.
Olen usein kuullut siitä, että uskallan olla oma itseni ja silloin herää kysymys, kuinka moni seurassani viihtyvistä heteronaisista eivät uskalla olla?
Kuinka moni heistä elää elämäänsä tavallaan kauttani pienellä avustuksella sillä hetkellä? Tuovat peittelemättä sen esiin puheissaan ja käytöksellään kuinka hyvää jopa kadehdittavaa minun elämäni on kaiken sen uskaltamiseni myötä.
Ei heteronaisen ihaileman rohkean, voimakakkaan, hyväkäytöksinen ja ystävällisen ihmisen tarvitse olla läheskään aina mies......koske lähinnä niitä naisia, jotka kokevat, etteivät itse ole saavuttaneet sitä vapautta elämässään? Jotka eivät itse uskalla olla omana itsenään? Tottakai myönnän, että joskus tielle sattuu naisia, ja miehiäkin, joiden suunnatonta itsevarmuutta ihailen ja hetkellisesti yritän imeä itseeni vaikka hyväksynkin itseni ihan juuri sellaisena kun olen ja olen tyytyväinen vapaaseen elämänmuotooni. Toisaalta tunnen samalla itseni heikoksi tuon ihmisen rinnalla koska haluaisin omata samanlaista itsevarmuutta. Samalla ihailen, samalla tunnen itseni huonommaksi.
Mutta eihän tuokaan teoria rajoitu sukupuolisuuntautuneisuuteen, eihän? Ihan samalla lailla voi ihailla heteronaista, joka on oma itsensä ja vapaa säännöistä ja malleista? Mutta ymmärrän toki mitä tarkoitat. Toivoisin vain, ettei se kuulostaisi päällisin puolin niin siltä, että heteronaiset olisivat heikompia ja eläisivät kriteerien mukaan ilman mahdollisuuksia olla sitä mitä itse haluavat.
Mutta silti, yksi tyyppinsä ovat heteronaiset, jotka hakevat toisten ihmisten hyväksyntää flirttailemalla. He haluavat ehkä tuntea itsensä halutuksi naistenkin taholta. Kokeilla viehätysvoimaansa... - Jennifer
Sanna kirjoitti:
Mahtavatko kumminkaan olla täysheteroita? Meissä jokaisessa asuu kumminkin pieni bi. Entäs tunnistatteko heteronaisen homobaarissa? Missä muuten käytte juhlimassa? Ihan tavallisissa heterodiskoissa?
..minua katsovat heteronaiset ja tuovat itseään tykö. Ei siis missään baareissa.
Käyn homodiskoissa pelkästään.
Heteronaiset olen tunnistavinani homodiskossa. - Jennifer
naapsuainen kirjoitti:
..koske lähinnä niitä naisia, jotka kokevat, etteivät itse ole saavuttaneet sitä vapautta elämässään? Jotka eivät itse uskalla olla omana itsenään? Tottakai myönnän, että joskus tielle sattuu naisia, ja miehiäkin, joiden suunnatonta itsevarmuutta ihailen ja hetkellisesti yritän imeä itseeni vaikka hyväksynkin itseni ihan juuri sellaisena kun olen ja olen tyytyväinen vapaaseen elämänmuotooni. Toisaalta tunnen samalla itseni heikoksi tuon ihmisen rinnalla koska haluaisin omata samanlaista itsevarmuutta. Samalla ihailen, samalla tunnen itseni huonommaksi.
Mutta eihän tuokaan teoria rajoitu sukupuolisuuntautuneisuuteen, eihän? Ihan samalla lailla voi ihailla heteronaista, joka on oma itsensä ja vapaa säännöistä ja malleista? Mutta ymmärrän toki mitä tarkoitat. Toivoisin vain, ettei se kuulostaisi päällisin puolin niin siltä, että heteronaiset olisivat heikompia ja eläisivät kriteerien mukaan ilman mahdollisuuksia olla sitä mitä itse haluavat.
Mutta silti, yksi tyyppinsä ovat heteronaiset, jotka hakevat toisten ihmisten hyväksyntää flirttailemalla. He haluavat ehkä tuntea itsensä halutuksi naistenkin taholta. Kokeilla viehätysvoimaansa.....ovat jotenkin pidättyväisempiä kuin lesbot oman arvioni mukaan.
- nakki
Jennifer kirjoitti:
..minua katsovat heteronaiset ja tuovat itseään tykö. Ei siis missään baareissa.
Käyn homodiskoissa pelkästään.
Heteronaiset olen tunnistavinani homodiskossa.sitä luulee tunnistavansa... Yleensä puihin menee! Mä yritän olla ajattelematta, että kuka on hetero ja kuka ei. Sillon viimeistään sen huomaa ku käy hakemassa vaikka jotain tipua tanssimaan ni saa tylyn vastauksen "mä oon hetero!"
- Klaudia
Jennifer kirjoitti:
..minua katsovat heteronaiset ja tuovat itseään tykö. Ei siis missään baareissa.
Käyn homodiskoissa pelkästään.
Heteronaiset olen tunnistavinani homodiskossa.Miten sinä pystyt tunnistamaan heteronaiset? Minun ystävänikin kuulemma pystyy erottamaan heidät, mitä minun on vaikea uskoa.
Minä olen kohdannut muutaman homofobiaa "sairastavan" naisen, ja ne ovat olleet aika ahdistavia tilanteita. - naapsuainen
Jennifer kirjoitti:
..ovat jotenkin pidättyväisempiä kuin lesbot oman arvioni mukaan.
No onhan se niin, että jos kuuluu vähemmistöön niin on etu olla rohkea ja ulospäinsuuntautunut. Täytyy olla valmis puolustautumaan koska riski joutua selittelemään omaa olemassaoloaan on suurempi kuin ns. normaaleilla eli tässä tapauksessa heteroilla. Mutta onhan tuo aika paljon kiinni yksilöstä. Monet heteronaiset joita tunnen ovat kovinkin villejä ja vapaita... Että jos vastaisi alkuperäiseen kysymykseen niin minä en välttämättä ainakaan luottaisi silmään ja omaan "tutkaan" lepakoita bongaillessa... :)
- nakki
Klaudia kirjoitti:
Miten sinä pystyt tunnistamaan heteronaiset? Minun ystävänikin kuulemma pystyy erottamaan heidät, mitä minun on vaikea uskoa.
Minä olen kohdannut muutaman homofobiaa "sairastavan" naisen, ja ne ovat olleet aika ahdistavia tilanteita.Siinähän se just onkin, ettei niitä nykyään pysty millään erottaa! Heteroilla (en yleistä!!) on mun mielestä tänä päivänä hirvee kokeilun halu, vaikka ne ei sitä tunnustakaan. Ne flirttaa ihan avoimesti lepakoitten kanssa, koska se imartelee niitä. Ne tuntee olevansa haluttuja kaikkialla.
- naapsuainen
nakki kirjoitti:
Siinähän se just onkin, ettei niitä nykyään pysty millään erottaa! Heteroilla (en yleistä!!) on mun mielestä tänä päivänä hirvee kokeilun halu, vaikka ne ei sitä tunnustakaan. Ne flirttaa ihan avoimesti lepakoitten kanssa, koska se imartelee niitä. Ne tuntee olevansa haluttuja kaikkialla.
Joillain heteronaisilla todella on tarve todistella haluttavuuttaan myös naisten keskuudessa. Flirttailu on in, mutta ei ne mitään sillä tarkoita. Varmaan pelästyisivät jos rupeaisi ehdottelemaan... :)
- Hapsu
naapsuainen kirjoitti:
..koske lähinnä niitä naisia, jotka kokevat, etteivät itse ole saavuttaneet sitä vapautta elämässään? Jotka eivät itse uskalla olla omana itsenään? Tottakai myönnän, että joskus tielle sattuu naisia, ja miehiäkin, joiden suunnatonta itsevarmuutta ihailen ja hetkellisesti yritän imeä itseeni vaikka hyväksynkin itseni ihan juuri sellaisena kun olen ja olen tyytyväinen vapaaseen elämänmuotooni. Toisaalta tunnen samalla itseni heikoksi tuon ihmisen rinnalla koska haluaisin omata samanlaista itsevarmuutta. Samalla ihailen, samalla tunnen itseni huonommaksi.
Mutta eihän tuokaan teoria rajoitu sukupuolisuuntautuneisuuteen, eihän? Ihan samalla lailla voi ihailla heteronaista, joka on oma itsensä ja vapaa säännöistä ja malleista? Mutta ymmärrän toki mitä tarkoitat. Toivoisin vain, ettei se kuulostaisi päällisin puolin niin siltä, että heteronaiset olisivat heikompia ja eläisivät kriteerien mukaan ilman mahdollisuuksia olla sitä mitä itse haluavat.
Mutta silti, yksi tyyppinsä ovat heteronaiset, jotka hakevat toisten ihmisten hyväksyntää flirttailemalla. He haluavat ehkä tuntea itsensä halutuksi naistenkin taholta. Kokeilla viehätysvoimaansa...heteronaisissa on ollut molempia eli niitä heikon itsetunnon omaavia sekä erittäin vahvoja persoonia.
Olen kuitenkin nähnyt huomattavasti enemmän vahvoja naisia lesboystävissäni. Uskonkin siihen täysin, että jos ihmisellä on mikä tahansa "poikkeavuus" (hui, en sanonut tuota)hän on joutunut käymään aikoinaan oman taistelunsa sen asian kanssa ja se on juuri ollut voimia ja itsetuntoa/tietämystä kohottava voima. Sen jälkeen ihminen on eheämpi ja valmiimpi kohtaamaan uusia haasteita pystypäin ilman kaikkia ennakkopelkoja.
Ovatko heterot joutuneet niin usein tekemään niin perusteellista itsetuntemustyötä itsensä kanssa, kuin esim. meidän on pitänyt tehdä?
En tarkoita nyt sitä, ettei ihmisen elämässä olisi muita läpikäytäviä asioita kuin lesbous, mutta näen asian niin, että suurimman osan leboista ainakin on jonkinlainen itseensätutustumis koulutuksensa pitänyt käydä lävitse. Ja se oppiminen ei ole mitään lyhytaikaista, vaan se todella vaatii pohdintaa ja elämänarvojen uudelleen priorisointia lähes koko elämän ajan.
Tuohon flirttailuun heteronaisten puolelta on sanottava, etten ole huomannut kohtaavani sellaista. Kaikki yhteinen toimintamme on perustunut lähinnä mielenkiintoisiin keskusteluihin ym. Pari heteroystävääni on vuosien varrella kyllä kysynyt voisinko suudella heitä, mutta anteeksi vaan, silloinkin purskahdin nauruun! En siis ymmärrä ollenkaan sitä, miksi heterotyttösten pitäisi saada selvittää ovatko he viehättäviä lesbojen mielestä... - Imartelevaa
naapsuainen kirjoitti:
Heteronaisilla on aika usein tarve kokeilla olisiko mahdollista, että myös naiset olisivat hänestä kiinnostuneita... Olisiko mahdollisesti kyse tästä ikuisesta tarpeesta tuntea itsensä halutuksi? Onhan se imartelevaa.
Noin minulle ainakin kävi kerran, kun olin ihan toivottoman rakastunut yhteen heterotyttöön.
Tunnustin hänelle rakkauteni ja hän vain totesi, ettei ole koskaan rakastunut naiseen.
Kysyin häneltä sitten kierrellen, että miksi hän ryhtyi leikkiin mukaan, kun kerran tajusi tunteeni. Hän vastasi, että se oli hänestä niin kiehtovaa ja imartelevaa, kun näin ihana ja kaunis nainen oli kiinnostunut hänestä. Se ylistys ja kaikki muu höpinä ei kyllä paljoa lohduttanut siinä tilanteessa. Mietin vain, että olipa aika julma tapa pönkittää omaa itsetuntoaan. - erehtynyt
Hapsu kirjoitti:
Tuo pitää paikkansa kyllä.
Siinä vaiheessa, kun ollaan jo kasvotusten tai jossain yhteisissä tiloissa, joissa katsekontakti on mahdollista ja luontevaakin.
Mutta, jos vielä palataan tuohon alkuperäiseen ajatukseen, että voiko esim. kadulla vastaantulijasta tunnistaa, niin ei ainakaan katseen avulla siellä kerkiä...Joo katseista vielä sen verran, että minä ainakin olen erehtynyt niin monta kertaa, että yhtä hyvin voisin kohta ostaa itselleni pumpattavan barbaran ja katsella sitä silmiin, kuvittelisin varmaan senkin olevan lesbo..
- Jennifer
Klaudia kirjoitti:
Miten sinä pystyt tunnistamaan heteronaiset? Minun ystävänikin kuulemma pystyy erottamaan heidät, mitä minun on vaikea uskoa.
Minä olen kohdannut muutaman homofobiaa "sairastavan" naisen, ja ne ovat olleet aika ahdistavia tilanteita...ja provosoivasti näyttäen paljasta pintaa.
Homobailuissa he flirttailevat miesten kanssa tai saapuvat paikalle miehen kainalossa.
Suutelevat miehiä.
Jos tällainen nainen ei ole hetero, niin johan on kumma. Voihan hän tietenkin bi olla, mutta sillä ei ole enää mitään merkitystä.
Erotan heteronaisen myös siitä, että hän yleensä alkaa lesboa helpommin ja suoremmin flirttailemaan. Lesbothan eivät yleensä flirttaile. Ne vaan kyttäävät. Ja sekin on suunnattoman rasittavaa:( - Pir
Jennifer kirjoitti:
..ja provosoivasti näyttäen paljasta pintaa.
Homobailuissa he flirttailevat miesten kanssa tai saapuvat paikalle miehen kainalossa.
Suutelevat miehiä.
Jos tällainen nainen ei ole hetero, niin johan on kumma. Voihan hän tietenkin bi olla, mutta sillä ei ole enää mitään merkitystä.
Erotan heteronaisen myös siitä, että hän yleensä alkaa lesboa helpommin ja suoremmin flirttailemaan. Lesbothan eivät yleensä flirttaile. Ne vaan kyttäävät. Ja sekin on suunnattoman rasittavaa:(Sinäpä sen sanoit J, lesbot eivät flirttaile, kyttäävät vaan. Tunnet käyttäytymismallit minua monipuolisemmin ja tämäkin näyttäisi pitävän paikkansa. Minulla ei ole hääppöstä 'nouhauta', olen vasta parisen vuotta harvakseltaan pistäytynyt alan tansseissa.
En ymmärrä niistä hiivatin katseista mitään, oletan, että uusi tyyppi pannaan merkille eikä muuta. Minä taas koetan olla tuijottelematta (tyhmä strategia) ja ehdottomasti en myöskään flirttaile. Ja kun joku sitten flirttaa edes pikkuisen, niin en ole huomaavinani. Elä siinä sitte ittes kanssa ja koeta pitää hauskaa. Oikein ihmettelen, että olen sentäs muutaman mukavan meikäläisen saanut tutuiksi.
Yksittäistä lesboa en usko tunnistavani edes työpaikalla, saati muualla. Parin tietysti havaitsee helpommin. - Pir
Ja sitten on meitä hankalia tapauksia. Kun olen kiinnostunut josta kusta, niin koetan kaikin tavoin pitää katsetta muualla. Etten tuijottaisi. Muulloin kasvokkaisissa tilanteissa katson aina ihmisiä kunnolla silmiin - paitsi jos joku kääntää omaa katsettaan syrjään, niin kunnioituksesta suojautumistarvetta kohtaan kohdennan 'sinnepäin'. Silmät ovat aika paljastavia.
- Hapsu
Pir kirjoitti:

vika rahikaisella!
Jos näen jossain esim. nyt raflas jonkun mielenkiintoisen naisen, niin yleensä "kyttään" häntä juuri silloin, kun hän ei vain itse sitä huomaa. Heti kun tulee tilanne, jossa hän voisi huomata kyttäämiseni, käännän kiireesti katseeni muualle ja kaikenlisäksi olen hirveästi selittävinäni jotain asiaa muulle pöytäseurueelleni.
Sitten sitä miettii, kun "sekään" ei ollut yhtään kiinnostunut... ;)
Muualla ns. normaaleissa tilanteissa myös minä tuijotan "kauniit&rohkeat" katseellani ihmistä aina, kun juttelen heille... - Jennifer
Hapsu kirjoitti:
vika rahikaisella!
Jos näen jossain esim. nyt raflas jonkun mielenkiintoisen naisen, niin yleensä "kyttään" häntä juuri silloin, kun hän ei vain itse sitä huomaa. Heti kun tulee tilanne, jossa hän voisi huomata kyttäämiseni, käännän kiireesti katseeni muualle ja kaikenlisäksi olen hirveästi selittävinäni jotain asiaa muulle pöytäseurueelleni.
Sitten sitä miettii, kun "sekään" ei ollut yhtään kiinnostunut... ;)
Muualla ns. normaaleissa tilanteissa myös minä tuijotan "kauniit&rohkeat" katseellani ihmistä aina, kun juttelen heille...Mitenkäs te sitten saatte kontaktin siihen mielenkiintonne kohteeseen?
Järjestätte törmäyksen tanssilattialla? Kompastuttu täysinäinen juoma kädessä hänen syliinsä vai miten asia etenee? - Hapsu
Jennifer kirjoitti:
Mitenkäs te sitten saatte kontaktin siihen mielenkiintonne kohteeseen?
Järjestätte törmäyksen tanssilattialla? Kompastuttu täysinäinen juoma kädessä hänen syliinsä vai miten asia etenee?.. tässä pähkäileekin illat pitkät!
Ei jää muita vaihtoehtoja varmaan, kuin teilata pahaa aavistamaton neito baaritiskin edustalla ja olla niin noloa ja menettää peli tyystin!
Ei mutta, kun olisikin vielä joku keksimätön keino olemassa... mutta kun on vain luonteeltaan niin saamaton, ettei oikein uskalla mennä heti juttelemaan ja ei myöskään ole kohteliasta tuijottaa...
Olen ollut siitä "onnellisessa" asemassa aina, että omat suhteeni ovat alkaneet niin, että vastapuoli on tullut tekemään tuttavuutta... - Jennifer
Hapsu kirjoitti:
.. tässä pähkäileekin illat pitkät!
Ei jää muita vaihtoehtoja varmaan, kuin teilata pahaa aavistamaton neito baaritiskin edustalla ja olla niin noloa ja menettää peli tyystin!
Ei mutta, kun olisikin vielä joku keksimätön keino olemassa... mutta kun on vain luonteeltaan niin saamaton, ettei oikein uskalla mennä heti juttelemaan ja ei myöskään ole kohteliasta tuijottaa...
Olen ollut siitä "onnellisessa" asemassa aina, että omat suhteeni ovat alkaneet niin, että vastapuoli on tullut tekemään tuttavuutta.....kun aina ne ihmiset ovat kiinnostuneet minusta, joista en itse ole. Nytkin menneenä viikonloppuna heitä oli neljä. Joku saattaa nyt ajatella, että voi onnenmaijaa, mutta ei se niin ole.. Tulen vaan pahalle päälle, kun huomaan, että joku souvaa ympärilläni, eikä minua kiinnosta tippaakaan. Ja nämäkin naiset ovat vielä tuttujani, joille olen jo sanottavani sanonut.
Pää on muutenkin täynnä ajatuksia, eikä hetken rauhaa:( Plus päälle ne naiset, jotka auliisti jakavat kaikkitietäviä neuvojaan minulle, että ota tuo, se on mukava. Jos elämä noin helppoa olisi, niin me kaikki seurusteltais tälläkin palstalla. Mukava nainen, kun tulee vastaan, niin siittä vaan..
Voi pyhä yksinkertaisuus;)
Olen sitten sangen kyllästynyt "hyvää" tarkoittaviin ihmisiin:(
Sitten varsinaiseen vastaukseeni sinulle.
Sanot, että on epäkohteliasta tuijottaa. Hmm..., eikös se riipu tilanteesta. Kyllähän silloin saa tuijottaa, jos yrittää iskeä jonkun.
Tai noh, jos ei ihan tuijota, mutta katselee pitkään. Suosittelen, se tuottaa tulosta:) - memory
Pir kirjoitti:
Sinäpä sen sanoit J, lesbot eivät flirttaile, kyttäävät vaan. Tunnet käyttäytymismallit minua monipuolisemmin ja tämäkin näyttäisi pitävän paikkansa. Minulla ei ole hääppöstä 'nouhauta', olen vasta parisen vuotta harvakseltaan pistäytynyt alan tansseissa.
En ymmärrä niistä hiivatin katseista mitään, oletan, että uusi tyyppi pannaan merkille eikä muuta. Minä taas koetan olla tuijottelematta (tyhmä strategia) ja ehdottomasti en myöskään flirttaile. Ja kun joku sitten flirttaa edes pikkuisen, niin en ole huomaavinani. Elä siinä sitte ittes kanssa ja koeta pitää hauskaa. Oikein ihmettelen, että olen sentäs muutaman mukavan meikäläisen saanut tutuiksi.
Yksittäistä lesboa en usko tunnistavani edes työpaikalla, saati muualla. Parin tietysti havaitsee helpommin.Sellainen minä olen!!
No, okei, on meikäläisellä katsekontaktiakin..mutta enemmistään mä vaan kyttään ja jyyrään jossain nurkassa..ja uskokaa! sellainen ei tuota tulosta!
Sitten aina välillä mulla on sellainen ilta, että mä ajattelen ottaa ihan rennosti ja olla yrittämättä mitään..mutta huomaan kyttääväni vielä enemmän..
Ja toi tuijottelematta jättäminen on tuttua myös. Nimittäin joskus osaan olla erittäin "rohkea" ja katsella kauniita naisia, hymyillä ja silleen. Mutta sitten on ne ujot-hetket ja varsinkin silloin kuin tulee vastaan sellainen nainen, joka todellakin "pyöräyttää sukkia",niin meikäläinen välttelee katsekontaktia.
Että tällainen vaikea tapaus. - Pir
Hapsu kirjoitti:
.. tässä pähkäileekin illat pitkät!
Ei jää muita vaihtoehtoja varmaan, kuin teilata pahaa aavistamaton neito baaritiskin edustalla ja olla niin noloa ja menettää peli tyystin!
Ei mutta, kun olisikin vielä joku keksimätön keino olemassa... mutta kun on vain luonteeltaan niin saamaton, ettei oikein uskalla mennä heti juttelemaan ja ei myöskään ole kohteliasta tuijottaa...
Olen ollut siitä "onnellisessa" asemassa aina, että omat suhteeni ovat alkaneet niin, että vastapuoli on tullut tekemään tuttavuutta...aika, uskomatonta, että sinäkin Hapsu :DD
Setan pitäisi ruveta järjestämään katsekursseja. Tai Naispaholaisen.
Jenniferille vastaan, etten onnistukaan iskemään. Sekin huono puoli, etten edes ole halunnut iskeä. Mutta en nyhjää nurkassa, ne tutut menevät aina keskeiselle paikalle (vaimeista vastalauseistani huolimatta). - Hapsu
Jennifer kirjoitti:
..kun aina ne ihmiset ovat kiinnostuneet minusta, joista en itse ole. Nytkin menneenä viikonloppuna heitä oli neljä. Joku saattaa nyt ajatella, että voi onnenmaijaa, mutta ei se niin ole.. Tulen vaan pahalle päälle, kun huomaan, että joku souvaa ympärilläni, eikä minua kiinnosta tippaakaan. Ja nämäkin naiset ovat vielä tuttujani, joille olen jo sanottavani sanonut.
Pää on muutenkin täynnä ajatuksia, eikä hetken rauhaa:( Plus päälle ne naiset, jotka auliisti jakavat kaikkitietäviä neuvojaan minulle, että ota tuo, se on mukava. Jos elämä noin helppoa olisi, niin me kaikki seurusteltais tälläkin palstalla. Mukava nainen, kun tulee vastaan, niin siittä vaan..
Voi pyhä yksinkertaisuus;)
Olen sitten sangen kyllästynyt "hyvää" tarkoittaviin ihmisiin:(
Sitten varsinaiseen vastaukseeni sinulle.
Sanot, että on epäkohteliasta tuijottaa. Hmm..., eikös se riipu tilanteesta. Kyllähän silloin saa tuijottaa, jos yrittää iskeä jonkun.
Tai noh, jos ei ihan tuijota, mutta katselee pitkään. Suosittelen, se tuottaa tulosta:).. toki tuijotellut tai kauniimmin sanottuna katsellut, mutta mutta. Olen juuri niitä ihmisiä, jotka eivät kauaa katsele ;) Jos ei tulosta synny. Niinpä niin, kaikkihan siellä katselee toisiaan...
Se muuten on totta, että ne tulevat ensimmäisenä juttelemaan, joista ei ole itse kiinnostunut tai heitä ei ole huomioinut. Paria kertaa lukuunottamatta. Toki sitä tulee jutskattua jokaisen kanssa, joka tulee juttelee, paitsi jos on ihan persiillään, mutta niiden kanssakin jutellessa tuli seurattua sitä mahdollista yhtä, jonka bongas heti sisään astuttuaan.
Siitä on vaan niin hiton vaikeaa lähteä viemään asiaa eteenpäin... miksipä niin? Olisipa kiva tietää itsestäkin, miksi ihminen, joka hallitsee periaatteessa kaiken muun, muttei naitä iskemistilanteita.
Tosin luulen, että minulla on siellä alitajunnassa niin vahvasti se kuvitelma, että ei suinpäin sännätä sotaan, vaan katsellaan tilannetta ja sitten saa katsella, kuinka mimmiä viedään toisen avustuksella kohta...
Itselläni ei ole mitään tuskaa viedä tilannetta eteenpäin siinä vaiheessa, kun keskustelu on saatu käyntiin. Siihen pääseminen on vaan työn ja tuskan takana useinmiten.
Olen miettinyt, kuinka suuri vaikutus sillä on ollutkaan, kun lapsesta asti on minulle hoettu kotona oppia, että nainen EI KOSKAAN tee aloitusta, koska vaikuttaa silloin... ties miltä.
Olisipa rakas äitini silloin tiennyt jo, että myös kumppanini tulee olemaan nainen ja jos molemmat ajattelevat noin, niin taitaa aloitukset vähiin käydä... - Sanna
memory kirjoitti:
Sellainen minä olen!!
No, okei, on meikäläisellä katsekontaktiakin..mutta enemmistään mä vaan kyttään ja jyyrään jossain nurkassa..ja uskokaa! sellainen ei tuota tulosta!
Sitten aina välillä mulla on sellainen ilta, että mä ajattelen ottaa ihan rennosti ja olla yrittämättä mitään..mutta huomaan kyttääväni vielä enemmän..
Ja toi tuijottelematta jättäminen on tuttua myös. Nimittäin joskus osaan olla erittäin "rohkea" ja katsella kauniita naisia, hymyillä ja silleen. Mutta sitten on ne ujot-hetket ja varsinkin silloin kuin tulee vastaan sellainen nainen, joka todellakin "pyöräyttää sukkia",niin meikäläinen välttelee katsekontaktia.
Että tällainen vaikea tapaus.Miksei lesbot sitten flirttaile? Tai siis mistä voi tietää, onko joku vähänkään kiinnostunut ellei saa katsekontaktia tms. Ja ellei vilkuile ympärilleen, niin miten voi bongailla kiinnostavan näköisiä ihmisiä? Onko flirttailu sitten jotenkin "tuomittavaa" tai selvä heteron merkki?
- memory
Sanna kirjoitti:
Miksei lesbot sitten flirttaile? Tai siis mistä voi tietää, onko joku vähänkään kiinnostunut ellei saa katsekontaktia tms. Ja ellei vilkuile ympärilleen, niin miten voi bongailla kiinnostavan näköisiä ihmisiä? Onko flirttailu sitten jotenkin "tuomittavaa" tai selvä heteron merkki?
Omalla kohdallani ei vain ole pokkaa flirttailla. Tämmöinen minä vaan olen.
Ja sepä tässä minun tilanteessani onkin ongelma, että eihän nämä toiset ihmiset minun kiinnostustani erityisemmin huomaakkaan, jos eivät sitten vahingossa kerkeä sitä minun kaipaavaa katsetta huomaamaan :/
Kiinnostavan näköisiä ihmisiä bongailen jatkuvasti, mutta tämä tämmöinen bongailu tapahtuu jossakin "suojaisessa paikassa", kuten terassi täynnä ihmisiä.
Flirtti ei ole yhtään tuomittavaa, eikä se ole mikään heterojen yksinoikeus, mutta meikäläinen on vaan meikäläinen...
Ihmiset ovat erilaisia. Toiset ovat rohkeampia kuin toiset. - ex-Naispaholainen
Pir kirjoitti:
aika, uskomatonta, että sinäkin Hapsu :DD
Setan pitäisi ruveta järjestämään katsekursseja. Tai Naispaholaisen.
Jenniferille vastaan, etten onnistukaan iskemään. Sekin huono puoli, etten edes ole halunnut iskeä. Mutta en nyhjää nurkassa, ne tutut menevät aina keskeiselle paikalle (vaimeista vastalauseistani huolimatta).HENGISSÄ OLLAAN!
Saa kysyä flirttivinkkejä jos tarvitsee jonkinlaista osviittaa/uusia ideoita, heh...
Nuo asiat vaan on loppujen lopuksi niin luonnollisia että NAISET SIITÄ VAAN!!!
AH kun saisi harjoittaa hurmaamisen wanhaa taitoa...!!!
Mutta ennemmin oma kulta, kuin sinkkuna hurmaamassa...kaikkea ei voi saada... - Hapsu
ex-Naispaholainen kirjoitti:
HENGISSÄ OLLAAN!
Saa kysyä flirttivinkkejä jos tarvitsee jonkinlaista osviittaa/uusia ideoita, heh...
Nuo asiat vaan on loppujen lopuksi niin luonnollisia että NAISET SIITÄ VAAN!!!
AH kun saisi harjoittaa hurmaamisen wanhaa taitoa...!!!
Mutta ennemmin oma kulta, kuin sinkkuna hurmaamassa...kaikkea ei voi saada...... hengissä siellä hyvissä sielun ja ruumiin voimissa näemmä?!
"Parannusta" on tapahtunut, koska olet lopettanut hötkyilyn - palaamme asiaan tuota pikaa ;) - Pir
memory kirjoitti:
Omalla kohdallani ei vain ole pokkaa flirttailla. Tämmöinen minä vaan olen.
Ja sepä tässä minun tilanteessani onkin ongelma, että eihän nämä toiset ihmiset minun kiinnostustani erityisemmin huomaakkaan, jos eivät sitten vahingossa kerkeä sitä minun kaipaavaa katsetta huomaamaan :/
Kiinnostavan näköisiä ihmisiä bongailen jatkuvasti, mutta tämä tämmöinen bongailu tapahtuu jossakin "suojaisessa paikassa", kuten terassi täynnä ihmisiä.
Flirtti ei ole yhtään tuomittavaa, eikä se ole mikään heterojen yksinoikeus, mutta meikäläinen on vaan meikäläinen...
Ihmiset ovat erilaisia. Toiset ovat rohkeampia kuin toiset.on OK-ilmiö, niin terveellitäkin. Näin on kirjoitettu, uskon siihen. Luullakseni teoriassa tiedän tekniikan, mutta kaltaiseni jäykkäniska ei sitten millään halua suostua siihen. Sitä paitsi siinä on se vaara, että saa niskoilleen jonkun, joka ei tajua kyseessä olevan VAIN flirtin. Sen verran on kokeiltu.
Flirtin kohteena olen kiusaantunut. Siis kun satun huomaamaan. Viehkeily-yritykset kyllä huomaa, se Naispaholaisen tekniikka taas olisi pirullisen vaikeaa havaita.
Ei mun juttu. - Jennifer
Pir kirjoitti:
on OK-ilmiö, niin terveellitäkin. Näin on kirjoitettu, uskon siihen. Luullakseni teoriassa tiedän tekniikan, mutta kaltaiseni jäykkäniska ei sitten millään halua suostua siihen. Sitä paitsi siinä on se vaara, että saa niskoilleen jonkun, joka ei tajua kyseessä olevan VAIN flirtin. Sen verran on kokeiltu.
Flirtin kohteena olen kiusaantunut. Siis kun satun huomaamaan. Viehkeily-yritykset kyllä huomaa, se Naispaholaisen tekniikka taas olisi pirullisen vaikeaa havaita.
Ei mun juttu...ainokaisia flirttaajia täällä..;)
Kuulemma, kun sille päälle satun, niin flirttailen paikassa kuin paikassa, kaikille, kenen kanssa olen tekemisissä sukupuolesta riippumatta.
Näin siis arjen toimissa ja päiväsaikaan..:)
Mutta annas olla kun ilta saapuu ja meikä suunnistaa juhlimaan naisteniltaan, niin ainakin selvin päin olen aika jäykkä tapaus.
Ja jos kiinnostava nainen on lähistöllä niin kyllä elehtimiseni muuttuu, katselen ja kuuntelen häntä, siirryn vähän lähemmäksi ja silmäpelihän siitä syntyy..
Mutta kyttääjä minä en ole, enkä oikein osaa sanoa, mikä siinä minua niin tavattomasti suututtaa. Minulle tulee jotenkin olo, että kyttääjä on asettunut yläpuolelleni arvioimaan minua, sillä usein olen näkevinäni sellaisen virneen poikasen siinä naamataulussa.
Anteeksi kaikille, jotka tunnustaudutte kyttääjiksi, sillä te varmasti ette ole tuollaisia kuvaamiani.
Mutta voisi kyllä joku kyttääjä kommentoida, että mitä se kyttääminen oikein on - noin kyttääjän omasta näkökulmasta. - naapsuainen
Jennifer kirjoitti:
..ainokaisia flirttaajia täällä..;)
Kuulemma, kun sille päälle satun, niin flirttailen paikassa kuin paikassa, kaikille, kenen kanssa olen tekemisissä sukupuolesta riippumatta.
Näin siis arjen toimissa ja päiväsaikaan..:)
Mutta annas olla kun ilta saapuu ja meikä suunnistaa juhlimaan naisteniltaan, niin ainakin selvin päin olen aika jäykkä tapaus.
Ja jos kiinnostava nainen on lähistöllä niin kyllä elehtimiseni muuttuu, katselen ja kuuntelen häntä, siirryn vähän lähemmäksi ja silmäpelihän siitä syntyy..
Mutta kyttääjä minä en ole, enkä oikein osaa sanoa, mikä siinä minua niin tavattomasti suututtaa. Minulle tulee jotenkin olo, että kyttääjä on asettunut yläpuolelleni arvioimaan minua, sillä usein olen näkevinäni sellaisen virneen poikasen siinä naamataulussa.
Anteeksi kaikille, jotka tunnustaudutte kyttääjiksi, sillä te varmasti ette ole tuollaisia kuvaamiani.
Mutta voisi kyllä joku kyttääjä kommentoida, että mitä se kyttääminen oikein on - noin kyttääjän omasta näkökulmasta.Et ole ainoa flirttailija täällä foorumilla. ;)
Pieni flirtti piristää päivää, ja iltaa jos niikseen tulee... - memory
Jennifer kirjoitti:
..ainokaisia flirttaajia täällä..;)
Kuulemma, kun sille päälle satun, niin flirttailen paikassa kuin paikassa, kaikille, kenen kanssa olen tekemisissä sukupuolesta riippumatta.
Näin siis arjen toimissa ja päiväsaikaan..:)
Mutta annas olla kun ilta saapuu ja meikä suunnistaa juhlimaan naisteniltaan, niin ainakin selvin päin olen aika jäykkä tapaus.
Ja jos kiinnostava nainen on lähistöllä niin kyllä elehtimiseni muuttuu, katselen ja kuuntelen häntä, siirryn vähän lähemmäksi ja silmäpelihän siitä syntyy..
Mutta kyttääjä minä en ole, enkä oikein osaa sanoa, mikä siinä minua niin tavattomasti suututtaa. Minulle tulee jotenkin olo, että kyttääjä on asettunut yläpuolelleni arvioimaan minua, sillä usein olen näkevinäni sellaisen virneen poikasen siinä naamataulussa.
Anteeksi kaikille, jotka tunnustaudutte kyttääjiksi, sillä te varmasti ette ole tuollaisia kuvaamiani.
Mutta voisi kyllä joku kyttääjä kommentoida, että mitä se kyttääminen oikein on - noin kyttääjän omasta näkökulmasta...flirttailen, joo! Sekä kaikenlaisissa arkiaskareissa..
Mutta siinäpä sitä sitten ollaan kun johonkin naisteniltaan saavun ja tiedän, että näissä naisissa minulla on mahdollisuuksia, jopa!!
Pupu menee pöksyihin..
Etsin sen jonkun paikan mistä minua ei kovinkaan helposti huomioida ja kyttäilen siellä aikani..
Itse siis "kyttäilyllä" tarkoitan sitä että niitä naisia siellä ensin bongailee ja sitten kun on sen tietyn naisen löytänyt, niin sitä aletaan seuraamaan katseella. Jos tämä nainen sattuu menemään pois näkyvistä, niin kyttääjä hermostuu. Yrittää etsiä silmillään häntä. Jos ei löydy, niin kyttääjä lähtee liikkeelle ja pyrkii paikallistamaan hänet. jne.
Joo, säälittävää on, tiedän. :(
Kyttääminen on vain helpompaa, kuin se suoralähestyminen.. Ja kun flirttikään ei luonnistu.. - Pir
memory kirjoitti:
..flirttailen, joo! Sekä kaikenlaisissa arkiaskareissa..
Mutta siinäpä sitä sitten ollaan kun johonkin naisteniltaan saavun ja tiedän, että näissä naisissa minulla on mahdollisuuksia, jopa!!
Pupu menee pöksyihin..
Etsin sen jonkun paikan mistä minua ei kovinkaan helposti huomioida ja kyttäilen siellä aikani..
Itse siis "kyttäilyllä" tarkoitan sitä että niitä naisia siellä ensin bongailee ja sitten kun on sen tietyn naisen löytänyt, niin sitä aletaan seuraamaan katseella. Jos tämä nainen sattuu menemään pois näkyvistä, niin kyttääjä hermostuu. Yrittää etsiä silmillään häntä. Jos ei löydy, niin kyttääjä lähtee liikkeelle ja pyrkii paikallistamaan hänet. jne.
Joo, säälittävää on, tiedän. :(
Kyttääminen on vain helpompaa, kuin se suoralähestyminen.. Ja kun flirttikään ei luonnistu..se kyttääminen. No sitten en kyttää. Enkä flirttaile - valitettavasti. En oikein tiedä, mitä pitäs.
- Eliö
Pir kirjoitti:
se kyttääminen. No sitten en kyttää. Enkä flirttaile - valitettavasti. En oikein tiedä, mitä pitäs.
Vai kyttäilyä.. Jos katselen jonkun kauniin naisen perään niin yleensä käännän katseen pois hänestä kun hän käänytyy katsomaan minuun. En halua että toinen tuntisi itsensä vaivautuneeksi kuin häntä tarkkailtaisiin.
Flirtti yleensä pelastaa kenen tahansa päivän.. - LeSbO
erehtynyt kirjoitti:
Joo katseista vielä sen verran, että minä ainakin olen erehtynyt niin monta kertaa, että yhtä hyvin voisin kohta ostaa itselleni pumpattavan barbaran ja katsella sitä silmiin, kuvittelisin varmaan senkin olevan lesbo..
sama täällä...
- LeSbO
naapsuainen kirjoitti:
Heteronaisilla on aika usein tarve kokeilla olisiko mahdollista, että myös naiset olisivat hänestä kiinnostuneita... Olisiko mahdollisesti kyse tästä ikuisesta tarpeesta tuntea itsensä halutuksi? Onhan se imartelevaa.
sydämiä särkyy...nimim. kokemusta on...=/
- LeSbO
naapsuainen kirjoitti:
Joillain heteronaisilla todella on tarve todistella haluttavuuttaan myös naisten keskuudessa. Flirttailu on in, mutta ei ne mitään sillä tarkoita. Varmaan pelästyisivät jos rupeaisi ehdottelemaan... :)
olin ihastunut yhteen hetero(?)tyttöön pitkän aikaa. hän flirttaili kanssani mutta kun itse aloin osoittaa kiinnostusta, hän säikähti ja sanoi olevansa hetero. olen kuullut joiltakin kavereilta tällaisia tarinoita myös, että aika yleistä kai...
- kitty
LeSbO kirjoitti:

tänne väliin vielä heittää; Mä en ainaskaan juoksis karkuun, enkä ees pelästyis!!!
Koska mä vaan oon sellainen, flirtti!!
- Jennifer
..tunnistaa helpommin ja varsinkin, jos pariskunta on yksissä tuumin liikenteessä..
Naisellisia lepakoita en tunnista millään. Ne ryökäleet eivät edes tuijota minua..;) - Mimi
Kuten tässä jo useasti on tullut esille, niin poikamaisista sen huomaa, femmeistä ei niinkään. Kuinka usein saankaan kuulla "sä et näytä lesbolta!", mutta ei kukaan osaa sitten kertoa, että miltä se lesbo näyttää;)
Mutta kyllä iän myötä sullekin kehittyy "gayradar". Ei silläkään ohikulkijoista huomaa, mutta oppii tulkitsemaan eleistä, katseista jne. Ja joskus sekin menee ihan metsään:) - Freija
Just eilen kaupungilla kulkiessani ja muutamaankin tutkani mukaan lesboon törmättyäni mietin sitä, että miten mukava olisikaan, jos hymyilisimme toisillemme, vaikka olisimmekin toisillimme tuntemattomia.
Tietysti se ei suomalaiseen kulttuurin kuulu, mutta mikäs meitä estää luomasta tältäkin osalta omaa kulttuuriamme ja näin lisäämään yhteenkuuluvaisuuden tunnetta? Ja voisihan siinä vahingossa joskus vaikka juttuunkin päästä...
Ja jos tutka sattuu värähtelemään väärin, niin tuskinpa hetsku-tyttöjäkään haittaa, jos saavat ystävällisen ja lämpimän hymyn kaupungilla kulkiessaan. :)
Siis hymyä huuleen aina, kun tutka värähtää! - tradefox69
Mitä todennäköisemmin tunnistan.
Mun tutka on vuosien mittaan kehittynyt tosi tarkaksi, töissäkin meille tuli alkukeväästä uusi tyttö, ihan naisellinen: pitkä tukka, käyttää naisellisia avokaulaisia paitoja jne.
Hänen katseesta, liikkeistä ja eleistä huomasi kyllä oitis että pakko olla meikäläisiä. En sitten kauheasti yllättynyt kun häneen kesällä dtm:ssä törmäsin!
Kadulla, kaupoissa tms. sen näkee juuri katseesta, silmistä, siitä miten ne katsovat takaisin. Viisari tms. jokin värähtää. Sama kuin olisi vihreä lamppu otsassa...100%:n varmahan ei voi koskaan olla, mutta kyllä sen sisimmässään TUNTEE.
Ja tosiaan se että on perhe/mies ei tarkoita etteikö nainen voisi olla bi tai lesbo! - LeSbO
...olen tunnistanut, mutta hyvin usein veikkaus menee pieleenkin.
- arvuuttelija
Itse epäilen yhtä naista lepakoksi, kun se heittää herjaa ja hymyilee jatkuvasti mulle. Hakeutuu läheisyyteen ja lisäksi, kun keskustelemme esim. rutikuivista faktoista, niin pyyhkii kuolaa suupielistään ja nieleskelee:) Onneksi ei ole vielä kuolannut rinnuksilleen, mutta voi sekin päivä vielä koittaa!
- Dze
Sainpa kerran naiselta käsilaukusta kun erehdyin kysymään treffeille. Tutka osui pahasti vikaan.
- Jennifer
..vaan ollut kovakin laukku;O
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507981Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662267Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332183- 1461756
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251246Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511233Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101146Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58795Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7746